Aikidoa harrastava Outi nukkuu nyt rauhallisemmin

Mainos

– Tartun nykyään entistä innokkaammin uusiin haasteisiin ja pidän niitä uusina mahdollisuuksina. Siitä olen hyvin iloinen, Outi Häkkinen kertoo.

Nurmijärven Klauk­kalassa asuva Outi Häkkinen, 50, on työskennellyt jo pitkään luontaistuotealalla ja on hankkinut myös alaan liittyvän monipuolisen koulutuksen. Kouluputkesta hän valmistui ensin yo-merkonomiksi, jonka jälkeen hän opiskeli fytonomiksi ja täydensi tietämystään vielä muun muassa Frantsilan fytoterapiaopinnoilla.
Vuosi sitten hän tutustui myös intialaisen ayurvedan maailmaan ja kiinnostui siitä tosissaan. Ayurveda on perinteinen intialainen elämäntaito-oppi. Siitä on runsaasti tietoa esimerkiksi internetissä.
Outi piti myös luontaistuotekauppaa Klaukkalassa kymmenkunta vuotta, mutta laittoi oven säppiin pari vuotta sitten ja alkoi toimia oman yhden naisen osakeyhtiönsä nimissä.
– Kun laitoin kaupan kiinni, aloitin vastaanotot, sillä työskentelen lastentautien erikoislääkärin kanssa allergialasten parissa. Olen tehnyt myös erilaista keikkaa kollegoille ja kaupoille, kunnes viime syksynä sain työtehtäväkseni perehtyä ja informoida ihmisiä aivan uudenlaisesta intialaisesta luontaistuotteesta eli Harmonia KSM66:sta. Kun minulle soitettiin, olin jo puolta vuotta aiemmin ruvennut perehtymään auyervedaan, mikä oli ihan pelkkää sattumaa. Ja matka on ollut huikea, sillä olen saanut tämän valmisteen avulla ratkaisuja myös omiin ongelmiini.
Mitään vakavia terveysmurheita Outilla ei sentään ole, ellei sellaiseksi lasketa muutama vuosi sitten hankittuja silmälaseja.
– Olen syönyt kuormasta aina tilanteen ja tarpeen mukaan, hän naurahtaa.
– Mitään varsinaista lääkitystä ei ole. Yrittäminen on kuitenkin stressaavaa, ja Harmonia KSM66 onkin osoittautunut stressinhallinnassa aika mielenkiintoiseksi työkaluksi. Olen aina ollut hyvä nukahtamaan ja nukkumaan, mutta jossakin kohtaa unet muuttuivat niin levottomiksi, että tarvitsin apua. Lähdin  ensimmäiseksi hakemaan sitä auyervedasta ja jatkoin tällä uutuusvalmisteella.
Myös Outin mies Kari Pokki työskentelee terveysalalla, sillä hän on ammatiltaan osteopaatti. Perheeseen kuuluvat myös 14-vuotias poika ja kaksi mäyräkoiraa, Sulo ja Manta.

”Lähdin kokeilemaan”

