– Tavoitteena on, että helmikuun MM-kisojen jälkeen kaulassa roikkuu muutakin kuin kisapassi, yhdistetyn suuri mitalitoivo Anssi Koivuranta toteaa.
Kun Hannu Manninen lopetti menestyksekkään yhdistetyn hiihdon uransa viime vuonna, asiantuntijat ennustivat, että tässä lajissa koittaa useiksi vuosiksi harmaa ja menestymätön aika. Näin siitäkin huolimatta, vaikka Anssi Koivuranta saavutti Sapporon MM-kisojen normaalikilpailussa 2007 yllättäen pronssia vasta 19-vuotiaana.
Kun yhdistetyn kausi alkoi loppuvuodesta 2008, maailmancupin johtajan keltainen liivi on pysynyt koko ajan Anssin yllä. Jo vuodenvaihteessa hän oli voittanut peräti neljä maailmancupin osakilpailua ja johti sarjaa ylivoimaisesti. Kauden ensimmäisten kisojen ykkössija omissa kotimaisemissa Kuusamossa oli Anssille hyvin merkityksellinen asia, mikä antoi potkua muihinkin osakilpailuihin. Kuusamon jälkeen hän oli ykkönen Trondheimissa, Oberhofissa ja Schonachissa.
– Tilanne on itsellenikin kovan luokan yllätys, Anssi naurahtaa. – Tiesin kyllä kauteen lähtiessäni olevani hyvässä kunnossa, ja että varmaan saan joitakin hyviä sijoituksia ja mahdollisesti muutaman palkintopallipaikankin, mutta ihan tätä en osannut odottaa.
Kuusamossa syntynyt ja kasvanut Anssi on rento ja hyvin miellyttävä nuori mies, jolla on koko ajan silmissä pilke ja huumori päällä. Menestys ei ole noussut nuppiin. Hän vakuuttaa, ettei hän tämänhetkisestä tilanteestaan huolimatta suostu ottamaan minkäänlaisia ennakkopaineita helmikuun lopussa Tshekin Liberecissä pidettävissä hiihdon MM-kisoissa. Hän viisastelee kuitenkin pyrkivänsä siihen, että kisojen jälkeen kaulassa roikkuisi muutakin kuin kisapassi.
Anssi on maailmanluokan tekijä sekä mäessä että ladulla, mutta näistä kahdesta lajista mäkihyppy kehittyi hänen lajikseen ensiksi. Hiihto seurasi vähän perässä, ja se tuli mukaan kuvioihin hyvin hauskalla tavalla, vaikka asia ei aikoinaan yhtään naurattanut.
– Se kävi oikeastaan sisuuntumisen kautta, Anssi nauraa. – Meillä oli ala-asteen hiihtokisat toka luokalla. Olin saanut joululahjaksi uudet hiihtosukset ja kevättalvella oli sitten kisat, joihin oli tarkoitus panostaa oikein kunnolla. Isä voiteli sukset edellisiltana ja lupasi käsitellä ja harjata ne vielä aamulla ennen töihin lähtöään, että minulla olisi käytössä mahdollisimman liukkaat sukset.
– No, sehän unohti koko jutun, jolloin suksista tuli täysin luistamattomat. Meikä veti kuitenkin kisan läpi, mutta olin ihan reilusti viimeinen ja hävisin kaikille tytöillekin. Se alkoi vähän ottaa nuppiin ja päätin, että ensi kisassa voitan sitten kaikki. Niin siinä sitten kävikin.
– Niillä eka kisojen suksilla ei sen jälkeen enää tarvinnut hiihtää. Olin vähän suutuksissani ja pistelin niillä koulusta kotiin hiekoitettuja pyöräteitä pitkin. Isä ei sanonut siihen mitään vaan se meni vähän niin päin, että minä sanoin sille. Tulin jo niinkin nuorena sanoneeksi aika kovasti, kun vehkeet eivät luistaneet.
Mäkimiehet painivat koko ajan painoindeksisäännön kanssa, ja se koskee myös yhdistetyn kilpailijoita. Anssilla oli aikoinaan hiukan ongelmia, sillä hän oli liian kevyt, mutta nykyään tätä probleemaa ei enää ole. Hän kertoo toki pyrkivänsä mahdollisimman lähelle painoindeksiä, mutta siltikään ei vielä olla edes rajamailla, sillä turvaväliä on kilosta kahteen ihan päivästä riippuen.
Kun Janne Ahonen lopetti mäkimiehen uransa, hän totesi, että nyt hän uskaltaa käydä pitsallakin ilman että tarvitsee pelätä painon nousemista. Anssin tilanne on huomattavasti löysempi.
– En ole hirveän tarkka syömisteni kanssa. Totta kai tiedän, mitä on hyvä syödä ja mitä ei, mutta välillä pitää päästä herkuttelemaan. Uskallan käydä silloin tällöin pitsalla, sillä elämässä pitää olla hauskaa. Pitseriassa poikkeamisesta ei ole mitään haittaa, päinvastoin. Meidän hommamme on sitä paitsi vähän kuluttavampaa kuin pelkkä mäkihyppy.
Kun Anssilta kysyy, onko olemassa mitään ruokalajia, jota hän ei ehdottomasti suostu syömään, sellaista ei löydy edes miettimällä. Hän naureskelee voivansa käydä vaikka nakkikioskilla, jos siltä joskus tuntuu, mutta sellaista tunnetta tulee kuitenkin harvemmin. Kaikki saksalaisen keittiön herkut eivät kuitenkaan Anssia aina puhuttele. Herrasmiehenä hän muotoilee asian siten, että saksalaiset sapuskat saattavat joskus yllättää negatiivisesti.
– Suosikkiruokia taitavat sitten olla roskaruuat, hän nauraa. – Niihin pääsen kuitenkin kiinni vasta keväällä kauden päätyttyä, jolloin niitä voi syödä muutaman päivän. Paino nousee kevään aikana jonkin verran, mutta se alkaa tippua nopeasti jo alkukesästä, kun treenit taas kovenevat.
Anssilla on jo viiden vuoden ajan ollut painonhallinnassaan apuna CLA-Tonalin -niminen rasvahappovalmiste, jota hän kehuu siekailematta.
– Siitä on ollut minulle ääretöntä hyötyä. Olen käyttänyt sitä koko sen viiden vuoden ajan, kun olen kuulunut maajoukkuerinkiin. Otan päivässä 6-8 kapselia tasaisesti aina aterioiden yhteydessä, mutta syksyllä treenien kovetessa ja ennen kautta sitä tulee vedettyä vähän enemmänkin.
– Se vilkastuttaa ja vaikuttaa positiivisesti aineenvaihduntaan, nopeuttaa palautumista ja polttaa rasvaa tosi hyvin. Sen huomaa joka kerta, kun määrää lisää pikkuisen ja samalla liikkuu enemmän. Se tosiaankin toimii.
Anssi käyttää myös Tonalinia markkinoivan Polar Pharman (www.polarpharma.fi) toista tuotetta Antiviriä pitääkseen kaiken maailman flunssapöpöt poissa elimistöstään. Hän syö myös perusvitamiineja valmentajien ohjeiden mukaan. Tonalinia hän kuitenkin käyttää kaikkein säännöllisimmin.
– Olen siihen erittäin tyytyväinen, hän summaa.
Teksti:
Terveys-Hymy 2-09
Kommentit
Oma kommentti