Harri Veijonen, profeetta

Etusivu Foorumit Julkkikset Harri Veijonen, profeetta

This topic contains 64 vastausta, has 16 ääntä, and was last updated by Avatar Asdasdas2 4 kuukautta, 1 viikko sitten.

15 viestiä - 46 - 60 (64 yhteensä)
  • Kirjoittaja
    Viestit
  • #163764 Ilmoita asiaton viesti
    Juoksupoika
    Participant

    Norjalaisen naisen näky vuodelta 1968

    ”Minä sain nähdä maailman karttana. Minä näin Euroopan – maasta maahan. Näin Skandinavian ja Norjan. Minä näin asioita, joita tulee tapahtumaan juuri ennen Jeesuksen paluuta, juuri ennen kuin suuri onnettomuus purkautuu ihmisten päälle. Onnettomuus, jonka vertaista emme koskaan ole kokeneet ja nähneet. Aivan ennen Jeesuksen paluuta ja koettelemusten alkua koemme liennytyksen ajan, jollaista ei koskaan ennen ole ollut. Tulee rauha ja tämä rauha kestää pitkään. Tänä rauhanaikana tapahtuu sotavarustusten supistamista monissa maissa, myös Norjassa. Kolmas maailmansota syttyy tavalla, jota kukaan ei ole odottanut ja odottamattomalta suunnalta, ja me olemme yhtä valmistautumattomia kuin olimme 9. huhtikuuta 1940.

    Minä näin kristittyjen keskuuteen tulevan vertaansa vailla olevan välinpitämättömyyden, lankeemuksen tosi ja elävästä kristillisyydestä. Aikana ennen Jeesuksen paluuta kristityt eivät tule olemaan avoimia tutkistelevalle julistukselle. He eivät tule kuuntelemaan synnistä ja armosta, laista ja evankeliumista, katumuksesta ja parannuksesta. Tilalle tulee toista laatua oleva julistus, jonkinlainen onnellisuutta tavoitteleva kristillisyys. Pitää menestyä ja päästä eteenpäin. Kyseessä ovat aineelliset asiat tavalla, mitä Jumala ei koskaan ole luvannut. Kirkot, vapaakirkot ja rukoushuoneet tyhjenevät yhä enemmän. Ristin ottamisen ja Jeesuksen seuraamisen julistuksen sijalle tulee viihde, taide ja kulttuuri sinne, missä pitäisi olla herätys, hätä ja parannuskokouksia. Tämä tulee tapahtumaan suuressa määrin juuri ennen Jeesuksen toista tulemista ja onnettomuus murtautuu päällemme.

    Norjaa kohtaa vertaansa vailla oleva moraalin hajoaminen. Ihmiset tulevat elämään niin kuin naimisissa olevat olematta naimisissa. Yhteen muuttaminen ennen avioliittoa lisääntyy suuressa määrin. Tämä tapa tulee hiipimään kristillisiin seurakuntiin ja tätä ei vastusteta aktiivisesti. Myös synti luontoa vastaan suvaitaan. Aivan ennen Jeesuksen paluuta näytetään TV-ohjelmia, joita emme ole koskaan ennen nähneet. TV tulee täyttymään niin hirvittävästä väkivallasta, että se opettaa kansaa murhaamaan ja tekemään lopun toisistaan. Kaduilla kävelemisestä tulee turvatonta. Kansa tulee omaksumaan sen, mitä he näkevät, eikä silloin tule olemaan vain yhtä vaihtoehtoa televisiossa, vaan tarjonta tulee olemaan laaja. Televisio tulee toimimaan juuri niin kuin radio. Voimme ruuvata ohjelmasta ohjelmaan, jotka tulevat olemaan täynnä väkivaltaa, ja kansa pitää tätä viihteenään. Pahimmat ajateltavat murha- ja väkivaltakäsikirjoitukset lavastetaan näytettäväksi ja tämä leviää yhteiskuntaan. Sukupuoliyhdyntäkohtauksia tullaan näyttämään. Kaikista intiimimmät asiat, jotka kuuluvat avioliittoon, näytetään ruudussa. Tämä tulee tapahtumaan ja sinä tulet näkemään sen toteutumisen. Ne lait, jotka meillä nyt on, tullaan rikkomaan ja kaikista epäsiveellisintä tullaan näyttämään silmiemme edessä.

    Kansaa köyhistä maista virtaa Eurooppaan. He tulevat myös Skandinaviaan ja Norjaan. Kansa ei pidä siitä, että he ovat täällä ja tulevat olemaan kovia heitä kohtaan. Heitä tullaan kohtelemaan yhä enemmän kuin juutalaisia ennen sotaa. Silloin meidän syntimme mitta on täyttynyt. Tämä tapahtuu aivan ennen Jeesuksen paluuta – ja ennen kuin kolmas maailmansota syttyy. Siitä tulee lyhyt sota. Kaikki, mitä olen sodasta kokenut, on vain lastenleikkiä verrattuna tähän. Se alkaa tavallisena sotana, mutta se tulee leviämään ja se päättyy atomipommeihin. Ilma tulee saastumaan niin, ettei sitä voi hengittää, ja tämä kohtaa monta maanosaa. Amerikka, Japani, Australia – rikkaat maat. Vesi tulee pilaantumaan. Emme voi viljellä maata siellä. He, jotka ovat jäljellä rikkaissa maissa yrittävät paeta köyhimpiin maihin, jotka eivät ole vahingoittuneet. Siellä heitä kohdellaan niin kuin me kohtelemme heitä täällä, eivätkä ole halukkaita ottamaan meitä vastaan.

    Minä olen iloinen siitä, etten tarvitse kokea tätä, mutta kun aika lähestyy, sinun on rohkaistava itsesi ja matkustettava ympäri ja varoitettava ja kerrottava kansalle mitä minä olen nähnyt.”

    #164803 Ilmoita asiaton viesti
    Veijonen
    Blocked

    KIRKKOIHIN KUULUMATTOMAT USKOVAT = JUMALAN SEURAKUNTA

     

    Sata syytä olla kuulumatta kirkkoon http://wwnet.fi/users/veijone/kirkko.htm

    Siinä myös sata syytä kuulua Harri Veijosen tavoin alkuperäiseen raamatulliseen

     

    seurakuntaan. Kullakin paikkakunnalla on vain yksi paikallisseurakunta, ja se on tämä.

    Olemme varoittaneet ekumeniasta, jossa vapaidenkin suuntien johtajat ovat mukana.

