”Sain statiineista haimatulehduksen”

Leino UtriainenLeino Utriainen yritti hoitaa terveyttään statiinilääkkeiden avulla, mutta kävikin niin, että ne veivät Leinon terveyden pitkäksi ajaksi. – Eikä minun tarinani ole ainoa.

Limingasta kotoisin oleva, mutta tätä nykyä Jyväskylässä asuva Leino Utriainen, 68, teki pääosan elämäntyöstään Valmetilla. Mittavin tehtävistä oli Valmetin suurimman tehtaan Rautpohjan johtajuus. Diplomi-insinöörin koulutuksen hankkinut Utriainen toimikin erilaisissa johtoportaan tehtävissä ennen syyskuussa 2007 tapahtunutta eläkkeelle jäämistään.

Leino suunnitteli alun perin siirtyvänsä reserviin vasta puolitoista vuotta myöhemmin. Hänen elämänsä kuitenkin mullistui terveydenhoidollisista syistä.

– Olen harrastanut nuorempana kilpa-urheilua ja lajini oli 110 metrin aidat. Ennätykseni on 15,4, joka juostiin pehmeällä hiilimurskalla. Ei sillä ehkä enää Kalevan Kisojen finaaliin pääsisi, mutta paljon ei puutu. Jatkoin urheiluvuosieni jälkeenkin säännöllistä lenkkeilyä, mutta siitä ja kohtuullisesta ruokavaliosta huolimatta verenpaineeni alkoi nousta. Kun nämä temput eivät riittäneet, aloitin lääkärini suosituksesta verenpainelääkkeen käytön vuonna 1995.

– Myös kolesteroliarvoni olivat jonkin verran viitealueiden väärällä puolella. Rupesin lääkärin neuvosta syömään varmuuden vuoksi pravastatiinia vuonna 1998. Sen vaikutus ei kuitenkaan ollut riittävä, joten lääkäri vaihtoi atorvastatiiniin. Olin nyt vankasti statiiniuskossa, ja kun myös vaimoni Liisan kolesteroliarvot olivat hiukan suositusten yläpuolella, hänellekin määrättiin statiineja, ja minä kannustin vieressä.

Terveys petti rajusti

Vaikka vaimolle tuli statiinien johdosta huono olo, Leino yllytti häntä jatkamaan ja suositteli huonon olon poistamiseksi kipulääkettä. Vaimon huono olo ei kuitenkaan mennyt ohi, joten hän lopetti statiinien syönnin, jolloin vointi parani ennalleen.

– Jos olisin itsekin ymmärtänyt tehdä samoin, olisin säästynyt paljolta.

Leino nukkui huonosti ja oli päivisin väsynyt. Alkuun hän luuli, että kyse oli vain ikääntymiseen kuuluvista kuvioista.

– Jäin vuonna 1999 osa-aikaeläkkeelle, jotta ehtisin kuntoilla riittävästi ja huolehtia muutenkin terveydestäni.

Näin edettiin aina syyskuun alkuun vuonna 2006. Leino oli jo tilannut lentoliput Keski-Kiinaan suuntautuvalle työmatkalle, kun hänen terveytensä petti rajusti. Onneksi se tapahtui Suomessa eikä Kiinassa.

– Mahan yläosa navan yläpuolelta tuli yhtäkkiä hirvittävän kipeäksi. Menin välittömästi terveysaseman päivystykseen, mistä minut passitettiin erikoissairaanhoidon päivystykseen. Kokeiden, kuvausten, mahan ultraäänitutkimuksen sekä tietokonetomografiatutkimusten jälkeen diagnoosiksi tuli äkillinen haimatulehdus.

– Koska olin ollut jo kahdeksan vuotta raitis eikä minulla ollut sappikiviä, hoitava erikoislääkäri osasi heti epäillä haimatulehduksen syyksi statiinilääkettäni ja kielsi sen käytön.

Sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin

Pahempaa oli tulossa. Munuaisten toiminta lakkasi välillä miltei kokonaan. Hän hakeutui uusiin tutkimuksiin, missä todettiin veren natriumarvon laskeneen radikaalisti. Tiputushoito helpotti jonkin verran, ja Leino päästettiin kotiin syömään suolaa.

