Iina Niemisen oikea lonkka alkoi vajaat 10 vuotta sitten oireilla niin pahasti, että hän pääsi hädin tuskin portaat ylös. Nyt lonkkavaivoista ei ole tietoakaan, kiitos ruusunmarjajauheesta tehdyn valmisteen.
Vanhassa Ulvilassa asuva Iina Nieminen, 69, on syntyisin Laatokan rannalta Karjalasta, mutta hän joutui sattuneista syistä muuttamaan sieltä vain vuoden ikäisenä vuonna 1939.
Iina teki elämäntyönsä, 40 vuotta, Soneran palveluksessa. Kun Porin toimipiste suljettiin, hän työskenteli viimeiset vuotensa Tampereella. Iina joutui jäämään vuotta suunniteltua aiemmin eläkkeelle päätetyössä kipeytyneiden niskojensa vuoksi, ja niinpä hän taisteli viime aikansa työelämässä niskatuen kanssa. Kun hän pääsi eläkkeelle, hän päätti, että kotiinsa hän ei näyttöpäätettä huoli, ja tämä päätös on pitänyt.
Iina on eronnut jo vuonna 1976 ja sanoo olleensa siitä lähtien sinkku. Lapsia on kolme, kaksi poikaa ja tytär. Lapsikatraan keskimmäinen, vuonna 1959 syntynyt Pertti, tunnetaan paremmin Neumannina. Äidille hän on ja pysyy Perttinä, ei Neumannina eikä edes Nipana.
Porissa asui Dingon hurjimpina vuosina toinenkin Pertti Nieminen -niminen soittaja, joka oli ammatiltaan tanssimuusikko ja jonka oli työtarjousten vuoksi pidettävä nimi puhelinluettelossa. Arvaahan sen, kuinka siinä kävi: väärä Nieminen sai ihailevilta ja kikattelevilta teinitytöiltä jos jonkinlaisia viestejä ja pikkuhousupaketteja. Oli siinä tanssimuusikko-Niemisen vaimolleen selittämistä.
– Hän soitteli meillekin muutaman kerran ja oli vihainen, Iina Nieminen nauraa. – Mutta minkäs kukaan nimelleen voi.
Iina itse sanoo, ettei hänellä ole laulunääntä ollenkaan, mutta sen sijaan hänen äitinsä oli hyvä laulamaan ja myös Iinan eno oli musiikkimies. Neumannin sisarukset eivät ole lähteneet taiteen tielle, vaikka tyttärellä äidin mukaan onkin taiteellisia taipumuksia.
– Kun Pertti rupesi muusikoksi, luulin aluksi, että kyse on pikkupoikien huuhaasta, Iina tunnustaa. –Vaatekaapillani käytiin ahkerasti ja muun muassa pikkujoulujuhliin teettämäni lurex-liivi häipyi sieltä. Yksi kukkapuseroistani näkyi olleen Dingon basistin yllä.
– Erityisesti vuosi 1985 on jäänyt mieleeni kaoottisuutensa vuoksi. Koko perhe oli aivan sekaisin ja jokainen joutui vaihtamaan puhelinnumeronsa salaiseksi. Pori on niin pieni kaupunki, ettei Pertti voinut mennä rauhassa edes maitokauppaan. Aina oli joku kirkuva teinityttö kimpussa.
– Niistäkin ajoista silti selvittiin, Iina Nieminen nauraa. – Nykyään on jo ihan rauhallista. Elän parasta ikääni, vaikka kaikki iät ovat hyviä.
Särkylääkkeitä kului paljon
Ikä on kuitenkin tuonut Iinalle myös terveydellisiä vastoinkäymisiä. Niskan ohella oikea lonkkakin alkoi vihoitella jo työvuosina.
– Pahimpina aikoina piti ontua, kun siihen sattui niin pahasti. Rappusia en päässyt nousemaan kunnolla ollenkaan. Minun oli otettava käsilläni kaiteesta kiinni ja pikkuhiljaa vedettävä itseni ylöspäin. Yöt olivat aivan kamalia, sillä jalalle täytyi hakemalla hakea sellainen asento, että nukkuminen jotenkuten onnistui. Särky oli ihan mahdoton.