    Raamatun mukaan yhtä tulee olla paikkakunnan uudestisyntyneet uskovat, eivät kirkot.

    MISSÄ OTTAA USKOVIEN KASTE KIRKKOIHIN LIITTYMÄTTÄ?

     

    Kirkkoihin kuulumattomissa uskovissa ei juuri löydy kastajia. Mutta uskoon tulleen

    tulisi ottaa upotus vedessä kirkkoon liittymättä. Voi tietysti käydä kasteella vaikka

    Pyhän Hengen seurakunnassa (Tampereen Tammelassa) tai Saalemissa (Aleksanterinkatu),

    mutta varmimmin kirkkoonsa liittämättä kastaa Vapaakirkko (Puutarhakatu, Tampere)

    Jos kastajat väkisin liittävät lahkoonsa, siitä on syytä erota saman tien. Vapaus

    tietenkin vierailla kaikkialla eritoten osoitteessa http://wwnet.fi/users/veijone/.

     

    #164846 Ilmoita asiaton viesti
    Seppo7
    Participant

    Harri Veijonen

    Oletko tietoinen, että maksamasi blogipalkkio on ilmoitettava 1.1.2019 lähtien Tulorekisteriin 5 pv:n sisällä, siitä kun olet palkkion maksanut JT:lle.

    Palkkio on ilmoitettava tulorekisteriin myös siinä tapauksessa, että palkkion maksaja on yksityishenkilö.

    Mikäli et ole tehnyt ilmoitusta, on seuraamuksena sanktio, jonka verottaja määrää.

    Tarkempia tietoja löydät täältä:

    https://www.vero.fi/tulorekisteri/yritykset-ja-organisaatiot/yksityiskohtaiset-tulorekisterin-ohjeet/

    https://www.vero.fi/tulorekisteri/yritykset-ja-organisaatiot/yksityiskohtaiset-tulorekisterin-ohjeet/71401/tulotietojen-ilmoittaminen-seuraamusmaksut/

    #165218 Ilmoita asiaton viesti
    Juoksupoika
    Participant

    ERIKOISKIRJE JEESUKSELTA KRISTUKSELTA VAIKEASTI TAVOITETTAVILLE

    Kallisarvoinen lapseni,

    Jos saat tämän kirjeen, se johtuu siitä, että joku rakastaa sinua hyvin paljon. Hän ei ole ehkä pystynyt puhumaan tästä sinulle menneisyydessä tai ehkä hän on kertonut Minusta sinulle mutta et ollut valmis kuuntelemaan.

    Tärkein asia, jonka haluan kertoa sinulle on, että RAKASTAN SINUA. Rakastan sinua enemmän kuin kukaan tässä maailmassa voisi koskaan rakastaa sinua. Haluan sinun nyt lukevan tämän ja oppivan Minusta, koska aikasi on kulumassa loppuun oppia totuus.

    Elämä, siten kun sen nyt tiedät, tulee yhtäkkiä silmänräpäyksessä muuttumaan radikaalisti ja tahdon sinun olevan valmiina.

    MINUN NIMENI ON JEESUS KRISTUS, MESSIAS.

    Olen tullut luoksesi antaakseni sinulle ikuisen elämän. Olen tullut lihaan ja antanut sinulle lopullisimman uhrin, jota kukaan voisi antaa, kuolemalla vuoksesi, vuodattamalla vereni syntiesi sovitukseksi – ei ainoastaan menneisyyden syntien, vaan kaikkien syntien sovitukseksi, mitä koskaan tulet tekemään.

    Syntiesi hinta on maksettu. Minä olin se uhrilammas, tapettu sinun puolestasi. Velkasi on maksettu.

    Tein tämän, jotta sinulla voisi olla pääsy Taivasten Valtakuntaan Minun ja Isäni kanssa ikuisesti. Sinut on luotu kauniisti ja ihmeellisesti, suunniteltu monimutkaisesti, ja sinut on tarkoitettu paljon enempää kuin tätä elämää varten.

    Olet aina tiennyt, että on olemassa enemmän, sydämesi kaipasi jotain suurempaa, jotain, joka voisi täyttää tyhjyyden, täyttää tuon paikan sisimmässä ja ’täydentää’ sinut.

    On Minun suurin tahtoni, että tiedät että se, mitä olet etsinyt, olen Minä! Minä olen Se, joka on luonut sinut erityistä tarkoitusta varten, ja jonka rakkauden vuoksi et kuole koskaan!

    Lahjani on ilmainen lahja, ei ehtoja, kaikki mitä sinun tulee tehdä, on hyväksyä tämä kallisarvoisin lahja Minulta ja tulet sitten saamaan kaikki lupaukseni. Sinun on tiedettävä, ettet koskaan pystyisi itse tekemään mitään ansaitaksesi rakkauttani tai ansaitaksesi tiesi Taivaaseen. Minun ja uhrini hyväksyntä on kaikki, mitä vaaditaan. Minun vereni peittää kaiken ja varmistaa, että elät kanssani aina.

    Olen antanut sinulle kirjan – pyhän Raamatun – joka kertoo sinulle kaiken siitä, kuka olen. Se on ohjekirjasi tässä elämässä ja se ei ainoastaan kerro sinulle, mitä on tapahtunut menneisyydessä, vaan se kertoo myös, mitä on tapahtumaisillaan tälle maailmalle.

    Rakastan koko luomakuntaani niin paljon, että kerron aina sinulle, mitä aion tehdä. Siksi sait tämän kirjeen. Aion tehdä itseni tunnetuksi hyvin voimakkaalla tavalla. Koska hyvin monet ovat valinneet olla hyväksymättä Minua sinä kuka olen ja olla seuraamatta käskyjäni elämällenne, tulen ravistelemaan kaiken perustuksia, minkä tiedätte olevan turvanne. Tällä tavalla saan luomakuntani huomion.

    En tahdo sinun olevan peloissasi enkä tahdo sinun ohittavan tärkeintä syytä, jonka vuoksi olit syntynyt olemaan täällä. Tämä syy on omata läheinen suhde kanssani. Olla valitsematta Minua on valita elämä pimeydessä ikuisesti.

    Minä olen Tie, Totuus ja Elämä. Tarjoan sinulle tämän lahjan ja tämän päätöksen vapaan tahdon vuoksi, jonka olen antanut sinulle. En koskaan pakottaisi sinua rakastamaan Minua, mutta sinun on tiedettävä, että jos olet välittämättä Minun toiveistani rakkauttasi kohtaan, se tarkoittaa ikuisuutta ilman valoa, rakkautta, rauhaa ja iloa. Se on tuhlattua ja hukkaanheitettyä elämää.

