Vastaa aiheeseen: Johanna Tukiainen Vol. 171

Etusivu Foorumit Julkkikset Johanna Tukiainen Vol. 171 Vastaa aiheeseen: Johanna Tukiainen Vol. 171

#131768 Ilmoita asiaton viesti
Tuksulogian kand.
Osallistuja

 ”Näyttää siltä että Trump on nostamassa tahalleen kolmatta maailmansotaa! Pohtikaa te siellä makaroneja; kun Venäjä saattaa hyökätä ohjuksineen Suomeen milloin tahansa!” (Tuksu)

Mistä Tuksu on saanut tuon päähänsä? Eiköhän II maailmansota opettanut jo ihmisille, että voittajia ei ole oikeastaan ole. Eurooppa oli raunioina ja noin 50 miljoonaa ihmistä kuoli. Lisäksi korvaamattomia taideaarteita ja rakennuksia tuhoutui. Saksa oli vuonna 0 vuonna 1945. Eiköhän Trump ja Putin ole sen verran viisaita, että kolmas maailmansota tuhoaisi koko ihmiskunnan ja luonnon. Venäjä on jo niin suuri maa, ettei se tarvitse lisää elintilaa. Sitä paitsi Venäjän väkiluku laskee koko ajan. Tämä on monen teollisuusmaan ongelma. Lapsia ei enää ole perheissä niin paljon kuin aikaisemmin. Japanissakin ollaan huolestuneita väkiluvun vähenemisestä. Väestö ikääntyy, mutta lapsia ei synny riittävästi. Korkeintaan Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un saattaa aiheuttaa ongelmia. Toisaalta hän on hieman vapauttanut elämää ainakin pääkaupungissa, mutta vankilat ja työleirit ovat edelleen täynnä toisinajattelijoita sekä loikkareita ja heidän perheitään.

Hiljaisuutta Lidingön residenssin suhteen on kestänyt liian kauan. Yleensä Tuksu kehuisi ja ottaisi valokuvia. ”Eikö olekin kaunis lamppu, eikö olekin?” ”Kristallikruunut ovat nyt paikoillaan.” Mitä madame voisi tehdä työkseen Ruotsissa? En usko mamman rahojen riittävän 40-vuotiaan esikoisen vuokraan. Loviisassa Tuksu saa loisia ilmaiseksi.