Johanna Tukiainen Vol. 268

Home Forums Julkkikset Johanna Tukiainen Vol. 268

Viewing 15 posts - 991 through 1,005 (of 1,396 total)
  • Author
    Posts
  • #286245 Ilmoita asiaton viesti
    Pastori
    Blocked

    Hautausliikkeessä valittiin arkku, kukat ja uurna mm. Tilattiin urunsoittaja, jolle ei jaksettu/osattu antaa kappalevalintoja, käskettiin soittaa jotain kaunista. No, ihan paskaa musiikkia soitti. Ei huomattu katsoa kelloa, niin seuraavat työnsivät jo  nenäänsä kappelin oven raosta. Uurnan laskuun oli kutsuttanut itsensä pari tyyppiä, joilla ei ollut mitään tekemistä vainajan kanssa. Todella rennoissa vaatteissa tulivat. Pieni seppele uurnan päällä oli nuutunut ja rusentunut, sain raivarit hautausliikkeelle. Kuulema ihan hyvänä oli toimitettu. Lisäksi sitä ei oikein meinattu ensin myydä, vaikka oli kuvastossa, kuulema ei yleensä käytetä uurnan kanssa kukkia. Ja minähän sen halusin. Olisin sen kuivattanut, mutta se oli jo paskana, joten meni hautaan. Vahtimestari kyyläsi ja hääräsi mukana, ettei vaan pöllitä uurnaa ja viedä mukanamme sitä. Siltä se ainakin tuntui. Muutenkin vaksit on ihan turhia kuokkijoita silloin, kun itsekin osataan kulkea sukuhaudalle.

    Leipomosta kun hain tilatut kakut, niin yksi niistä oli kuin Pisan torni ajelun jälkeen, kerrokset liukuneet yhteen suuntaan. Silloin meinasi happi loppua. Sitten nämä kuokkavieraat, jotka eivät edes tunteneet vainajaa, puivat koko kahvituksen ajan toista edesmennyttä ja siihen liittyvää sukusotkua.

    #286246 Ilmoita asiaton viesti
    JoopDeHoop
    Participant

    Missäs kuvat siitä on kun tuksu on lapsukaisensa taas tavannut piiiiiiiiitkän eron jälkeen… Kun eikös sitä kaupastakin ihan juoksujalkaa tultu lapsukaisen luokse kun oli niin ikävä.. vai oliko syynä joku muu..

    #286247 Ilmoita asiaton viesti
    Kyöpeli
    Participant

    Katajan,Marja:

    Tukuhan ei osaa eikä ymmärrä nuotteja soittaa korvakuulolla, osaako luke edes nutteja?

    Miksi arvelet, ettei osaa? Kyllä melkein veikkaisin, että hän osaa, ainakin jollain tasolla. Tuksu on omien sanojensa mukaan suorittanut musiikkiopistossa/koulussa peruskurssi 3/3:n pianonsoitossa. (Omien sanojensa mukaan, mutta en näe syytä epäillä tätä.) Siellä on, tai oli ainakin Tuksun lapsuudessa, käytännössä pakolliset teoriaopinnot, ja soitto-opetus on ollut tosi nuottiorientoitunutta myös. Eikä hänellä nuorena mitään ihmeempiä oppimisvaikeuksia vaikuta olleen, onhan tuo eximian ylioppilas. (Itse valehteli joskus, että ällän, no ei ollut, mutta hyvä paperihan se eximiakin on.) All in all, minusta on todennäköistä, että osaa nuotteja lukea. Korvakuulolta soittaminen on vaikeampaa, kenties ei osaa sitä.

    #286248 Ilmoita asiaton viesti
    Tuulia2
    Participant

    Testi

    #286249 Ilmoita asiaton viesti
    Tuulia2
    Participant

    Okei, en hallitse tuota Aijaa-systeemiä, mutta liite jonka tallensin juuri Aijaahan ja yritin sitten laittaa tänne löytynee Aijaasta haulla Tuksua. En viitsi kovin monesti säheltää, ettei ketju jossain vaiheessa täyty niistä yrityksistäni.