    Älä tuhlaa enää hetkeäkään uskomalla Minun viholliseni, paholaisen, valheita.

    Älä usko, että elämä tulee jatkumaan siten kuin se on jatkunut. Aika, siten kuin sen ymmärrät, on loppunut ja Minä olen tulossa tekemään kaikista asioista uusia.

    Elämäsi aikojen merkit ovat kaikkialla ympärilläsi. Elämästä, niin kuin sen tiedät, on tullut kestämätöntä. Kaikkea, mitä voi ravistaa, tullaan ravistelemaan, ja tulet olemaan pakotettu tekemää valinnan henkiinjäämisesi suhteen.

    Valitset luottaa Minuun, Siihen, joka loi sinut, tai luotat järjestelmään, joka tulee sortumaan. Sanani puhuu totuutta ja kaikki muu, mikä ei ole Minusta, tulee romahtamaan.

    Pyydän, tule luokseni nyt. Tule sellaisena kuin olet. Minä rakastan sinua riippumatta siitä, mitä olet tehnyt.

    Minun vereni pesee pois kaikki syntisi ja tekee sinusta lumivalkoisen. Tulen huolehtimaan sinusta ja suojelemaan sinua, tulen pitämään huolta tarpeistasi ja kun on sinun aikasi, otan sinut kotiin luokseni.

    Varoitan monta kertaa ja sitten yhtäkkiset tapahtumat ovat ylläsi. Oletko silloin valmis? Valinta on aina ollut sinun.

    Jos hyväksyt tämän ilmaisen lahjan ja haluat tuntea Minut läheisesti ja haluat viettää ikuisuuden kanssani täydellisessä rauhassa ja rakkaudessa, pyydän sinua sanomaan tämän rukouksen (ääneen).

    Rukous:

    Isä, anna minulle anteeksi kaikki syntini. Hyväksyn lahjasi. Uskon että lähetit Poikasi Jeesuksen kuolemaan puolestani ja että Hän on Sinun ainut Poikasi. Uskon että Hänen verensä on maksanut hinnan kaikista synneistä, jotka olen milloinkaan tehnyt, ja kaikista synneistä, joita tulen koskaan tekemään. Luotan Sinuun Luojanani ja luotan kaikkiin lupauksiisi. Luovutan elämäni Sinulle ja pyydän, että vain Sinun tahtosi tapahtuisi. Kutsun Pyhän Henkesi tulemaan sydämeeni ja muuttamaan minut ja tekemään minusta enemmän Sinun kaltaisesi. Tahdon olla tottelevainen ja tarvitsen Sinun apuasi. Tule sydämeeni tässä hetkessä, Jeesus, ja tee minusta uusi luomus Sinussa. Jeesuksen nimessä, AAMEN.

    Sinun rakastava Isäsi, Jeesus Kristus, Messias

    #165992 Ilmoita asiaton viesti
    Veijonen
    Blocked

     KALERVO SYVÄNTÖ USKOO VALERAUHAAN SEURAKUNNAN YLÖSOTTOINEEN

    Kaarlo Syvännön vanhemman pojan, Olavi Syvännön suuhun on pantu väite (Ristin Voitto 6.10.94), että rauhanprosessissa”ennen pitkää kaikki kaatuu Jerusalemin kysymykseen”. On tämä sitten haastattelun tehneen lehden toimittajan epätarkkuutta tai monille Israelin ystäville tyypillistä sokeutta olla uskomatta, että Israel joutuu sopimaan Jerusalemistakin, se on Jumalan ilmoituksen vastaista. Daniel 9:27 ja 2 Tess 2:4 koskevat Jerusalemia! Vaikka ennen Jerusalemista sopimistavielä tulisi kapinoihin kompastumisia, selkeään totuuden julistukseen kuuluu täsmällinen esitys ja tähän tapaan: ennen pitkää armotalouskausi loppuu Jerusalemista sopimiseen!Kaarlon ja Mairen toinen poika, Kalervo Syväntö uskoo Daniel 9:27:n Antikristuksen rauhanliittoon. Mutta hän levittää oppia, että seurakunnan ylösotto, kokoontuminen Herran luo yläilmoihin tulisi jo ennen rauhanliiton vahvistamista. Israelin ystäväpiireissä maksutta jaettavassa Kalervo Syvännön vihkosessa ”Israel ja iankaikkinen rakkaus” selitetään, ettei 2 Tess2:n alussa puhuttaisi lainkaan uskovien yläilmoihin kokoontumisen ajankohdasta! Vertaa Novum 4 s. 289-303 mm. ”miten Antikristuksen ilmestyminen voi olla merkkinä seurakunnalle, joka on jo temmattu pois?” Eli ei tietenkään ole ennen ilmestymistä otettu pois! Seurakunnalla on aikansa!

    Kalervo Syväntö on saanut vapaasti levittää oppiaan Suomen Vapaakirkossakin. Miten ovatkin siellä unohtaneet etevimmän opettajansa, edesmenneen Vilho Rantasen sanat: ”Tessalonikan seurakunta oli suuren levottomuuden vallassa. Sen keskellä oli opettajia, jotka julistivat, että Herran Jeesuksen tulo oli aivan oven edessä…” (Lopun profetian sanoma s. 20). Paavalin korjaava opetus käsittää myöhempienkin aikojen ”milloin tahansa” julistamiset: Älkää antako heti (kreik. ”takheos”) vaan vasta sitten järkyttää (2 Tess. 2:1-). ”Se päivä” on yläilmoihin kokoontumisen päivä, vaikka sitä nimitettäisiin Herran päiväksikin. Eikä kokoontuminen Herran luo tule ennenkuin laiton ”rauhaan” (1 Tess. 5:3, Dan. 9:27) ilmestyy (2 Tess.2:3)! Helluntailaisten Tapani Kärnän ym. on turha apinoida Kalervo Syvännön virheellistä julistusta, paljon muuta hyvää annettavaa kaikilla Syvännöillä on.