– Kaikkein vaikein paikka minulle tuli Eduskuntatalon portaissa, jotka ovat monelle hyväjalkaisellekin turhan korkeat. Se oli ihan kauhea paikka ja olisin kovasti kaivannut hissiä. Kävin kerran porukalla kuuntelemassa siellä erästä istuntoa.
Iina muistelee lonkkavaivojensa pikkuhiljaa pahentuneen kahden, kolmen vuoden aikana. Sitä ennen hänellä ei ollut jaloissa mitään vikaa – eikä juuri muussakaan terveydessä. Työpaikkalääkäri keksi sentään kilpirauhasen vajaatoiminnan, joka kuitenkin hoituu tyroksiinilääkityksellä. Myös Iinan verenpaine oli jossakin vaiheessa koholla, mutta tätä nykyä lääkäri suosittelee heittämään lääkityksen nurkkaan. Tilanne on muuttunut sen verran hyväksi.
– Kävin lonkkani takia lääkärissä, joka totesi, että siellä on kuluma. Olin silloin vähän painavampi kuin nykyään. Lääkäri kertoi lonkan olevan leikkauskunnossa, mutta hän kieltäytyi leikkaamasta sitä. Kun ihmettelin, mistä oli kysymys, hän pyysi minua laihduttamaan 20 kiloa, jonka jälkeen hän voisi harkita asiaa. Sanoin hänelle heti, että tuommoista en rupea lupaamaan, unohda koko juttu.
– Särkylääkkeitä kului paljon, mutta eivät ne auttaneet eivätkä ne poistaneet vaivojeni syytä. Kärsin ja kärsin ja ajattelin, että tämän kanssa on nyt vain tultava toimeen. Pertti asui tuolloin vaimonsa kanssa Porissa, missä hänen vaimollaan oli kampaamo. Menin sinne yhtenä päivänä ja rupesin lukemaan lehtiä. Silmiini osui artikkeli ruusunmarjajauheesta valmistetusta Litozin-nimisestä tuotteesta, jonka kerrottiin tepsivän juuri lonkkasärkyni kaltaisiin vaivoihin. Pyysin Pertin vaimolta lehden mukaani ja marssin sen kanssa terveyskauppaan. Aloitin Litozin-kuurin alkutalvesta 2004. Olen syönyt pelkästään Litozin-jauhetta ihan alusta lähtien, vaikka sitä on saatavana myös tabletteina.
Luontaistuotteet olivat Iinalle ennestään tuttuja, joskaan hän ei ollut niiden suurkäyttäjä. Kun hän oli syönyt ensimmäisen purkillisen, hän huomasi särkyjen hiukan hellittäneen. Aikaa oli kulunut vain kuukauden verran.
– Siitä lähtien olen ottanut sitä säännöllisesti ja vaivat ovat kadonneet, Iina riemuitsee. – Nyt pääsen portaat ylös ja alas, käyn kuntosalilla, vesijumpassa ja vesijuoksussa sekä aamuisin sauvalenkillä. Olen elämäni kunnossa ja paljon paremmassa iskussa kuin työvuosinani. Kun nyt käyn sauvalenkillä, ihmiset katsovat perään ja sanovat, että sehän painelee kuin hirvi, kun se ennen nilkutti niin kamalasti.
– Välillä pidän parin kolmen kuukauden taukoja, mutta aloitan taas ajoissa, ettei ensimmäisiäkään oireita pääse tulemaan. Nykyään voisin asua vaikka viisikerroksisessa hissittömässä kerrostalossa, sillä portaat eivät tuota mitään vaikeuksia.
Myös Iinan niskavaivat ovat viime vuosina pysyneet poissa.
– Minulla on edelleen niskatuki tallessa ja olen joskus käyttänyt sitä öisin tai jos siivoan vähän enemmän, mutta nyt en ole tarvinnut sitä kolmeen vuoteen. Voi olla, että Litozin on auttanut myös niskavaivoihin.
Teksti:
Kuva:
Terveys-Hymy 5-08
Kommentit
Oma kommentti