Reply To: Johanna Tukiainen Vol. 297

Home Forums Julkkikset Johanna Tukiainen Vol. 297 Reply To: Johanna Tukiainen Vol. 297

#335144 Ilmoita asiaton viesti
maapalvelu_neiti
Participant

Joskus 1800-luvulta on peräisin ajatus, että lapset sopeutuvat kaikkeen mukavasti. Lasta pidettiin pitkään ”pienenä aikuisena”. Ei tiedetty eikä ymmärretty, että hän on omanlaisensa psykofyysinen olento omine kokemuksineen, tunteineen ja muistoineen. Vielä 60- luvun Suomessa lapsi ei ollut mikään muu kuin pieni aikuinen, kestävä ja kurilla kasvatettava. Vasta viimeisen 50v aikana on alettu käsittää (tieteellisesti tutkittua tietoa) mistä on kyse, kun lapsi näyttää näennäisesti sopeutuvan vakaviin tilanteisiin aivan kuin ohimennen, ilman sen suurempia kipuiluja.

Pieni lapsi on viimeiseen asti lojaali lähellään oleville aikuisille, koska hänen koko elämänsä ja ihmisenä selviytymisensä on niiden – huonojenkin – aikuisten varassa. Pieni lapsi ei protestoi, hän tajuaa vaiston varassa, että noista kummallisista sekopäistä riippuu saanko ruokaa tai yhtään mitään. Niistä riippuu lapsen säilyminen elossa. Kaikki näyttää periaatteessa olevan lapsella hyvin.

Sitten tullaan kouluikään. Lapsi on vaurioitunut pikkuipanavaiheessa hänen ymmärryskyvylleen liian vaikean trauman takia. Lapsi on kokenut suunnatonta turvattomuutta, huolenpidon ja tasapainoisen elämän puutetta. Perusasioissa on ollut puutteita. Toistan taas itseäni: yhden-kahden ensimmäisen elinvuoden aikana saadaan ihmiselle aikaan ne vakavimmat mielenterveysongelmat eli skitsofrenia, psykoosit ym. Niitä ei myöhemmät nuoruuden kasvuvaiheet korjaa ilman ulkopuollista apua. Mielenterveyden perusta luodaan kohtuullisen vakailla kotioloilla ja edes yhden turvallisen ihmisen jatkuvalla läsnäololla. Mikään mallikoti ei tarvitse olla, riittää huolehtivainen normijärjellä toimiminen. Ajoittaiset lyhyet ylilyönnitkin ovat sallittuja.

Kouluiässä lapsi alkaa osoittaa omaa tahtoa toisella lailla, kuin kaksivuotias uhmaikäinen. Vaurion saanut lapsi alkaa kipuilla, riehuu, häiritsee muita, rikkoo toisten tavaroita, kiusaa ja käy toisiin kiinni. Tullaan murrosikään. Mistä ne kasvaa ne murrosikäiset, jotka puukottaa kaverinsa kuoliaaksi?

Tylsää on, eikö niin. Tuollahan tuo Ile juoksentelee ihan iloisena, mekonhelmat heiluen, kihara tukka hulmuten. Ei sillä mitään traumoja ole!

Ile on nähnyt koko pienen ikänsä aikuisten rähinää, tappelua ja toisiinsa kiinni käymistä. Ilelle on siitä kasvanut toimintamalli: toisiin voi käydä kiinni, rähinä ja tappelu on normaalia. Totesihan se ÄHÄ jossain yhteydessä, että tappelua ja väkivaltaa on jokaisessa parisuhteessa. No, hänellä on, meillä muilla toivottavasti ei.

Koittakaa kestää tämä minun luennointi. Lisätietoja saa alan kirjallisuudesta.