    Tähän asiaan liittyy ”pidättävät tekijät”. Kalervo Syväntö sanoo, että maan suola, seurakunta pidättää, estää laittoman tulon. Tyypillinen helluntailaisjohtajienkin virhe. Sen sopimattomuus pitäisi huomata jo siitä, että käsitys ylentää ihmistä. Monet varsinaiset tulkintamme vastustajatkin ovat paremmin selvillä pidättäjistä. Todellakin monikossa, pidättäjiä on kaksi:

    1. Hän joka (maskuliininen substantiivi, Saarisalonkin käännös) keskeltä poistuisi (genetai, Novum 5 nr. 971), 2 Tess. 2:7, kun
    2. Se mikä pidättää, 2 Tess.2:6, ”ettei luopumusta aiemmin tullut” , tuli (2 Tess. 2:3). ”Nyt te tiedätte” (2 Tess. 2:6) tiesivät tessalonikalaisetkin tästä kirjeestä lukemansa perusteella, ja vika on meissä, ellemme ymmärrä selvää kieltä. ”Saatanan pojan `pidättelijä´ ei voi olla kukaan muu kuin Kaikkivaltias Jumala” (Paavo Hiltunen, Seurakunnan viimeiset 3 1/2 vuotta s.38)! Ja Hän väistyy pidättämästä laittoman tuloa nyt kun kristikunta luopui. Ketkä esittävät vääriä nimiä Antikristuksesta erehtyvät vähemmän kuin nuo, jotka sanovat, ettei seurakunta laittoman tuloa näe. Näkeepä tulon jälkeen ilmestymisenkin!

    TOP 10 YLÖSOTTOPROFETIAT

    1. Harri Veijonen / Valerauhan jälkeen / 2021 Tammikuu
    2. Hal Lindsey / Valerauhan jälkeen / pian
    3. John F. Walvoord / Valerauhan jälkeen / pian
    4. Thoralf Gilbrant / Valerauhan jälkeen/ pian 5. Pat Robertson / Ennen tai jälkeen / pian
    6. Tapio Nousiainen / Valerauhan jälkeen kun sanotaan nyt on rauha ja turvallisuus
    7. Niilo Yli-Vainio / Valerauhan teon aikoihin ennen 6000 v. Aadamista
    8. Vilho Rantanen / Valerauhan teon aikoihin esimerkiksi
    9. Yonggi Cho / Juuri ennen rauhansopimusta/ pian
    10. Kalervo Syväntö / Ennen valerauhansopimusta / pian
    20. Paavo Hiltunen / vuosiviikon puolivälissä
    200.000. Enemmistö / vaikka tänään
    Daily Christian News http://wwnet.fi/users/veijone/
    7. 2. 2019

    OSMO PÖYSTI: Kirkon oppi on Antikristuksen oppi

    Jeesus tuli maan päälle laittamaan Isän ja hänen lastensa asiat kuntoon. Jeesus on välimies, ja kun hän on työnsä sinussa suorittanut, sinä tunnet Jumalan henkilökohtaisesti, suoraan ja välittömästi. Kirkolla on aivan päinvastainen oppi. Kesäkuussa 2014 paavi Francis puhui yli kolmellekymmenelle tuhannelle kuulijalle Vatikaanissa, ja Vatikaanin nettisivuilta löydät puheen englanninkielisen käännöksen osoitteesta http://w2.vatican.va/content/francesco/en/audiences/2014/documents/papa-francesco_20140625_udienza-generale.html ja tässä pieni ote siitä:
    Niitä on sellaisia, jotka uskovat, että he voivat pitää yllä henkilökohtaista, suoraa ja välitöntä suhdetta Jeesukseen Kristukseen ulkopuolella Kirkon yhteyttä ja ilman sen välitystä. Ne ovat vaarallisia ja haitallisia kiusauksia.
    http://www.opsti.net/luuppi.htm

    VIELÄKIN UUSI KIRJA

    Luulin jo lopettaneeni kirjojen tekemisen, mutta päätin sittenkin tehdä vielä KOKOOMATEOKSEN:
    ”Kaikki yhdessä paketissa”: Harri Veijonen: ELÄMÄNI JA KIRJANI SEKÄ INTERNETSIVUJENI PARHAITA PALOJA.
    Käsikirjoitus alkaa olla valmiina ja kohta laitan painoon. Tästä tulee 80 sivuinen ja silti pidän hinnan
    7 eurossa kuluineen laskuun. Muistakaa pieni painos. Voi jo tehdä tilauksen harriveijonen@yahoo.com http://wwnet.fi/users/veijone/

     

    #166372 Ilmoita asiaton viesti
    Herjaava IP-osoite
    Participant

    OLIKO Matti Nykänen kiilusilmäisen sensaatiolehdistön hyväksikäytön uhri?Vajaa viikko sitten kuollut Nykänen seikkaili tuon tuosta Seiskan kannessa ja aukeamien jutuissa. Aiheena oli milloin häät, milloin perheväkivalta, milloin ero, milloin uusi tyttöystävä.Moni on sitä mieltä, että sensaatiolehdistö on vähintäänkin osasyyllinen siihen, että Matti Nykäsellä oli elämänhallinta hukassa. Olisiko koko kansan Matin elämä voinut mennä toisin ilman julkisuutta?Kohujulkisuutta, joka alkoi jo kauan sitten 1980-luvulla.SE oli yksi Suomen aikakauslehtihistorian myydyimmistä numeroista. Juhannuksena 1989 Seura-lehti julkaisi erikoisnumeron, jonka kannessa komeili jälleen mäkikotka Nykänen ja hänen toinen vaimonsa Pia.”Romanttisesta häämatkasta myrskyisä välienselvittely. PIA PALASI YKSIN KOTIIN.”


    Elettiin Seura-lehden kulta-aikoja. Kyseinen Nykäs-numero myi huikeat 120 000 kappaletta, mikä oli kolme–neljä kertaa tavanomaista irtonumeromyyntiä enemmän.Jutun oli kirjoittanut Seuran toimittaja Isto Lysmä (1936–2012), joka tunnettiin Nykäsen ensimmäisenä ”luottotoimittajana”. Lysmä oli tehnyt yhteistyötä Nykäsen kanssa läpi 1980-luvun ajan seuraten oikukasta mäkikotkaa kameramiesten kanssa minne tahansa hän meni.

