Omituinen välikohtaus: Ex-pariskunta Antti Kurhinen ja Henna Kalinainen sotivat orgasmeista ja vaginoista!

Ex-aviopari Antti Kurhisen ja Henna Kalinaisen välillä säkenöi. Ulkopuolisen silmällä tarkasteltuna ex-vaimo on vetänyt herneen nenäänsä Antin huumorista, vaikka on itse aloittanut koko sopan.

Kaikki lähti siitä, kun Henna meni kirjoittelemaan intiimejä asioita itsestään Metropolin blogissaan. Hän kertoi ettei ollut saanut orgasmia ennen kuin nyt uudessa parisuhteessa yli 20 vuotta vanhemman miehensä kanssa.

Ei aikaakaan kun Seiska tarttui tähän ja kysyi aiheesta ex-aviopuoliso Antilta. Antti ei ollut lukenut Hennan blogia lainkaan ja homma tuli hänelle täysin yllätyksenä ja puskista. Niinpä mies päätti käyttää aseenaan huumoria, koska ei tahdo olla ex-puolisonsa kanssa kuin hyvissä väleissä.

Antti vitsaili, että hän on ilmeisesti vaginahieronnan ammattilaisena valmentanut Hennan siihen, että tämä voi nauttia sukupuolielämästään nyt myöhemmin täysin siemauksin.

Seiska teki aiheesta myös hauskan parodiakuvan. Kaikki tämä meni Hennalla täysin yli. Ammatikseen julkisuutta vuosikaudet tehnyt Henna ei halunnut olla Antin vaginahieroja-”läpän” kanssa missään tekemisissä.

Nyt Antti on erittäin kohteliaasti muistuttanut Hennaa siitä, että tämä itse aloitti koko homman, ja se pitää nyt vain kestää kuin nainen.

-Sama kuin minä nyt esim kirjoittaisin blogin missä kerron että en koskaan saanut stondista edellisissä parisuhteissa, mut nyt vihdoin sain tämän viimeisimmän daamin kanssa seisoo, Hurraa, sekä aah miten ihana hän on ja ne muut exät oli ihan siis ei mistään kotoisin..Nii mietippä kenestä olisi kirjoitettu mahdollisesti sitten uutisissa ja keneltä olisi kysytty kommenttia? No sinusta ja sinulta Henna, koska olet julkisuuden henkilö ja oot ollut mun kanssa aiemmin naimisissa..! As simple as that ymmärrät sen itekkin!!! Antti paukuttaa ilman välimerkkejä.

Lue Antin bloggaus aiheesta ja katso parikunnan viestittely blogista. TÄÄLLÄ.

Teksti: Hymyn toimitus
Kuvat:Matti Matikainen
Avainsanat: Antti Kurhinen, Henna Kalinainen

Kommentit

Näiden olisi ehdottomasti kannattanut jatkaa yhdessä. Nuija ja tosinuija. Kurhisen älykkyysosamäärä lähentelee ameebaa, eikä Henna paljoa johda – ehkä kärpäsen tasoa..

Oma kommentti