Terveys-Hymy on kirjoittanut Helsingin Hiusakatemian toimitus-johtaja Annikki Hagros-Koskesta, 75, ennenkin, mutta nyt ei puhuta hiusten kasvatuksesta. Tämänkertainen juttu nostattaa lähinnä hiukset pystyyn.
Kaikki alkoi huhti-toukokuun vaihteessa vuonna 2017, kun Annikki Hagros-Kosken aviomies toi kotiin kieloja. Kun ne pikkuhiljaa aukesivat, huoneistoon laskeutui voimakas tuoksu. Mies mainitsi tästä Annikille, joka väitti, ettei siellä tuoksunut yhtään mikään. Mies intti voimakkaasti vastaan ja sanoi, että koko talo suorastaan haisee kieloille.
– Minä rupesin tosissani nuuskimaan ja väitin yhä, ettei mikään haissut millekään, Annikki naurahtaa.
Mies oli ihmeissään ja sanoi, ettei voi olla mahdollista.
– Kiersin sen jälkeen talon kaikki paikat, mutta mikään ei edelleenkään haissut millekään.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Annikki huomasi, ettei hajuaisti pelannut. Hän ajatteli alkuun, ettei asialla ole väliä, mutta tuli kuitenkin kesällä kysyneeksi lääkäri Erkki Antilalta, mitä pitäisi tehdä, kun hajuaisti on kadonnut.
– Hän patisti minua heti kurkku-, nenä- ja korvalääkärille. Minähän menin, ja hän otatti röntgenkuvat ja määräsi kortisonia sisältävää nenäsuihketta. Hän oli sitä mieltä, että minulla oli lievä tulehdus. Suihke auttoi jonkin verran, mutta hajuaisti pysyi edelleen poissa.
– Sen jälkeen mies alkoi olla minusta tosissaan huolissaan. Aikaisemmin yöllä sentään rohisin, mutta nyt en enää tehnyt sitä. Hän pelästyi, olinko elossakaan, kun ei enää kuulunut tuttua ääntä.
Annikki alkoi olla toden teolla ymmällään. Hän yritti metsästää tietoa, mistä voisi olla kysymys, ja jostakin aviomies löysi tiedon, että jos Alzheimerin tauti on tuloillaan, ensimmäiseksi menee hajuaisti. Se tietysti pelästytti, ja Annikki otti uudestaan yhteyttä lääkäri Erkki Antilaan.
– Kysyin häneltä, että mitä hittoa, tuleeko mulle Alzheimer, johon hän ilmoitti heti, että ei tule. Kyselin tietysti tarkemmin, mistä voisi olla kysymys, mutta Antila totesi, ettei se ole hänen aluettaan eikä näin ollen rupea arvailemaan.
Arvoitus alkaa ratketa
Kurkku-, nenä ja korvalääkäri kehotti Annikkia tulemaan kuukauden kuluttua uudestaan, jos ongelmat jatkuvat. Annikki jätti kuitenkin toisen tapaamiskerran väliin, vaikka hajuaisti pysyi edelleen teillä tietymättömillä. Nyt alkoi tulla muitakin outoja oireita.
– Alkoi ilmetä kummallista unettomuutta, mitä minulla ei ole ollut ikinä. Myös väsymys vaivasi, mutta lääkäri ei ottanut kantaa, totesi vain, että ai, sä oot väsynyt.
Oudot oireet muuttivat myös vanhoja tuttuja kuvioita.
– Unettomuuden lisäksi minut valtasi outo alakulo, mikä ei ole minulle ollenkaan luontaista. Jos kutsutaan kylään, menen yleensä mielelläni, mutta tänä aikana en halunnut lähteä minnekään. Jos oli pakko mennä jonnekin, tönin miestä että joko lähdetään kotiin, lähdettäis jo. Tuntui, ettei minulla ollut mitään sanottavaa. Ainoa, mistä tykkäsin, oli hiustutkimusten tekeminen asiakkaille. Paljon muuta en jaksanut töissäkään tehdä. Vain hiustutkimus edelleen sytytti.
Annikki meni toiselle saman alan spesialistille viime elokuussa. Hän olisi mennyt samalle asiantuntijalle kuin aiemminkin, mutta tämä sattui olemaan lomalla.
– Tämä toinen spesialisti kuunteli minua ja hänkin totesi, että siellä on ollut pieni tulehdus, mutta nyt sitä ei enää ole. Hän sanoi myös, että voin rampata lääkäriltä toiselle ja maksaa kaikki lääkärikulut, mutta ikinä et saa enää hajuaistia takaisin.