    Isto Lysmä vuonna 1996

    Isto Lysmä vuonna 1996 (KUVA: PENTTI NISSINEN)
    Nykänen oli jo tuolloin, 30 vuotta sitten, suomalaisen lööppi­julkisuuden vakio­kalustoa. Nykäsen elämään perustuvat kansikuvajutut takoivat lehtitaloille muhkeita voittoja.Jo tuolloin tiedettiin yleisesti, että Nykäsellä on vakava alkoholiongelma. Myöhemmin hänellä diagnosoitiin vaikea tarkkaavaisuushäiriö eli ADHD, jonka oireita voivat olla esimerkiksi impulsiivisuus ja taipumus erilaisiin riippuvuuksiin.Käyttikö keltainen lehdistö Nykäsen heikkouksia hyväkseen? Tuhosiko kohujulkisuus hänet lopullisesti?Asiaa voi tarkastella kahdelta kantilta. Kyllä, Matti antoi julkisuudelle itsestään lähes kaiken. Mutta Matti osasi myös ottaa oman osuutensa.


    SEURA-LEHDEN ja Nykäsen välillä oli 1980-luvulla sopimus, joka hyödytti molempia osapuolia. Nykänen oli ikään kuin kiinnitetty Seuran julkkistalliin. Sopimuksen mukaan lehdellä oli yksinoikeus raportoida mäkikotkan julkisuustempauksista, joita toimittaja Lysmä ja Nykänen ideoivat yhdessä.Kyse oli niin sanotusta šekkivihkojournalismista. On oikeastaan kyseenalaista, oliko se journalismia lainkaan. Ennemminkin se oli puoliksi käsikirjoitettua viihdettä, aikansa tosi-tv:tä.Aikalaisten mukaan Lysmällä oli tapana ryydittää juttujaan myös keksityillä asioilla. Nykäs-jutuissa oli kyse molemminpuolisesta hyötymisestä – raha ratkaisi.Seurassa laskettiin tuolloin, että Lysmän Nykäsestä kertovilla jutuilla myytiin lehteä kilpailija Apuun verrattuna yli puoli miljoonaa irtonumeroa enemmän, kerrotaan Risto Karlssonin kirjoittamassa historiikissa Kansikuva uusiksi. Kuusikymmentä vuotta elämää ja ihmisiä Yhtyneissä Kuvalehdissä (Yhtyneet Kuvalehdet Oy 1996).Nykäsenkin saamat rahasummat olivat merkittäviä. Vuonna 1989 Seura maksoi samaisen historiikin mukaan mäkikotkalle seitsemästä yksinoikeudella tehdystä jutusta yhteensä 175 000 markan korvauksen (nykyrahassa noin 50 000 euroa). Se on pyöreät 25 000 markkaa per juttu.”Sanotaan näin, että Seura sijoitti rahansa hyvin”, sanoo vuonna 1992 Seuran päätoimittajaksi noussut Jouni Flinkkilä. ”Matin tempaukset olivat myyntikamaa”.FLINKKILÄN mukaan hänen päätoimittajakaudellaan 1990-luvulla Seura ei enää julkaissut juttuja, joista Nykäselle oltaisiin maksettu. Siinä vaiheessa luottotoimittaja Lysmän ja Nykäsen välit olivatkin jo katkenneet. Vaikka Lysmä piti Nykästä eräänlaisena sielunveljenään, Nykäsellä meni välillä niin lujaa, ettei 27 vuotta mäkihyppääjää vanhempi lehtimies pysynyt enää perässä.”Lopulta olisin pyytänyt vaikka palkanalennusta jos Matti Nykänen -jutut vain olisivat loppuneet”, loppuun palaneelta vaikuttava Lysmä kertoo historiikissa.1990-luvun alussa Nykänen lopetti yhteistyön Seuran kanssa. Vuonna 1992 Suomeen perustettiin nimittäin uusi juorulehti nimeltään 7 päivää. Myöhemmin lehti vaihtoi nimensä Seiskaksi.Seuran päätoimittaja Heikki Parkkonen (1938–2018) loikkasi Seiskan ensimmäiseksi päätoimittajaksi. Seurasta siirtyi Seiskaan myös toimituspäällikkö Eeva-Helena Jokitaipale, josta myöhemmin tuli lehden päätoimittaja.

    Eeva-Helena Jokitaipale vuonna 2001.

    Eeva-Helena Jokitaipale vuonna 2001. (KUVA:PASI AUTIO / LEHTIKUVA)
    Seiskan yhteistyö Nykäsen kanssa vaikuttaa alusta asti suunni­tel­malliselta, eikä se siltä osin muistuta lainkaan perinteistä journalismia, jossa aiheet ja haastateltavat valitaan kulloisenkin tilanteen mukaan.”Parkkonen oli Seuran entisenä päätoimittajana hyvin tietoinen siitä, miten kiinnostuneita lukijat olivat Mattia koskevista jutuista ja miten paljon ne nostivat lehden irtonumeromyyntiä ja levikkiä. Sitä taustaa vasten virittelimme neuvotteluja Matin kanssa”, kertoo nykyään eläkkeellä oleva Jokitaipale.TÄSSÄ vaiheessa Nykäsen huippu-urheilijaura oli jo auttamattomasti ohi. Viihdeala tarjosi mäkikotkalle uuden ansaintakeinon. Nykäsen ammatiksi tuli kohujulkkis.Nykänen möi julkisuustempauksiaan yksinoikeudella Seiskalle ja sai niistä korvauksia. HS:n tietojen mukaan Nykäselle maksettiin tuhansien eurojen palkkioita per häntä käsittelevä juttu.Ja Nykäsen elämässähän riitti kerrottavaa myös 1990-luvulla. Se oli päättymätön jatkosarja, joka piti yleisöä otteessaan.”Ne kansijutut möivät, joissa kerrottiin Nykäsen elämästä uusia ja ällistyttäviä asioita: Kolmas vaimo Sari Paanala, Matti ottaa Sarin sukunimen, Matti muuttaa Uuraisille ja menee kunnanvaltuustoon. Koko ajan tapahtui jotakin uutta”, Jokitaipale muistelee.1990-luvulla Seiskassa ei ollut vielä yhtä Isto Lysmän kaltaista luottotoimittajaa, vaan useampi toimittaja ja kuvaaja tekivät Matti-juttuja. Tilanne muuttui 1999, kun somerolainen Kai Merilä asteli Seiskan toimitukseen työhaastatteluun.NELJÄ vuotta Nykästä nuorempi Merilä oli jo vuosia aiemmin tavannut Nykäsen Somerolla. Somero-lehden toimittajana työskennellyt Merilä oli löytänyt Nykäsen paikallisen motellin katolta juomassa siideriä ja pyytänyt tältä haastattelua.

    Kai Merilä vuonna 2006.

