Kun Hanna Vaskelainen sairastui 19-vuotiaana haavaiseen paksusuolentulehdukseen, hän ei ollut ikinä kuullutkaan koko sairaudesta. Kaiken lisäksi lääkäri ilmoitti, että kyseessä on elinikäinen vaiva.
Lastenohjaaja Hanna Vaskelainen, 38, asuu Siikaisissa avopuolisonsa Arin kanssa. Ari ajaa työkseen rekkaa ja hänellä on oma kuljetusalan yritys. Hanna sanoo viihtyvänsä Siikaisissa maaseudun rauhassa erinomaisesti.
Muuten kaikki olisi hyvin, mutta vaikeat vatsaongelmat vaivaavat Hannaa niin päivin kuin öisinkin. Vessa on tullut turhan tutuksi.
– Kun sairastuin 19-vuotiaana, vatsakivut olivat aluksi todella kovia. Sitten alkoivat vessakäynnit lisääntyä ja ulosteen mukana tuli myös verta. Pelästyin tietysti kovasti. Minulle tehtiin tähystys, jossa selvisi, mistä oli kysymys. Asia oli minulle ihan outo. Kenelläkään sukulaisista ei ollut samaa tautia. Sokki oli melkoinen ja kaiken lisäksi lääkäri kertoi, että sairaus on elinikäinen eikä se voi koskaan parantua täysin. Sain kuitenkin lääkäriltä sairautta helpottavia lääkkeitä.
Lääkäri kertoi Hannalle myös, että taudinkuvaan kuuluu tietty syklisyys. Hyvää vaihetta voi kestää pitempiäkin aikoja, mutta sitten sairaus voi iskeä taas aivan yllättäen.
– Hyvinä aikoina pystyin opiskelemaan ja kaikki sujui suhteellisen hyvin. Välillä tuntui, ettei koko sairautta olisi olemassakaan. Hyvää vaihetta kesti pisimmillään pari kuukautta, mutta sitten tuli taas vatsatulehdus, joka pääsi etenemään lääkityksestä huolimatta. Elintapani ovat aina olleet terveelliset enkä koskaan tiennyt, mikä takapakin aiheutti. Välillä tulehdus meni niin pahaksi, että jouduin sairaalahoitoon useiksi viikoiksi.
Sairaus tuotti tietysti suuria hankaluuksia jokapäiväisessä elämässä.
– Vessa piti olla lähellä. En ole edes laskenut, kuinka monta kertaa päivässä kävin kotona vessassa. Sama jatkui myös yöaikaan. Totta kai tämä kaikki masensi, mutta täytyi vain yrittää pärjätä. Tautia hoidettiin antibiooteilla ja kortisonilla. Ne auttoivatkin jonkin aikaa, mutta sitten vaste huononi ihan täysin.
Neljä leikkausta
Niin tultiin vuoteen 2014.
– Lääkkeet eivät enää tehonneet ja veriarvojen mukaan tilanne oli hyvin vakava. Lääkäri ehdotti lääkityksen viimeistä vaihtoehtoa, eli jos kokeiltaisiin biologista lääkitystä, jota annettaisiin parin kuukauden välein sairaalassa suonensisäisesti. Alkuun kaikki näytti hyvältä, olo koheni ja vessakäynnit vähenivät, mutta puoli vuotta tätä lääkettä saatuani vointi romahti taas täysin. Lääke alkoi myös nostaa kuumetta ja teki huonoa oloa. Veriarvot olivat täysin pielessä eikä ravinto imeytynyt, joten biologisesta lääkityksestä luovuttiin.
Sitten piti tehdä taas uusi tähystys. Hannan paksusuoli oli tulehtunut melkein kauttaaltaan, eikä tilannetta enää voitu hoitaa lääkkeillä, joten edessä oli paksusuolen poistaminen leikkauksella.
– Lääkäri kertoi myös tulevista leikkauksista. Operaatio tapahtuisi kolmevaiheisena, ja nyt annettaisiin suolen rauhoittua, mitä varten tehtiin avanne. Kaikki näytti alkuun hyvältä, mutta pari vuorokautta leikkauksesta tulehdusarvot nousivat neljäänsataan, ja verikokeissa asiaa ruvettiin selvittelemään. Lääkäri tuli kertomaan, että nyt joudutaan tekemään hätäleikkaus vielä samana iltana kello 22, jotta nähdään, mistä oli kyse. Vatsa avattiin, mutta mitään syytä ei löytynyt, olisiko ollut joku pöpö. Lääkäri ei sen paremmin kertonut koko asiasta.