Nyt Annikin oudot oireet pahenivat entisestään.
– Alkoi tulla näköhäiriöitä. Vasen puoli meni hämäräksi ja välillä en nähnyt vasenta puolta ollenkaan, mutta näkö palautui kuitenkin joka kerta. Jos olin väsynyt, tätä tapahtui herkemmin. Lopulta laitoin Antilalle tekstiviestin, jossa kysyin, kenen lääkärin vastaanotolle minun pitäisi mennä, kun on migreenioireita, mutta päänsärkyä ei tule. Hän yritti saada minua saman tien päivystykseen, mutta en kokenut tilannetta niin vakavaksi. Menin parin päivän päästä hänen vastaanotolleen, ja hän kirjoitti lähetteen.
– Antila pelkäsi, että kyseessä voisi olla aivoinfarkti. Peijaksen sairaalassa selvisi magneettikuvauksessa, ettei kyseessä ollut infarkti vaan aivokasvain, joka on pääosin vasemman silmän yläpuolella. Samalla kerrottiin, ettei se ollut syöpäkasvain.
– Hoitohenkilökunta ihmetteli Peijaksessa hyviä veriarvojani, johon totesin heille, että jos on hiustutkija, niin on vahvat hiukset, ja jos on vahvat hiukset, niin on terve ihminen. Pieni kasvain nyt vaan sattui tulemaan.
Sovittu keikka piti hoitaa
Annikki sai hurjalta kuulostavan diagnoosin perjantaina elokuun viimeisenä päivänä. Hän oli lupautunut pitämään esitelmän luontaistuoteyritys Hankintatukun kaksipäiväisessä viikonloppuseminaarissa Tampereella. Joku muu olisi jäänyt vuoteeseen värisemään ja odottamaan ties mitä, mutta ei Annikki.
– Ei minua olisi päästetty lähtemään, mutta ilmoitin lähteväni, sillä keikka on sovittu jo vuosi sitten, ei ole vaihtoehtoja, hän nauraa.
– En ollut yhtään hädissäni. Kyllä hommat täytyy hoitaa. Ei tule kuuloonkaan, että rupeaisin uikuttamaan että voi kun on kauheeta ja kuolenko minä.
– Mutta oikeaan aikaan seminaari kyllä tuli, sillä kunto romahti jo siitä viikon päästä. Väsymys oli niin hirveä, etten varmaan olisi pystynyt lähtemään minnekään. Sisullahan sitä tekee mitä vaan, mutta oli todella onni, että Hankintatukun seminaari oli silloin kun oli.
– Annikki leikattiin Töölön sairaalassa 17. syyskuuta ja leikkaus kesti kolmisen tuntia. Neurokirurgi totesi leikkauksen jälkeen, että kasvain painoi myös oikeaa silmähermoa. Se oli iso kasvain, leveyttä 5,5, cm ja paksuutta 3,5 cm. Oli riski, että olisin menettänyt vasemmasta silmästä näkökyvyn kokonaan, mutta neurokirurgi Mika Niemelä oli niin taitava, että näkö pelastui. Kirurgi oli sitä mieltä, että kyllä korva-, nenä- ja kurkkulääkärin olisi pitänyt ymmärtää, että myös kasvain voi viedä hajuaistin.
Operaatio onnistui täydellisesti. Annikki ei voinut kuin hämmästellä, kuinka hyvin hän näki heti leikkauksen jälkeen. Näkö oli alkanut heiketä vähin erin, ja lopuksi hän oli katsellut maailmaa kuin savuverhon läpi. Nyt kaikki oli kirkasta ja kaunista. Ja kun Annikki leikattiin maanantaina, hän pääsi jo saman viikon perjantaina kotiin.
Hurjasta leikkauksesta oli kyse, ja on muistettava, että Annikki oli tuolloin jo hiukan alle 75-vuotias.
– Kun kallo halkaistaan, niin väsymys kestää aika kauan. Ei siinä juosta vähään aikaan, Annikki toteaa.
Eläke, mikä se on?
Annikki on ollut jo pitkään eläkeikäinen, mutta eläkeläisestä hän on yhtä kaukana kuin kuu on maasta.
– Uusi tutkimusprojekti on jo suunnitteilla. Eläke, mikä se on? Ei meillä semmoisia suunnitella.
Vaikka Annikin näkö palautui ennalleen, hajuaisti on ja pysyy poissa.
– Kirurgin mukaan se ei palaa ikinä. Samoin hän arveli, että makuaistikin menee, mutta jotain pientä on sentään jäljellä. Mutta mikään ei enää haise nenään!
Kommentit
Oma kommentti