    Kai Merilä vuonna 2006. (KUVA: JUHA METSO)
    Nykänen ja Merilä päätyivät ryypiskelemään ja painimaan yhdessä läpi yön. Somero-lehteen tapaamisesta kirjoitettu juttu miellytti Nykästä kovasti.Jokitaipale myöntää, että Merilän palkkauksessa Seiskaan painoi myös se, että Merilän tiedettiin ystävystyneen Nykäsen kanssa. Kun Nykänen myöhemmin vieraili Seiskan toimituksessa ja tapasi siellä Merilän, hän esitti vaatimuksen: tästä lähtien vain Merilä saisi kirjoittaa hänestä tehdyt jutut.Merilä sanoo, että hän tunsi jo tuossa vaiheessa Isto Lysmän ja Nykäsen välillä toimineen luottotoimittaja-konseptin. Hän kuitenkin kiistää sen, että olisi itse tietoisesti hakeutunut samaan rooliin.”Minä ikään kuin lipuin siihen tehtävään. Siinä meni ehkä vuosi kunnes tajusin, ettei kukaan muu Seiskassa halunnut tehdä Matti-juttuja, eikä Matti halunnut ketään muuta kuin minut”, Merilä sanoo.ENTÄ tiedostiko Seiskan johto sen, että Merilästä voisi tulla uusi Lysmä, Nykäsen luottotoimittaja-ystävä, joka tahkoisi lehdelle rahaa Nykäs-jutuilla?”Kyllä varmasti. Sain pomoilta täysin vapaat kädet Matin suhteen. Jos Matti halusi vaikkapa Intiaan, pomot antoivat tehtävän minulle, jotta Matti pysyisi tyytyväisenä.”Myös Nykänen oli aloitteellinen Merilän suuntaan. Jos Nykäsen elämässä ei tapahtunut mitään erityistä, hän saattoi soittaa Merilälle ja kysyä, minkä tempauksen he seuraavaksi keksisivät.Ja ainahan sitä jotain keksittiin: toteutettiin Seiskan maksamia etelänmatkoja, joilla Nykänen sonnustautui milloin joulupukiksi, milloin Uuno Turhapuroksi.Jopa Nykäsen hetkellinen uskoontulo ja pyhän hengen manaus herätysjuhlassa myytiin Seiskalle yksinoikeudella, kertoo Merilä kirjassaan Luottotoimittaja (Johnny Kniga, 2016).

    Matti Nykänen ja luottotoimittaja Merilä Jyväskylässä 2006.

    Matti Nykänen ja luottotoimittaja Merilä Jyväskylässä 2006. (KUVA: JUHA METSO)
    Merilä paljastaa kirjassaan, että jutut syntyivät käytännössä aina yhteisen juopottelun tai Nykäsen juopottelun tuloksena. Ryyppyiltoina Merilä ja Nykänen myös keksivät yhdessä sisältöä, joka sitten painettiin Seiskaan.2000-LUVUN alkupuolella Nykäsen elämä kiihtyi alati hurjempaan vauhtiin. Tuli pahoinpitelyitä ja puukotuksia, jotka johtivat vankilatuomioon. Vuonna 2004 Julkisen sanan neuvosto (JSN) otti juuri Nykäsen vuoksi kantaa viihde- ja iltapäivälehtien tapaan käsitellä julkisuudenhenkilöitä.”Jokaisella on asemastaan tai saamastaan julkisuudesta riippumatta yksityiselämän suoja ja ihmisarvo. Tämä on otettava huomioon, vaikka henkilö itse haluaisi kertoa yksityiselämästään julkisuudessa”, JSN lausui.Seiskan entinen päätoimittaja Jokitaipale myöntää, että Nykäsen kohdalla yksityiselämän raja venyi. Mutta Nykänen oli se joka päätti rajoista, hän sanoo.Merilän mukaan Seiskasta vedettiin pois jopa valmiiksi taitettuja Nykäs-juttuja, jos Nykänen sattui tulemaan toisiin ajatuksiin.Toimittajat siis puolustautuvat sillä, että Nykänen oli aloitteellinen ja sai vaikuttaa siihen, mitä julkaistiin. Lehti oli kuitenkin se, joka jutut julkaisi – ja maksoi tietenkin myös juttukeikkojen viulut, tarkemmin sanottuna viinat.MERILÄ ja Jokitaipale kiistävät sen, että Nykästä oltaisiin juotettu tarkoituksella, jotta saataisiin mehukkaampia juttuja.”Päinvastoin hankimme Matille useita kertoja ammattiapua ja maksoimme hänen hoitojaan”, Jokitaipale sanoo.Merilän mukaan Nykänen itse oli juttumatkoilla se, joka painosti juomaan.”Matti närkästyi aina helvetisti jos sanoin, että en ota. Molemmat juodaan tai juttua ei tule, Matti sanoi.”Luottotoimittaja-kirjassa Merilä kertoo Matti-uran aikana tyynnytelleensä joskus tajuntaan iskenyttä moraalista ahdistustaan sillä, että jos hän ei näitä juttuja tekisi, joku muu tekisi.Lopulta Merilälle näyttää käyneen samalla tavalla kuin ensimmäiselle luottotoimittajalle Isto Lysmälle. Nykäsen vauhti oli liian kova. Oma terveys ja yksityiselämä alkoivat kärsiä.”Lopulta saatoin puhelimessa valehdella pomoille, jotka pyysivät uutta Nykäs-juttua. Valehtelin, että olen särkenyt punttisalilla selkäni, enkä pääse töihin.”MIKSI oli pakko painaa vuodesta toiseen mitä kamalampia juttuja Nykäsen elämästä? Rahan takia tietenkin.Jokitaipaleen mukaan Nykänen oli Seiskalle taloudellisesti tärkeä, mutta Seiskalta saadut korvaukset olivat ”olennaisia” myös Nykäsen omalle taloudelle.Tätä on vaikea tarkistaa ilman kuitteja. Nykäsen vuositulot ovat vaihdelleet suuresti, eikä niistä voi päätellä, mistä kaikista puroista tulot muodostuvat.Esimerkiksi 2001, kun Nykänen meni kihloihin ja naimisiin ensimmäisen kerran Mervi Tapolan kanssa (Seiskan järjestämänä ja raportoimana), Nykäsen vuositulonsa olivat noin 28 000 euroa. Kun Nykänen ja Tapola menivät Seiskan avustuksella ja lehden raportoimana toisen kerran naimisiin 2004, Nykäsen vuosiansiot olivat noin 59 000 euroa.Tulot ovat pieniä verrattuna Nykäsen rauhallisempiin viime vuosiin, jolloin hän on kerryttänyt parhaimmillaan yli 200 000 euron vuositulot.

