Nasti löysi paleleviin jalkoihinsa ratkaisun

Nasti SverloffNasti Sverloff kärsi vuosikausia särkevistä ja palelevista jaloistaan. Vaivat haittasivat yöuniakin. – Vaan enää ei palele, hän toteaa tyytyväisenä.

Nasti Sverloff, 75, on Ivalon Sevettijärvellä asuva pesunkestävä kolkka ja lähtöisin vieläkin kauempaa, sillä suku on Venäjältä. Nasti on oikealta nimeltään Anastasia ja sukunimikin oli alun perin Sverlov, mutta Suomen puolella siihen tuli viimeisen v-kirjaimen paikalle kaksi äffää.

– Olen syntyisin Petsamon Suonikylästä, josta jouduin muuttamaan pois 6–7-vuotiaana, hän muistelee.

– Sen jälkeen on kierretty evakkona siellä ja täällä. Ivaloon muutin vuonna 1945 ja nykyiselle asumapaikalleni Sevettijärvelle vuonna 1949.

Sevettijärveltä on matkaa Ivaloon 150 kilometriä, joten ihan joka päivä siellä ei käydä. Nasti asuu Sevettijärvellä vuokra-asunnossa, mutta hänen mökkinsä on sen verran lähellä, että hän kävelee sinne päivittäin ja puuhastelee omia touhujaan. Kesäaikaan mökillä vierähtää joskus koko päiväkin, sillä maisemat ovat erittäin kauniita.

Vartti jäljellä

Nasti naurahtaa, kun häneltä kysyy ammattia ja työuraa.

– Monta työtä olen tehnyt, mutta enimmäkseen olen ollut kauppa-alalla eli myyjänä. Ne työt jouduin kuitenkin jättämään ja eläkkeelle jäin tielaitoksen hommista. Kouluja olen käynyt hyvin vähän, vain elämänkoulua, mutta sitä sitten tavallista enemmän, hän nauraa.

– Ihan hyvin olen silti pärjännyt.

Nasti itse toteaa, että kun vuosia on takana 75, se on sama kuin kolme varttia. Vielä yksi vartti olisi jäljellä.

– Terveys on ollut koko iän oikein hyvä, mitään vakavampaa sairautta ei ole ollut. Pieniä tähän ikään kuuluvia vaivoja kuten polvien kulumia, mutta ne kuuluvat kai asiaan. Särkylääkkeitä olen joutunut silloin tällöin syömään, mutta mitään reseptilääkettä ei ole. Työ oli aikoinaan raskasta, ja siihen aikaan myymälässä piti joka tavara erikseen kantaa asiakkaalle. Eivät nykyään kassalla istuvat sellaisesta tiedä.

Eniten ovat kiusanneet kylmät jalat, jotka ovat estäneet nukkumistakin.

– Onneksi löysin muutama vuosi sitten erään tuttavan neuvosta Detrian Relaxant-jalkavoiteen, jota olen käyttänyt paljon ja johon olen oikein tyytyväinen. Olen oikein tykästynyt tähän tuotteeseen. Nyt saan nukkua yöni rauhassa eikä jalkoja palele yhtään.

Sukkiakin syntyy

Ihan joka päivä Nasti ei voidetta käytä, mutta melkein.

– Käytän sitä aina kun käyn saunassa tai jos on oikein kylmä olo. Pesen jalat kunnolla, hieron niitä ja sitten laitan joko pumpuli- tai villasukat päälle. Jonkun ajan kuluttua saa riisua kaikki sukat, kun verenkierto alkaa toimia. Sitä toista Relaxantia eli lihastenrentouttajaa en ole vielä ehtinyt kokeilla, kun Jalka-Relaxant on pelannut niin hyvin.

Harrastuksekseen Nasti tekee perinteisiä kolttakäsitöitä kuten lapasia ja sukkia.

– Se alkoi vasta kun jäin eläkkeelle, jolloin rupesin tekemään helmi- ja kutomatöitä, hän selvittää.

– Koko ajan mie näitä harrastelen. Teen lähinnä omaksi tarpeeksi, perheelle, sukulaisille ja tuttaville, mutta kyllä minä niitä myynkin, jos joku haluaa ostaa. Pahasti niitä ei kuitenkaan jää yli.

Kun tätä juttua tehtiin lokakuun loppupuolella, Sevettijärvellä ei vielä ollut lunta. Yöpakkasia sentään oli jo esiintynyt.

– Täällä on hyvin kauniit maisemat, mutta syksyn ruska oli tänä vuonna oikein huono. Kun koko ajan sataa tihuutti, koivun lehdet eivät ehtineet muuttua kauniiksi.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Pertti Turunen

Terveys-Hymy 12-11

Teksti:Detria
Avainsanat: jalka, kylmä jalka, palelu, särky

Kommentit

Oma kommentti