Oliko Saana Parviaisen nakukotivideo sabotaasi? Katso video ja lue Saanan kommentit siitä!

Jussi ja Saana ParviainenJussi Parviainen on julkaissut blogissaan nakukotivideon, jossa hänen vaimonsa Saana keikistelee peppu ja rinnat paljaana peilin edessä. Jos Saanalta ei olisi lupaa videon julkaisuun, Parviainen olisi syyllistynyt rikokseen. Mutta mitä ilmeisemmin Saana hyväksyy teon. Hän kirjoittaa omassa blogissaan:

-Jussi julkaisi minusta videon blogissaan, josta hän pitää kovasti. Olen siinä alasti. Rakastan sinua, Jussi. Olet näyttänyt minulle, miten voi elää suhteessa mahdollisimman oudolla tavalla.

Saana kertoo myös olevansa onnellinen siitä, että he ovat liioittelematta Suomen erikoisin pariskunta.

Jussi on aiemminkin laittanut vaimostaan alastonkuvia nettiin, vaikka on toisaalta kertonut vastustavansa Saanan paljaspintaista esiintymistä julkisuudessa. Kalle-lehti kertoi julkisessa tiedotteessaan Parviaisen pyytäneen Saanasta Seksimessuilla otettuja kuvia itselleen etukäteen katsottavaksi. Hän kuitenkin laittoi ne omille sivuilleen, jonka vuoksi Kalle harkitsee toimenpiteitä.

Pari päivää sitten ennen lokakuun Hymy-lehden ilmestymistä Parviainen oli yhteydessä myös Hymyn toimitukseen pyytäen Saanasta otettuja sensuelleja kuvia nähtäväkseen. Toimitus ei siihen suostunut. Nyt Parviainen on julkaissut vaimostaan alastonvideon. Oliko kyseessä taiteilijan järjestämä eräänlainen sabotaasi Hymyn kuvia kohtaan? Ainakin ajoitus viittaisi helposti siihen.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Jussi Parviainen, Saana Parviainen

Kommentit

Vieläköhä sen videon näkis jostai? Eikai se ny niin kauhee voi olla? :S

minusta saanan ja jussin leikki on parasta mitä kristiusko tarjoaa, luonnonuskonnoissa lihan kohtaaminen on luonnollista, eikä siitä tarvitse tehdä rahaa.

Ollaan me katkeria. Mee pois täältä, et ole meidän lukija, vaan ET-lehden.

Onko hymykin jostain näin helvetin katkera? Vi**u että teillä menee hyvin!!! Tottakai se saa julkaista ne ilman että joku lehti rupee itkemään, onhan se kuitenkin sen vaimo eikä lehtien.

en lukenu juttua tulin kattoo vilmiä? missä se on nii vois kattoa ja naattia

Ei tuo mitään muuta kuin rahastusta,hommataan jussille vaan fyrkkaa.julkasemalla tällaista shittiä.
Toi muijahan on kaiken lisäksi ruma ja teennäinen.

Kukahan tämänkin on rahottanut? Ja vielä parempi kysymys, miksi?

Ei tuo mitään muuta kuin rahastusta,hommataan jussille vaan fyrkkaa.julkasemalla tällaista shittiä.
Toi muijahan on kaiken lisäksi ruma ja teennäinen.

Voi vittu mitä pösilöitä tämä maa päällään kantaakaan!

Oma kommentti