    Mervi Tapola, Matti Nykänen ja Seiskan luottotoimittaja Kai Merilä Nykäsen ja Tapolan toisissa häissä Jyväskylässä 2004. Merilä toimi Nykäsen kolmissa häissä bestmanina.

    Mervi Tapola, Matti Nykänen ja Seiskan luottotoimittaja Kai Merilä Nykäsen ja Tapolan toisissa häissä Jyväskylässä 2004. Merilä toimi Nykäsen kolmissa häissä bestmanina. (KUVA:PETER JANSSON)
    MERILÄN mukaan olisi Nykästä aliarvioivaa väittää, että hän olisi ollut viaton uhri, jota Seiska käytti hyväkseen.”Luulevatko ihmiset tosiaankin, että sellaista luupäätä, jolla on tuollainen tahto kuin Matilla, voitaisiin käyttää hyväksi? Matti ei ikinä tehnyt mitään, mitä hän ei olisi itse halunnut”, Merilä sanoo.Jokitaipaleen mukaan Nykänen osasi itse käyttää hyväkseen viihdejournalismia ja onnistui luomaan sen avulla jopa uuden uran. Sellainen ei ole suomalaiselle huippu-urheilijalle välttämättä helppoa sen jälkeen kun putoaa urheilu-uran päätyttyä tyhjän päälle.”Iltapäivälehdet nappasivat suruttomasti ilmaiseksi Seiskan uutisia, eivätkä itse tukeneet Mattia edes yhdellä eurolla. Sitten ne kehtasivat sanoa, että Seiska käytti Mattia hyväksi.”MATTI siis antoi ja Matti otti. Hyväksikäytettiinkö häntä – siihen on paras antaa nykäsmäinen vastaus: ehkä hyväksikäytettiin, ehkä ei.Ja yleisö oli se, joka Matti-jutut osti.

    #166391 Ilmoita asiaton viesti
    Minas
    Participant

    Kiitos HIPpi! 👍🤣

    Veijjonen on niin tottunut sekavuuteen sivuillaan että täällä tää ei häiritse ketään!

    #166619 Ilmoita asiaton viesti
    Veijonen
    Blocked

    VOIT TULLA USKOON TÄSSÄ JA NYT

    Sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
    Ei ole muuta nimeä taivaan alla annettu kuin Jeesus Kristus, jossa meidän pitää pelastuman. Sinä olet
    tullut siihen tilaan, että haluat pelastaa sielusi taivaan kotiin. Jeesus kuoli meidän syntiemme tähden.

    Anna Jeesuksen veren pestä pois syntisi. Rukoile Herraa antamaan sinun syntisi anteeksi. Sano sisimmässäsi,
    että juuri nyt annat elämäsi Jeesukselle. Ketään, joka Hänen luoksensa tulee Hän ei heitä pois. Jumalan
    tahto on, että sinäkin pelastut. Tällä hetkellä taivas kuulee rukouksesi ja Jumala vastaa vilpittömään
    etsimiseen. Joka etsii Hän löytää, kolkuttavalle avataan taivaan tie.

    Olet nyt antanut elämäsi Herralle. Tästä hetkestä alkaen kuljet taivaan tietä kunnes usko muuttuu näkemiseksi.
    Ota uskovien upotus, mutta mieluiten pysy erossa kaikista kirkkokunnista, sillä ne alkavat muodostua Ilmestyskirjan
    portoksi. Sinä kuulut Jumalan seurakuntaan uskosi perusteella. Muista rukoilla aamuin illoin tai jatkuvasti
    kiittäen. Käy Sanan kuulossa osoitteessa wwnet.fi/users/veijone/ eikä ole kiellettyjä muutkaan hyvät osoitteet.

    Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.
    Nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen. Älä ala väitellä opista vaan anna Pyhän Hengen johtaa sinut kaikkeen
    totuuteen. Valmistaudu seurakunnan ylösottoon sen mukaan kuin täällä opetetaan. Niin tehden voitat myös sieluja
    Herralle ja saat taivaassa sitä suuremman palkan. Jeesus sinua siunatkoon! Harri Veijonen johdatti sinut uskoon
    näine vaatimattomin sanoin . . 2019. Halleluja, kiittäkää Herraa! http://wwnet.fi/users/veijone/

    #166626 Ilmoita asiaton viesti
    sopulisisko
    Participant
    #166632 Ilmoita asiaton viesti
    Minas
    Participant

    Siu-siuta vaan Veijjoselle, karitsan sanoja mukaillen:

    https://m.youtube.com/watch?v=Xxdh94fwvrc

    #166860 Ilmoita asiaton viesti
    Veijonen
    Blocked

    ”Maailmanlopun päivämäärät”:

    Harri Veijonen, lopun 6000 profeetaksi kutsuttu.

    ”KOKO MAAILMA” ODOTTAA TUHATVUOTISTA AIKAA 6000 VUOTTA AADAMISTA

    Mm. seuraavat odottivat tuhatvuotisen ajan alkua 2000 jKr. Mutta koska vielä silloin ei ollut 6000 vuotta Aadamista, he todellisuudessa odottivat vuotta, joka Keplerin mukaan on 2024:

