Kaisan jalat kuntoon

kaisa_sarkela_th_by_juha_kauppinenMatkailuyrittäjä Kaisa Särkelä kärsi vihlovista jaloista. Ei enää. Sillä lihastenrentouttaja auttoi.

Saariselän Laanilassa Savottakahvilaa pyörittävä Kaisa Särkelä tietää yrittäjän ilot ja riemut – ja jalkojen pakotuksen sekä piinaavat säryt. Mutta pakko on rulettia pyörittää, kun on kerran alan valinnut.

– Eniten on särkenyt pohkeita ja ylipäänsä jalkoja polvista alaspäin, vaikka vaihtelen kenkiä koko ajan. Kivilattia ei anna myöten. Onneksi olen löytynyt tilanteeseen helpotusta.

Kaisa Särkelä, 60 ja risat, on alun perin syntynyt Sallassa, mutta hän on vaikuttanut Saariselällä yrittäjänä Laanilan Savotta Oy:ssa jo yli 26 vuoden ajan.

– Siinä on kahvilaa ja majoitusta ja majahoitoa, Kaisa luettelee.

– Sesonki on kuumimmillaan heinäkuussa, mutta toimintaa on ympäri vuoden. Talvisin pihan läpi kulkee latu ja järjestämme myös moottorikelkkasafareita. Meitä on täällä periaatteessa vakituisesti neljä työntekijää, ja mukana ovat omat kaksostyttöni. Teemme kaikkea mahdollista, mitä ihminen voi tällä alalla tehdä! Pienistä puroista on rahat kerättävä, jotta pärjää.

Jalat kovilla

Kaisa on toiminut ravintola- ja matkailualalla koko ikänsä. Nykyinen elämänkumppani ei ole mukana Kaisan yrityksessä muuten kuin mutkan kautta.

– Omalla tavallaan hän on, Kaisa nauraa. Hän joutuu konkreettisesti kuuntelemaan mun murheitani, riittävätkö rahat vai eivätkö ne riitä.

Kaisa joutuu pahimmillaan tekemään ympäripyöreitä päiviä. Se käy tietysti voimille.

– En ole kovin pikkuinen, ja erityisesti jalat ovat kovilla, kun päivät pitkät kävelee kivilattialla. Yritän vaihtaa kenkiä vähän väliä, mutta ei sekään aina auta. Jalat tahtovat väkisinkin väsyä 12 tunnin työpäivän jälkeen. Säryt ovat tulleet tutuiksi, ja erityisesti pohkeissa on ollut kipuja.

Onneksi Kaisa on muuten terve, sillä hänellä ei ole mitään reseptilääkitystä.

– Kun täytin 50 vuotta, ystäväni kullankaivajalääkäri suositteli iltaisin nukkumaan mennessä lasten asperiinia, mutta olen muuttanut sen Primaspaniksi, joka ajaa saman asian.

Hetkinen. Kullankaivajalääkäri? Tästä täytyy kysyä vähän lisää.

– Silloin kun pidän lomaa, joko ollaan täällä vaan tai sitten tykkään kulkea ja vaeltaa luonnossa. Minulla on Lemmenjoella oma kaivospiiri, missä olen kesäisin kaivamassa kultaa. Sitä on löytynyt sopivasti.

Näin Kaisa vastaa uteluihin, kuinka paljon kultaa on löytynyt.

– Toistakymmentä vuotta on Lemmenjoella oltu. Itse olen vaikuttanut siellä jo yli 20 vuotta, mutta kun ensimmäinen valtaus Kutturanperällä meni vanhaksi, siirryin toiseen paikkaan. Yli 20 vuotta minua on kulta kiehtonut kesäisin. Se on yksinäisen ihmisen puurtamista eikä Lemmenjoella välttämättä näe muita ihmisiä moneen päivään.

Lihastenrentouttajasta apu

Kaisa löysi hierojan vinkistä rovaniemeläisen Detria Oy:n Relaxant-lihastenrentouttajan jo kolme, neljä vuotta sitten. Siitä lähtien hän on joka ikinen ilta hieronut voidetta särkeviin lihaksiinsa.

– Kun käyn työpäivän jälkeen illalla saunassa tai suihkussa, sivelen sitä kipeisiin paikkoihin. Useimmiten pohkeisiin ja muuallekin jalkoihin, mutta myös selkään. Sen jälkeen istun ja katselen telkkaria ja joskus jopa nukahdan siinä. Ainakin minulle Relaxant sopii hyvin. Se rentouttaa mukavasti lihaksia, kun koko päivän kävelee ja kantelee käsillään tavaroita. Se poistaa tehokkaasti lihasjännitystä.

Kaisa piipahti jokin aika sitten Riihimäen erämessuilla, missä hänelle esiteltiin Relaxant-tuoteperheen uusin tulokas, Relaxant Magnesium.

– Kun valittelin, että pohkeita särkee, minulle suositeltiin tätä uutta tuotetta. Minähän menin apteekkiin ja ostin sitä. Olen ollut entistä tyytyväisempi valmisteeseen ja tuntuu siltä, että magnesium vielä vahvistaa Relaxantin tehoa. En ole tämän valmisteen käyttöaikana eli kolmeen neljään vuoteen tarvinnut kertaakaan jalkojeni takia särkylääkettä. Aiemmin jouduin silloin tällöin nappaamaan buranan.

Kaisa käyttää Relaxant Magnesiumia toisinaan myös päivän alkajaisiksi.

– Jos tiedän, että on tiukka työpäivä tulossa ja että jalat väsyvät varmasti, laitan sitä jo aamulla valmiiksi pohkeisiin. Se auttaa selviämään päivän rasituksista.

Koska Relaxantit on tehty Lapin yrteistä, asia on hyvin lähellä Kaisan sydäntä, sillä hän itsekin keräilee luonnosta yrttejä omiin tarkoituksiinsa.

Terveys-Hymy 8-2016

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Juha Kauppinen
Avainsanat: jalkasärky, lihastenrentouttaja, vihlovat jalat

Kommentit

Oma kommentti