Outi aloitti Harmonia KSM66:n nauttimisen viime syksynä ja ihan perusohjeistuksen mukaan, eli yksi kapseli aamulla ja toinen illalla. Hän halusi omakohtaisesti testata, mistä on kysymys, jotta hän osaisi jakaa tietämystä tästä valmisteesta myös muille.
– Pääasiassa halusin saada yöunesta taas virkistävän, jotta olisin aamulla herätessäni levännyt. Näin ahdistavia unia, joita ei kuitenkaan voi luokitella ihan painajaisiksi. Koko ajan oli vain yöllä menossa niin paljon ohjelmaa ja kävin kierroksilla, joten olin aamulla aina väsynyt. Takana oli varmaan stressi, joka heitteli pikakelauksella unia ja erilaisia tunnelmia.
– Vaikka lähdin hakemaan helpotusta uniongelmiini, huomasin kuitenkin ihan ensimmäiseksi saaneeni apua esiintymisjännitykseen. Tuote alkoi toimia parin kuukauden päästä ja menossa oli varmaan toinen purkillinen, kun havahduin muutokseen. Olin valmis tarttumaan myös uusiin, minulle heitettyihin markkinointiin liittyviin haasteisiin, jotka olivat senkaltaisia, että aiemmin olisin varmaan miettinyt hyvin pitkään ja lopulta vetäytynyt, mutta nyt pikkuhiljaa kasvatetaan rajojani. Vielä ala-asteella esiinnyin paljonkin, mutta sitten tuli 30 vuoden periodi, jolloin olin mieluiten taustavaikuttaja.
–  Nyt tilanne on siiis muuttunut aika lailla. Olen lupautunut vetämään jo muutamia toimittaja-aamiaistilaisuuksia­kin. On paljon helpompi mennä ihmisten kanssa juttelemaan kuin ennen, sillä minulla on hallussa sekä omakohtaisia että kuluttajakokemuksia tästä valmisteesta. On helppo esiintyä, kun on sinut asian kanssa, uskoo siihen ja tietää, mistä puhuu.
Myös nukkumisasioihin on tullut myönteistä muutosta.
– Olin siis jo vuosi sitten ruvennut harjoittelemaan ayurvedan oppien mukaista vuorokausirytmiä, ja kun yhdistin sen Harmonia KSM66:een, asiat ovat korjaantuneet. Olen useimmiten kello 22 maissa sängyssä ja sammuttelen valoja jo ennen yhtätoista. Kun aamukuuden maissa taju alkaa palautua ilman että herätyskello tai koira on kertonut, paljonko kello on, huomaan nukkuneeni sikeästi ja kertaakaan heräämättä koko yön. Ja levottomat unet ovat kadonneet.
Outi huomasi yllättävän muutoksen myös perheen arjessa.
– Rupesin sietämään perhettä vähän paremmin, hän viisastelee.
– Aiemmin minua ärsyttäneet maneerit eivät enää tuntuneet niin pahoilta ja vakavilta. Nyt ei enää haitannut samalla tavalla, vaikka astiat ruokailun jälkeen jäivät ruokapöytään eivätkä ne löytäneet tietään tiskipöydälle ja siitä eteenpäin. Aiemmin tämä ärsytti!

”Muutos on ollut iso”

Outi toteaa tiivistettynä, että Harmonia KSM66 on lisännyt itseluottamusta, stressi on hälvennyt, unet ovat rauhoittuneet ja kaiken tämän hän laskee kyseisen tuotteen ansioksi.
– Kaikkein yleisin kentän palaute on sellainen, että on ikään kuin enemmän tilaa hengittää ja tavallaan oma reviiri kasvaa. Saa jotenkin etäisyyttä eri asioihin ja ihmisiin, jotka ympärillä pyörivät, ja heidän tekemisensä ja sanomisensa eivät pääse ärsyttämään samalla tavalla kuin aiemmin.
– Toinen juttu, josta tulee palautetta, on parantunut uni ja että aamulla herää virkeämpänä. Oma lempparini on, että ihan kuin meidän parisuhteemmekin olisi jotenkin parantunut, kommunikaatio pelaa paremmin.

 

Suurmenestys Ruotsissa

Harmonia KSM66 -tuotteen tehoaine on intialainen ashwagandha-kasvi. Harmonia KSM66 tuli Suomessa luontaistuotekauppoihin ja suurimpiin tavarataloihin viime marraskuussa. On odotettavissa, että siitä kehkeytyy meillä samanlainen menestys kuin Ruotsissa, missä se on ollut yhtäjaksoisesti myyntilistojen ykkönen lokakuusta 2017 alkaen.
Yhteen pakkaukseen mahtuu 120 kapselia, ja suositusannos on kaksi kapselia päivässä. Tuotetta voi käyttää jatkuvasti, taukoja ei tarvita. Kuluttajahinta on edullinen, noin 25 euroa. Kyseessä on gluteeniton ja vähälaktoosinen valmiste, joka voi sisältää valmistusprosessista johtuen pieniä määriä maitoproteiinin jäämiä, joten aivan kaikkein herkimmille allergikoille se ei ehkä sovi.
Mutta valtaosalle se sopii. Nyt ei sitten muuta kuin stressin kimppuun!
Tarkempia tietoja löytyy Harmonia KSM66:n maahantuojan Harmonian www.harmonia.fi -nettisivuilta. Tuotteesta kerrotaan myös Terveys-Hymyn 12/2018 ja 2/2019 numeroissa.

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Kari Pekonen
Avainsanat: Outi Häkkinen, Harmonia KSM66

Kommentit

Oma kommentti