    #286250 Ilmoita asiaton viesti
    Krääh!
    Participant

    Piikin vika, niinpä tietysti 😏💉

    Kiitos Tuulia2!

    #286251 Ilmoita asiaton viesti
    Tuulia2
    Participant

    Niinpä hyvinkin. Sairas nainen tämä palstan tähtönen niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.

    #286252 Ilmoita asiaton viesti

    ÄHÄ se kehtaa valehdella kuinka Jasminen sydän muka oli pysähtynyt! Jasmine voi ihan hyvin ja laittoi videoita rokotuksen jälkeen. Kuolemaan rokotuksella ei ollut mitään osuutta.

    #286254 Ilmoita asiaton viesti
    Tuohi🙂Aivo
    Participant

    Koronarokotteella ei ollut mitään tekemistä Jasminan kuoleman kanssa. Hänen sydämensä ei ollut pysähtynyt rokotteen ottamisen takia. Tunkilta lirahti täysvalhe jälleen.

    Jasmina hirttäytyi koiran talutushihnaan rappukäytävässä. Tämän seurauksena hänestä tuli aivokuollut. Hän ei herännyt henkiin enää. Sairaalassa hänen vähäisten elintoimintojensa ylläpito lopetettiin muutaman päivän kuluttua hirttäytymisestä. Sydän pysähtyi.❌.

    #286255 Ilmoita asiaton viesti
    Heipp
    Participant

    Tuksulle ei mikään ole pyhää, ei edes siskon kuolema.
    Hiton noloa tuollainen valehtelu, kun varmaankin suurin osa sivuillaan vierailevista tietää Jasminen kuolintavan.

    #286256 Ilmoita asiaton viesti
    Tuulia2
    Participant

    Miten se saattaakin käyttää kuolleen siskonsa kohtalonhetkiä vain omaa agendaa ajaakseen. Niin julmaa valehtelua jo nyt, niin mitä vielä on luvassa jatkossa.

    #286257 Ilmoita asiaton viesti
    Mindful
    Participant

    Onko tuo koiranhihna-juttu nyt ihan faktaa vai spekua? Tietääkseni me ei tiedetä muuta kuin että jasmine hirttäytyi. Onko edes siitä varmaa tietoa että oli rappukäytävä kyseessä?

    #286258 Ilmoita asiaton viesti
    Älykkö mopsi
    Participant

     

     

    Eihän possu tavallaan, ainakaan kovin paljon valehtele, vaikka samalla paskaa puhuukin, taito se on sekin. Jassu otti piikin kesällä eli ennen itsariaan ja eittämättä sen jälkeen jassu teki tekonsa (ja paljon muutakin, viikkotolkulla),  sydänkin lopulta pysähtyi, sitten kun otettiin piuhat irti. Se vaikutti tietysti tehokkaasti kuolemiseen, vaikka (aivo)kuoleman aiheutti, -syy oli  itsari. En sitten tiedä mikä tällaisissa (aivokuolema) tapauksissa laitetaan viralliseksi kuolinsyyksi? Tukiaanista sekavaa logiikkaa yritän avata.

    #286259 Ilmoita asiaton viesti
    Älykkö mopsi
    Participant

    Olikohan se siinä kummitädin fc viestissä se rappukäytäväkin.

    #286260 Ilmoita asiaton viesti
    Minas*
    Participant

    Jassu oli sairaalassa kesällä, jotain häikkää oli. Mutta ei kai sydän sentään ollut pysähtynyt, ymmärsin että jonkinlainen kehon uupuminen unettomuudesta.

Viewing 15 posts - 991 through 1,005 (of 1,396 total)
  • The topic ‘Johanna Tukiainen Vol. 268’ is closed to new replies.