Suomalaislaulajan isä kuoli – laulaja syyttää hoitovirheestä: ”Kielitaidon puute isossa roolissa”

Laulaja Bablo alias Marko Junnilainen menetti rakkaan isänsä kolme ja puoli vuotta sitten. Menetyksen aiheuttamaa järkytystä lisäsi tieto siitä, että kuolemaan on saattanut johtaa epäasianmukainen hoito.

-Kerrottiin että Valvira nostaa asiasta syytteen. Oli syytä olettaa että on tapahtunut kuolemantuottamus, virkavirhe ja heitteillejättö, Bablo kertoilee painetun lehden haastattelussa.

Omaiset elivät hyvässä uskossa siinä, että saavat asiassa oikeutta, kunnes tänä vuonna kuolemantuottamussyyte peruttiin. Vuorokautta ennen oikeudenkäyntiä vaihtui syyttäjä ja kaikki muutkin syytteet vedettiin pois.

-Koska kyseinen lääkäri ei ollut virkasuhteessa vaan yksityisen puolen keikkalääkäri, syyte vedettiin pois.

-(…)lääkäri joka on Attendolla töissä, niin hän ei olekaan sitten missään vastuussa tällaisissa tapauksissa, niinkö, Bablo ihmettelee Hymyssä läpikäymäänsä soppaa.

Yllätys oli vielä tulossa. Bablo halusi tulla asiassa kuulluksi. Attendo ei jättänyt kuitenkaan asiaa tähän. Pian Bablo ja hänen sisarensa saivat yhtiöltä vaatimuksen korvata asianajokuluja kaikkiaan 14 000 euron edestä… Onneksi Attendon vaatimus hylättiin.

-Tässä (isäni) tapauksessa ilmeisesti kielitaidon puute ja huonot merkinnät sekä huono hoito ovat olleet isossa roolissa, laulaja summaa.

Lue soppa Hymy-lehden painetusta versiosta.

Kuva Wikimedia Commons

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Bablo, hoitovirhe, kuolema, Marko Junnilainen

Kommentit

Oma kommentti