    Mormonit Mormonien kirjoitusten, kuten Watch and Be Ready: Preparing for the Second Coming of the Lord, mukaan Kristuksen tuhatvuotisen valtakunnan alku olisi vuonna 2000. Uusi Jerusalem laskeutuisi taivaista asettuen Missourin Independenceen.
    Helena Blavatsky Teosofian perustaja ennaltanäki maailmanlopun tapahtuvan tänä vuonna.
    Isaac Newton Newton ennusti kirjassaan Observations upon the Prophecies of Daniel, and the Apocalypse of St. John. Kristuksen tuhatvuotisen valtakunnan alkavan vuonna 2000.
    Ruth Montgomery Itsejulistautunut kristitty psyykikko ennusti Maan akselin siirtyvän ja Antikristuksen paljastavan itsensä tänä vuonna.
    Edgar Cayce Psyykikko Cayce ennusti toisen tulemisen ilmenevän tänä vuonna.
    Sun Myung Moon Yhdistymiskirkon perustaja ennusti Taivaiden valtakunnan tulevan tänä vuonna.
    Ed Dobson Pastori Dobson ennusti maailmanlopun tulevan kirjassaan The End: Why Jesus Could Return by A.D. 2000.
    Lester Sumrall Pappi Sumrall ennusti maailman lopun kirjassaan I Predict 2000.
    Jonathan Edwards 1700-luvun saarnaaja ennusti Kristuksen tuhatvuotisen valtakunnan alkavan tänä vuonna.
    Jerry Falwell Falwell ennaltanäki Jumalan vuodattavan tuomionsa maailmaan tänä päivänä. 1.1. 2000
    Tim LaHaye, Jerry B. Jenkins Kristityt kirjailijat väittivät Y2K-ongelman aiheuttavan maailmanlaajuisen talouskriisin, jota Antikristus käyttäisi hyväkseen noustakseen valtaan. Päivän lähestyessä he kuitenkin muuttivat mielensä. (Wikipedia)
    Niilo Yli-Vainio. Kirjassaan Yö ilman unelmia s. 15 hän sanoi Tuhatvuotisen ajan alkavan 2000 jKr.
    Harri Veijonen oli samoilla linjoilla kunnes huomasi, että 2000 vuoden vaihteessa poistuu Jeltsin, ja 6000 jälkeen Aadamin on vasta myöhemmin. 2024? Oliko Johannes Kepler oikeassa ja ”koko maailma” samoin. Nyt pitää valmistautua Tuhatvuotiseen aikaan kuten ”koko maailman” tietäjät tekevät! Ja seurakunnallehan se alkaa jo 1335 päivää aikaisemmin valerauhalla ylösottoineen!

     

    MILLOIN HEITIN LUKUUN 6000?

    En ollut uskossa 11. 9. 1972, mutta heitin silloin miesten keihästä ennätyksekseni jääneen 60.00. (Edelleen Tampereen Urheilijoiden 18-vuotisten ennätys) Vasta paljon myöhemmin ymmärsin, että jo tuolloin Jumala oli kutsunut minut lopun 6000 profeetaksi. Messiaan näkyvä paluu tapahtuu kun 6000 vuotta Aadamista on kulunut. Joseph Keplerin mukaan se tapahtuu vuonna 2024.

    Mielenkiintoista on sekin, milloin heitin tuon 6000, 11. 9. 1972. Se näyttää osuvan tarkalleen vuosiviikkoihin: 1972, 1979, 1986, 1993, 2000, 2007, 2014 ja 2021. 7 vuosiviikkoa eli 49 vuotta olisi heitostani valerauhan ylösottoineen tuloon. Nähtäväksi jää, tuleeko se tammi-helmikuussa 2021 vaiko tarkalleen 11. 9. 2021. Viimeksimainittu olisi mainioin. Ensin kirjoitin, ettei se sovellu siksi, että ylösoton hetki olisi liian tarkasti ennaltatiedetty. Mutta eihän se ole. Valerauhan jälkeen olisi siinäkin tapauksessa noin 7 päivää, ja ylösotto tiedettäisiin vain viikon tarkkuudella.

     

     

    #169454 Ilmoita asiaton viesti
    Veijonen
    Blocked

    Harri Veijosen profeetallinen kehitys

    http://wwnet.fi/users/veijone

    #170609 Ilmoita asiaton viesti
    Veijonen
    Blocked

    RAUHA YLÖSOTTOINEEN lähellä
    Päivittäiset profeetalliset uutiset:

    http://wwnet.fi/users/veijone/

    #170918 Ilmoita asiaton viesti
    Veijonen
    Blocked


    MIES JOKA TIETÄÄ MILLOIN JEESUS TULEE
    Keskiverto uskovainen ”tietää”, että Isä yksin tietää milloin Jeesus tulee. Siinä vääristellään sekä sitä, että on kysymys päivän tietämisestä että sitä, että kohta ei lainkaan liity Jeesuksen tulemukseen vaan maailmanloppuun niinkuin Raamattu sanoo: taivas ja maa katoavat, mutta siitä päivästä ei tiedä kuin Isä yksin. Etene tällaisessä pimeydessä sitten lopun profetian tietävimmäksi henkilöksi niin vastustus on valtava, mutta onneksi Matteus 24:45 lupaa tällaiselle uskolliselle ja ymmärtäväiselle palvelijalle Herran koko omaisuuden hoidon.

    En ole keksinyt milloin seurakunnan ylösotto tulee ihan lähiaikoina vaan jo Kipinä-lehdessä 1979 kirjoitin valerauhan ylösottoineen tulevan. Kysymys on siitä, minkä Paavali sanoo, että ylösoton päivä ei tule ennen kuin Antikristus ilmestyy (2 Tess 2:4). Ymmärrys on lisääntynyt siihen, että hän ilmestyy vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa yhdessä monien kanssa (Dan 9:27). Silloin monet ylistävät saavutettua rauhaa ”nyt on rauha ja turvallisuus” ( 1 Tess 5:3) ja valvovat uskovaiset katoavat yläilmoihin. Ei yhtä päivää tiedetä vaan niinkuin Nooan aikana tiedettiin vedenpaisumuksen tulo niin tiedetään ylösotonkin tulo noin viikon tarkkuudella. Tai siis mm. minä tiedän, ja tietämättömät jäävät vihan aikaan. Sanoohan Raamattu, että tyhmät neitsyetkin tietävät lopulta minä yönä Ylkä tulee. Se yö on se lyhyt ajanjakso valerauhaa ylistettäessä.

    Tärkeintä on tietenkin valmistautua ylösoton tuloon. Ensin pitää tehdä parannus ja uskoa evankeliumi. Sitten vaeltaa Herran tiellä pyrkien pyhitykseen. Rohkaisua ja opetusta saa internetsivuiltani http://wwnet.fi/users/veijone/.

    Harri Veijonen

     

    #170927 Ilmoita asiaton viesti
    HelinäKeiju
    Participant

    Kuulehan, sinä voit prefoida, niin paljon kuin haluat omalla senälläsi facessa että täällä.  Jos uskot tukiaisen harhoihin, niin olet tyhmä.

    Raamattusi olet huonosti lukenut, sillä siinä kirjassa ei ole sanaakaan ylöstempauksesta.  Ylösnousemus ja on ihan eri asia.  Etkö usko uskontunnustukseen. Siinä on kaikki, ei mitään ylöstempausta.

15 viestiä - 46 - 60 (64 yhteensä)

Et voi vastata aiheeseen kirjautumatta sisään.