– Nyt siirryttiin toisenlaiseen verenpainelääkitykseen. Haimatulehduksen jälkitautina oli paheneva huimaus ja todella huono olo. Jouduin taas sairaalaan, missä nyt epäiltiin verenkiertohäiriöitä aivoissa.

Sitä ei löytynyt, joten Leino passitettiin kotiin. Huimaus ja paha olo pahenivat edelleen, taas oli edessä sairaalakeikka. Nyt hänet otettiin osastolle tarkempiin tutkimuksiin, mutta magneettikuvauksessakaan ei paljastunut verenkiertohäiriötä aivoissa.

– Taas minut  meinattiin passittaa kotiin. En olisi enää tullut toimeen kotona, joten ehdotin kolmen neurologin ryhmälle omaa insinöörin diagnoosiani eli hermojen rasittumista sairauden ja jatkuvan huimauksen takia. Diagnoosini hyväksyttiin heti, ja vielä samana päivänä sain keskustella psykiatrin kanssa, joka vahvisti diagnoosini.

Nyt Leinolle määrättiin viikon kuuri rauhoittavaa lääkettä. Siitä ei ollut apua, joten seuraava resepti oli masennuslääke. Jonkin ajan kuluttua tilanne helpottui sen verran, että Leino pystyi palaamaan tammikuussa 2007 osapäivätöihin. Syksyllä hän jäi pysyvästi eläkkeelle, mikä oli sääli, sillä Leino piti työstään ja hänen motivaationsa oli korkealla.

Leino UtriainenKolme kuolematapausta

Kun Leino alkoi toipua haimatulehduksestaan ja lopetti statiinien käytön, hän huomasi merkittävää terveydentilan kohentumista.

– Lähetin sairauskertomukseni statiinin valmistajan Pfizerin lääketurvallisuusasiantuntijalle, joka soittikin minulle. Hän myönsi kertomieni ongelmien olevan hyvin tyypillisiä statiinin haittavaikutuksia. Hän kertoi myös, että statiinilääke Lipitorin käyttäjien riski sairastua ennemmin tai myöhemmin haimatulehdukseen on välillä yksi prosentti – yksi promille.

Nyt diplomi-insinööri Utriainen pääsi toteuttamaan itseään. Hän laski Pfizerin antamien tietojen pohjalta statiinien vuosittain aiheuttamat haimatulehdukset Suomessa. Tulokseksi tuli 250 haimatulehdusta per joka ikinen vuosi!

– Suuntaan kiitokseni omalääkärini ohella Keski-Suomen Keskussairaalassa hoidostani vastanneelle lääkärille, joka uskalsi vastoin Käypä Hoito -suosituksia kieltää atorvastatiinin käytön ja pelasti näin henkeni. Jos olisin jatkanut, haimani olisi tuhoutunut kokonaan ja olisin menehtynyt. Fimean haittavaikutusrekisteri tuntee jopa kolme statiinien aiheuttamaa kuolemantapaustakin vuoden 2006 loppuun mennessä.

Leinon haimatulehdus uusiutui yllättäen viime joulun alla, mutta onneksi se oli nyt lievempi kuin ensimmäinen. Mitään syytä uusiutumiselle ei löydetty. Osastoylilääkäri arveli kuitenkin, että ensimmäinen haimatulehdus oli jättänyt haimaan solumuutoksia. Haimatulehduksia tulee siis jatkossakin ilman mitään syytä.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Petteri Kivimäki

Terveys-Hymy 6-11

Teksti: Hymy
Avainsanat: haimatulehdus, statiini, statiinilääke

Kommentit

Hämmästelen, ettei hoitava lääkäri osannut määrätä seleeniä ja muita tulehdusta (infammaatiota) vaimentavia ja sammuttavia ravintolisiä. Nopea vilkaisu PubMed-tietokantaan osoittaa, että seleenin hyvästä vaikutuksesta haimatulehdukseen on julkaistu 12 tieteellistä tutkimusta. Ne löytyvät tästä:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed?term=selenium%20pancreatitis

Oma kommentti