30 vuoden ummetus loppui

–  Olen yrittänyt 30 vuoden aikana hakea kaiken avun maan ja taivaan väliltä, mutta en ole sitä saanut, porilainen Kristina Kuusisto huokaa.

–  Minulla on aina ollut kivikova vatsa, joka ei ole toiminut joskus kokonaiseen viikkoon. Onneksi nuo ajat ovat nyt takanapäin!

Porilainen Kristina Kuusisto puhuu sujuvasti kolmea kieltä eli suomea, ruotsia ja viroa. Hänen äitinsä on nimittäin virolainen. Varhaislapsuutensa Kristina vietti Ruotsissa.

–  Olen omaa sukua Norho. Isäni on syntyisin Suojärveltä. Olen syntynyt Porissa vuonna 1947, mutta jo seuraavana vuonna jouduimme lähtemään pakolaisina Ruotsiin hakemaan turvapaikkaa. Äidin isä oli Viron armeijan ratsumestari. Lähdimme matkaan kalastajapaatilla, ja se olikin viimeinen paatti, joka pääsi yli. Tulimme takaisin Suomeen vasta 1953, kun isä perusti Poriin muovialan yrityksen.

–  Muistan Ruotsista paljonkin, sillä isovanhemmat jäivät sinne, kun palasimme Suomeen, Kristina kertoo. –  Vietimme veljeni kanssa kaikki lomat heidän luonaan. Meille laitettiin Porin lentokentällä lappu kaulaan ja sitten lähdettiin. Puhuin isäni kanssa suomea, äitini ja hänen vanhempiensa kanssa viroa ja ruotsalaisessa lastentarhassa opin puhumaan ruotsia.

Kristina on koulutukseltaan suurtalousesimies eli hän on työskennellyt teollisuuden ja ravintola-alan palveluksessa. Hän on ollut sairauseläkkeellä vuodesta 1999, jolloin häneltä leikattiin kuulohermon hyvälaatuinen kasvain. Kristina sairastaa myös verenpaine- ja sepelvaltimotautia eikä hän rupea edes luettelemaan pienempiä kremppoja.

Kristinalla on miehensä kanssa kaksi aikuista lasta. Mieskin on jo eläkkeellä Rauma-Repolan tarkastajan töistä. Tytär työskentelee anestesiahoitajana ja poika on työnjohtaja, mutta isoäitiä Kristinasta ei vielä ole tehty. Lastenlasten viran täyttävät toistaiseksi perheen lemmikit, kuusivuotias musta tanskandogi Neo sekä mustavalkoinen kissa Hevari, jotka tulevat kuulemma erinomaisesti keskenään toimeen.

Kaikkien vakavien sairauksien lisäksi Kristina ehti kärsiä peräti kolme vuosikymmentä kivikovasta vatsasta.

–  Se on ollut tosi hankala, hän toteaa. –  Olen käynyt kaikki apteekin ja luontaistuotekauppojen tuotteet läpi, mutta en ole saanut apua. Minulle tehtiin sairaalassa tutkimuskin, missä tutkittiin paksusuoli, joka todettiin hitaaksi ja laiskaksi ja noin puolitoista kertaa normaalia pitemmäksi. Lääkäri tunsi minut ennestään ja tiesi sukujuureni, jolloin hän totesi paksusuolen pituuden johtuvan siitä, että isänpuoleinen sukuni on Karjalasta. Se jäi mieleeni.

–  Elämä oli vaikeaa, sillä joskus saattoi mennä kokonainen viikko, ettei suoli toiminut ollenkaan. Viime vuonna silmiini kuitenkin sattui Antioksidanttiklinikan lehti, joka jaettiin meille kotiin. Siellä puhuttiin uudesta Linomix-nimisestä valmisteesta, jonka luvattiin auttavan pitkälliseen ja sitkeään ummetukseen. Ostin sitä purkillisen heti kun se tuli kauppaan.

–  Kun olin syönyt sitä ohjeiden mukaan 1-2 ruokalusikallista päivittäin, huomasin jo viikon käytön jälkeen, että elimistössäni tapahtui ihmeitä. Vatsa alkoi toimia! Sen jälkeen en ole Linomix-purkista enää luopunut: sitä on kotona, sitä on mökillä ja jos lähden jonnekin, otan ihan varmasti purkin mukaani.

Kristina nauttii Linomix-rouheensa joko aamupuuron tai rasvattoman iltaviilin kanssa. Ja homma pelaa.

–  En vielä käy joka päivä samaan aikaan vessassa, mutta vatsa toimii kuitenkin kiitettävästi, hän toteaa. –  Pitkiä pausseja ei enää tule. Olen enemmän kuin tyytyväinen nykytilanteeseeni.

Teksti: Reijo Ikävalko

 Kuvat: Jukka Kuusisto

Terveys-Hymy 10-2005