Haluaisitko ostaa uutuuttaan hohkavan suomalaisen hiihtokeskuksen? Koskettava ja surullinen näky!

Isolla rahalla uusittu Suomutunturin hiihtokeskus laittoi luukut kiinni kesken parhaimman talvisesongin. Kemijäven ylpeydenaihe ja paikkakunnan vahvin matkailuvaltti on muuttunut lyhyessä ajassa Lapin kummajaiseksi.

Hymy käväisi Suomulla katsomassa, mikä on meininki. Autio miljoonahotelli oli hiljainen ja polku hotelliin koskemattoman lumen peitossa. Kaikkialla oli aivan äänetöntä, jopa hieman kammottavan tuntuista. Jäljistä päätellen turistit ovat vaihtuneet jäniksiin. Näky koskettaa ja on surullinen. Vielä 80-luvulla Suomu oli aikansa edelläkävijä, ja menoa riitti niin rinteessä kuin ravintolassakin.

Suomun historia on vaiheikas ja sen ruorissa on ollut myös Spede Pasanen. Kahdeksan vuotta sitten Suomu siirtyi liikemieskaksikko Ahti Vilppulan ja Kai Mäkelän hoiviin. Firmaan upotettiin parikymmentä miljoonaa. Hotelli sai korkeatasoisen laajennusosan ja puitteet rakennettiin kestämään kovimmankin vertailun.

Pääsiäisenä vuosi sitten tapahtui jotain odottamatonta. Ovet lukittiin. Suomun toiminta seisahtui kuin seinään. Painetussa Hymy-lehdessä käydään läpi sitä, mitä oikein tapahtui ja mistä on kyse. Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Nivala haluaa muistuttaa, että kaupunki tekee parhaansa, että Suomu tulisi takaisin ja kovaa.

Nyt tarvittaisiin toiminnalle jatkaja, hiihtokeskukselle ostaja.

Hetkinen…jotain liikettä rinteessä näkyy, sittenkin. Oululainen vapaalaskijoiden joukko kiipeää tunturin laelle, vaikka se joka kerta ilman hissejä kestääkin lähes tunnin.

 

Kuvituskuva Wikimedia Commons

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Ahti Vilppula, Heikki Nivala, Kai Mäkelä, Spede Pasanen, Suomutunturi

Kommentit

Oma kommentti