Suomalainen 19-vuotias teinityttö rakastui 30 vuotta vanhempaan – on vain yksi mutta…

19-vuotias Laura on ollut kihloissa jo vuoden verran lähes viisikymppisen Ykänsä kanssa. He ovat onnellisia kuten rakastuneet vain voivat.

Hommassa on kuitenkin yksi suuri mutta. Liitto herättää joissakin lähisukulaisissa niin paljon vastustusta, että Laura pelkää esimerkiksi äitinsä terveyden kestämisen puolesta. 

-Lähisukulaisissani on lukuisia henkilöitä, joiden mukaan Ykä on pedofiili, minä olen hyväksikäytetty, eikä meistä voi tulla mitään, Laura toteaa terveyssivuston koskettavassa jutussa.

Hän kertoo tuntevansa usein surua sen vuoksi, että suku ja ystävät ovat hänet hyljänneet.

-Tunnen surua myös Ykän vuoksi. Hän ottaa tämän raskaasti, koska kokee että hänen vuokseen asiat ovat kääntyneet tähän suuntaan. Mutta ei se ole Ykän syy. Syy on teissä muissa, jotka ette jostain kumman syystä anna tämän kahden ihmisen rakkauden toteutua, Laura toteaa.

Lauran ja Ykän tarina kokonaisuudessaan TÄÄLLÄ

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: ikäero

Kommentit

Oma kommentti