Fortumin kalliit harharetket

Pidin jo lokakuussa 2019 Fortumin Uniper-kauppaa erittäin huonona, kun Fortum maksoi 2,3 miljardia euroa ja lisäsi omistusosuuttaan Uniperista yli 70 prosenttiin.

Kaikkiaan Fortum on maksanut Uniperista seitsemän miljardia euroa ja on nyt joutunut tukemaan yhtiötä vielä kahdeksalla miljardilla eurolla eli riskit ovat todella suuret.

Puhuin tästä jo vuonna 2019 eduskunnassa ja kirjoitin aiheesta.

Kukaan ei kuunnellut. Olisi kannattanut. Nyt ovat kaikki Uniperin sijoitetut rahat vaarassa ja puhutaan yhteensä 15 miljardista eurosta Suomen valtion ja suomalaisten veronmaksajien rahoja.

Uniperin liikevaihto on 80 miljardia ja päästöt yhteensä enemmän kuin koko Suomella. Riskit olivat ja ovat valtavat. Ja nyt kaikki riskit ovat toteutumassa, kun Venäjä uhkaa lopettaa kaasun tuonnin kokonaan ja Saksan teollisuus ja kotitaloudet eivät tule ilman toimeen.

Uniper tekee kymmeniä miljoonia tappiota päivässä eikä koko sotkun lopullista hintalappua tiedä vielä kukaan.

Fortum tuijotti vain liiketoiminnan mahdollisuuksia, mutta unohti kokonaan poliittisen riskin. Ja nyt siitä maksetaan historiallisen kallista hintaa.

Omistajaohjauksen kannalta tilanne on Suomelle jakomielitautinen. Joudumme maksamaan Saksan halvan kaasun. Ilmaston kannalta tuemme yhtiötä, joka tulee lisäämään päästöjä ja Suomeen olemme säätäneet maailman kovimmat ilmastotavoitteet.

Ja suomalaiset veronmaksajat, yrittäjät ja yritykset maksavat kaiken.

Tässä ei todellakaan ole mitään järkeä.

Suomen valtio omistaa Fortumista 51 prosenttia ja Fortum 78 prosenttia Uniperista. Pelkästään suorat osingot Fortumilta Suomen valtiolle ovat olleet 500 miljoonaa euroa vuodessa. Ja jostakin sekin raha budjettiin otetaan.

Fortum aloitti ostot ja myynnit pian 15 vuotta sitten. Ensin ostetaan Venäjältä vesivoimaa ja voimaloita. Sitten myydään Suomen ja Ruotsin sähköverkot. Ja kun rahaa on niin, että ranteita pakottaa, lähdetään valloittamaan Saksaa ja Uniperia.

Ei tullut paraatimarssia, ei. Tuli Suomen historian kallein harharetki.

Jos olisi pidetty Suomen ja Ruotsin sähköverkot omistuksessa ja rakennettu Uniperin rahoilla pari ydinvoimalaa, olisimme nyt aivan eri tilanteessa energian omavaraisuudessa.

Joka tapauksessa valtion omistajaohjaus Fortumissa on ollut täysi vitsi. Ja vuorollaan sitä ovat olleet sotkemassa kaikki vanhat puolueet.

Teksti:Hjallis Harkimo
Avainsanat: Fortum, hallitus, Hjallis Harkimo, sähkö, Uniper

Kommentit

”Helsingin Sanomien toimittaja Salla Vuorikoski kuittasi Harkimolle osuvasti: ”Mites se useampaan kertaan pyydetty haastattelu liiketoimistasi oligarkkien kanssa? Aika hiljaista on ollut. Pyyntö yhä voimassa.”

Harkimo ei itse noudata sitä, mitä muilta äänekkäästi vaatii. Venäjän sotaa vastustava kansa haluaa tietää, miksi ja miten Harkimo on veljeillyt Putinin lähipiiriin kuuluvien Arkadi Rotenbergin ja Boris Rotenbergin kanssa. Rotenbergien nimi nousi jälleen esiin Venäjän ja Krimin välisen Kertšinsalmen sillan yhteydessä.”

Oma kommentti