Kun Leila Heinonen alkaa luetella sairauksiaan, alkaa tuntua siltä, että hän käy läpi lääkärikirjan sisällysluetteloa.
Kun tätä juttua tehtiin, mikkeliläisellä Leila Heinosella, 67, oli kaiken lisäksi vielä sitkeä flunssa päällä. Kun hän hiljattain joutui sydänoireiden takia sairaalaan, hän kertoi lääkärille myös flunssasta, jolloin todettiin kyseessä olevan virus. Siihen ei auta muu kuin aika.
Leila on alun perin syntyisin Mikkelin maalaiskunnasta, joka nykyään kuuluu kaupunkiin. Uusiksi on mennyt myös hänen vanhan työpaikkansa nimi, sillä kun Leila aloitti, se oli Mikkelin puhelinpiirin piirikonttori.
– Sitten siitä tuli Tele ja Telefinland Oy ja vaikka mitä, mutta silloin, kun jäin eläkkeelle, firman nimi oli jo Sonera. Ei edes Teliasonera. Kukaan ei tykännyt Soneran nimestä, sillä se toi mieleen saneerauksen, ja niinhän siinä sitten rupesi käymään. Olin siellä monenlaisissa työtehtävissä kuten palkanlaskijana, määrärahaseurannassa, sisäisenä tarkastajana ja reskontran hoitajana, mistä jäin myös eläkkeelle.
Leila löysi puolisonsakin työpaikaltaan. Suunnittelijana toiminut Keijo Heinonen, 68, on hänkin Leilan tavoin jo eläkkeellä. Pariskunnalla on kaksi poikaa.
Kovalla kädellä
Sairaudet ja erilaiset krempat ovat koetelleet Leilaa ankaralla kädellä. Hän on sairastanut kakkostyypin diabetesta jo yli 20 vuotta, ja pari vuotta sen toteamisen jälkeen iski myös verenpainetauti. Leilalla on myös kilpirauhasen vajaatoimintaa, johon hän saa tyroksiinilääkityksen. Myös sydän on reistaillut, sillä se hakkaa välillä villisti.
– Diabetes, verenpainetauti ja kilpirauhasen vajaatoiminta kulkevat meillä suvussa, Leila kertoo.
– Meitä on sisarussarjassa viisi tyttöä, joista neljällä on kakkostyypin diabetes. Se oli myös äidillä ja hänen sisaruksillaan. Myös verenpainetautia on suvussa runsaasti.
Leila pystyi alkuun hoitamaan diabetesta ruokavalion ja sen jälkeen lääkkeiden avulla, mutta jo yli kymmenen vuotta sitten alkoivat insuliinipistokset. Alkuun kerran päivässä, sitten kahdesti ja lopulta kolme kertaa päivässä.
Luulisi näissä sairauksissa olevan jo yhdelle naiselle riittämiin, mutta kohtalo on päättänyt koetella Leilaa myös tapaturmaisesti.
Kipua ja kihtiä
Leila teki runsaat kolme vuotta sitten teatteriretken Varkauteen. Siellä meni Repe Helismaan elämästä kertova Reppu ja reissumies -näytelmä.
– Kengän kärki ostui rapun reunassa olevaan liukuesteeseen ja lensin nurin. Rapun reuna osui polven alapuolelle ja kipu oli ankara, mutta ajattelin kuitenkin sen menevän ohi. Mutta se vain yltyi, jalka turposi ja muuttui kovaksi.
Leila pääsi kotiin vasta kuuden maissa illalla, jolloin hän meni Mikkelin keskussairaalan päivystykseen, missä jalka kuvattiin. Murtumaa ei löytynyt, mutta lääkäri arveli verisuonen todennäköisesti paukahtaneen poikki. Se myöhemmin todettiinkin ultraäänessä.
Leila joutuu kohtalokkaan kaatumisen takia käyttämään keppiä ulkona liikkuessaan, sillä loukkaantuneessa jalassa on vähemmän voimaa kuin terveessä. Eikä tässä vielä suinkaan kaikki.
– Nyt viimeisin vitsaus on kihti, hän huokaa.
– Samassa jalassa sekin. Kihti on nyt ollut hirmu pahana, se on kiusannut nyt jo toista kuukautta. Kunto on mennyt huonoksi, kun jalan kanssa ei oikein pääse liikkumaan. Ei kunnolla siedä edes kenkää laittaa jalkaan.
Runsaat kymmenen vuotta sitten Leilan diabetes toi mukanaan myös neuropaattisia kipuja varpaisiin ja sormiin. Erityisen ikävästi ne iskivät varpaisiin. Hänellä oli ennestään varpaissa myös kulumakipuja, joten lisäsärkyjä ei olisi enää kaivattu.
– Varpaiden verenkierto huononi eivätkä särkylääkkeet auttaneet. Terveyskeskuslääkäri totesi ykskantaan, ettei tähän ole olemassa mitään lääkitystä. Kävin sen jälkeen luontaistuotekaupassa kyselemässä, olisiko siellä mitään veren sokeritasoihin vaikuttavaa valmistetta.
Huumori auttaa
Leilalle neuvottiin Tohtori Tolosen Berberiiniä. Hän alkoi ottaa sitä yhden tabletin aamulla, toisen päivällä ja kolmannen illalla. Sokeritasoihin se ei kuitenkaan vaikuttanut millään tavalla.
– Mutta särkyihin se vaikutti! Kun kolmisen viikkoa oli kulunut, huomasin yllättäen, että hyvänen aika, eihän mulla enää tuikkinutkaan varpaissa. Myös varpaiden kulumakivut hävisivät. Ne olivat ihan erilaisia kuin neuropaattiset kivut, sillä ne olivat normaalia pakotusta, kun neuropaattiset kivut ovat ilkeää tuikkimista.
Leila on kertonut berberiinistä lääkärille, mutta vastakaikua ei tullut.
– Mutta minua ainakin berberiini on auttanut. Otan sen lisäksi päivittäin mustikkatabletin, koska suvussa on diabeteksen aiheuttamaa sokeutta ja silmänpohjan rappeumaa. Minulla silmänpohjat ovat tähän asti onneksi olleet kunnossa. Otan myös omega-3 -kapseleita ja D-vitamiinia. Ruokavaliossa yritän diabeteksen takia välttää kaikkea rasvaista ja verenpaineen takia kaikkea suolaista, eikä vatsakaan kestä, jos syön vähänkin rasvaisempaa ruokaa. Makeaa minun ei tee onneksi edes mieli, ja päiväkahvillakin otan mieluummin voileivän kuin pullaa.
Lopuksi on suorastaan pakko kysyä, kuinka Leila on kestänyt kaikki elämänsä vastoinkäymiset.
– Ihan huumorilla vaan, hän naurahtaa.
– Olen positiivinen luonne, siis iloinen savolainen!
Teksti Reijo Ikävalko
Kuvat Leila Heinosen albumi
Terveys-Hymy 2-2015
Kommentit
Oma kommentti