– Myöhemmin avanteen jälkeen vuorossa olisi sitten ns. j-pussileikkaus, jossa pussi tulee kehon sisään. Kyseessä on ns. suolisäiliö. Alkuun tarkoitus oli, että avanne olisi vain puoli vuotta ja että suoli saisi sinä aikana levätä ja toipua. Mutta aloinkin pärjätä avanteen kanssa niin hyvin, että pidin sitä kaksi vuotta. Olin lukenut kauhujuttuja j-pussista ja minua pelotti, että sen myötä joutuisin palaamaan taas siihen, että vessassa on rampattava vähän väliä. Pärjäsin avanteen kanssa tosi hyvin, vaikka itsetunnolle se oli kova paikka. Avanteen kanssa elämä oli kuitenkin helpompaa kuin pahimpina aikoina ennen leikkausta.
– Halusin sitten kuitenkin vuonna 2017 j-pussileikkaukseen. Olen tyytyväinen, että pidin kahden vuoden pohdintatauon. Tulin lopulta siihen tulokseen, että en halua koko loppuikääni pitää pussia vatsalla roikkumassa. Olin vielä sen verran nuori ja päätin suostua leikkaukseen.
– Se onnistui, ja siinä rakennettiin ohutsuolesta j-pussi. Samalla avanne suljettiin, mutta sitten piti kuitenkin tehdä vielä uusi suoja-avanne toiselle puolelle vatsaa. Sen tarkoitus oli suojata vastarakennettua j-pussia. Onneksi uutta avannetta ei tarvinnut pitää kuin pari kuukautta. Sitten tehtiin viimeinen eli neljäs leikkaus, kun suoja-avanne suljettiin ja otettiin j-pussi käyttöön.
– Nyt ei tämän jälkeen enää ole tehty yhtään leikkausta, Hanna kertoo tyytyväisenä.
Mies tiesi havupuujuomasta
Koska Siikaisissa oltiin, Hannan puoliso tiesi paikallisen Ravintorenkaan ja Karin Havupuu-uutejuoman.
– Hän kysyi, olenko tutustunut juomaan ja kertoi kuulleensa ihmisten saaneen siitä apua eri vaivoihin. Rupesin tutkimaan asiaa ja löysin lehtiartikkeleita, joiden mukaan juoma oli monilla auttanut suolisto-ongelmiin.
– Kuulin myös jääkiekon maailmanmestari Esa Keskisestä, joka oli saanut juomasta apua samaan sairauteen kuin minullakin. Otin yhteyttä Ravintorenkaan Sanna Herttuaan, ostin kerralla koko laatikon ja rupesin käyttämään juomaa säännöllisesti. Olen juonut sitä viime kesästä lähtien joka aamu kaksi desiä tyhjään vatsaan.
Hanna on tuotteeseen tyytyväinen.
– Ei puhuta mistään ihmeparannuksesta, mutta on se rauhoittanut vatsaa ja vähentänyt vessareissuja. Minulla oli pitkään huono vastustuskyky, mutta nyt mitään pahempia flunssia ei ole ollut, jonka lasken juoman ansioksi. Olen myös saanut lisää virtaa. Kaiken kaikkiaan juomasta on ollut selvää apua.
Vain työtilanne Hannaa harmittaa. On pohdittu jo osa-aikaeläkettä ja myös täyseläkettä, mutta tilanne on vielä auki.
– Kun olen päässyt aloittamaan töitä, vatsa on taas mennyt tosi huonoksi. Minulla on ollut myös j-pussitulehduksia, joita on hoidettu antibiooteilla. Joudun edelleen juoksemaan öisin vessassa, söin sitten mitä tahansa. Tosi kurja juttu.
– Muuten olen tyytyväinen elämääni. Pyrin olemaan mahdollisimman liikunnallinen, ja sekin auttaa. Meillä on kaksi koiraa, rottweilereita molemmat. Isompi on seitsemänvuotias poikakoira ja nimeltään Rölli, toinen on vuotta nuorempi tyttökoira, jonka nimi on Pikkanen. Niiden kanssa teen lenkkejä!
Kommentit
Oma kommentti