Kollageeni on tärkeää iholle

Kollageenin puute johtaa ikääntymisoireisiin, kuten ryppyihin. Oireita voidaan ehkäistä huolehtimalla kollageenin saannista lisäravinteena.

Kollageeni muodostaa 30 prosenttia ihmisen elimistön proteiinista ja sitä löytyy ihosta, nivelistä, hampaista, luista, rustoista ja verisuonista. Se muodostaa 70 prosenttia ihon proteiinista ja auttaa pitämään ihon sileänä ja kimmoisana. Noin 25 ikävuoden jälkeen elimistö alkaa menettää kykynsä tuottaa uutta kollageenia, joka johtaa useisiin ikääntymisoireisiin, kuten esimerkiksi ihon ryppyihin, juonteisiin ja veltostunuseen ihoon. Kollageenin tuotanto loppuu kokonaan noin 40 ikävuoden paikkeilla, jonka jälkeen meidän tulee huolehtia kollageenin saannista lisäravinteena.

Japanissa ja Ranskassa tehdyt kliiniset tutkimukset vahvistavat Peptan-kalakollageenin hyödyt ihon terveydelle ja ulkonäölle. Peptan testattiin placebo-kontrolloiduissa kliinisissä tutkimuksissa. Tutkimukset tehtiin kansainvälisissä ihon terveystutkimuslaitoksissa, Souken Tokiossa, jossa tuotetta käytettiin päivittäin 10 grammaa kahdeksan viikon ajan. Dermscan Lyonissa puolestaan testasi tuotteen 10 gramman päiväannoksella kahdentoista viikon ajan. Tutkimukset todistivat, että kalakollageeni auttaa todistetusti ihoa näyttämään kiinteämmältä, sileämmältä ja kimmoisammalta.

Auttaa 
nivelrikkoihin

Kollageenista on saatu merkittävää apua myös nivelrikon hoidossa. Kahdeksan gramman päiväannos helpottaa tutkimusten mukaan nivelrikon oireita merkittävästi jo kuuden viikon hoitojaksolla. Kollageeni sopiikin siis loistavasti myös jokaisen aktiiviliikkujan ravintolisäksi tukemaan nivelten hyvinvointia. Kollageeni tukee myös vatsan ja suoliston hyvinvointia – moni herkkävatsainen on saanut kollageenista merkittävän avun järkevien ruokavaliomuutosten yhteydessä.

Mikään uusi keksintö kollageeni ei ole, monelle vanhemmalle ihmiselle tutun luuliemen terveysvaikutukset perustuvat itseasissa juuri kollageeniin. Tänä päivänä oman luuliemen keittämiselle löytyy onneksi helpompikin ja kaikille saatavilla oleva vaihtoehto.

Monien vuosien ajan eläinkollageenia käytettiin kollageenilisiin. Tiedemiehet alkoivat etsiä kuitenkin tehokkaampaa kollageenia ja näin löytyi hydrolysoitu kalakollageeni. Tänä päivänä käyttäjien valinta on puhdas ja paremmin imeytyvä kalakollageeni.

Parantaa 
unenlaatua

Kaikki suosituimmat kollageenivalmisteet maailmalla ovat jauhemuotoisia. Tämä mahdollistaa sen, että tuote on täysin lisäaineeton. Terveyskaupoista on saatavilla laadukasta kalakollageenia tyrnijauheella tai mustikkajauheella makeutettuna, ja koska kalakollageeni on maultaan täysin neutraali, siitä on olemassa myös täysin maustamaton muoto. Kollageenin suositeltava päiväannos on 5–10 grammaa kollageenia. Jauhe sekoitetaan veteen tai mehuun ja nautitaan hyvänmakuisena juomana.

Kollageenin sisältämä glysiini voi parantaa myös unenlaatua, joten paras aika kollageenin käytölle on illalla ennen nukkumaanmenoa, mielellään tyhjään vatsaan.

Lisäaineettomat kollageenivalmisteet löytyvät lähimmästä terveyskaupasta tai apteekista. On hyvä varmistaa, että ostettu tuote on täysin lisäaineeton, Peptan-kalakollageenista valmistettu.

Teksti Sami Sundvik

Kuvat Om-arkisto

Terveys-Hymy 1-2016

Teksti: Hymy
Avainsanat: ihon rypyt, ikääntyminen, kollageeni, nivelrikko, uni, vatsan ja suoliston hyvinvointi

Kommentit

Oma kommentti