Allergiat eivät kiusaa enää

Markku Lanamäki on potenut monenlaisia allergioita, joista on sittemmin kehittynyt myös rasitusastma. – Nyt olen kuitenkin voinut jättää kaikki reseptilääkkeet kokonaan pois, Markku toteaa tyytyväisenä.

Mouhijärvellä eli nykyisessä Sastamalassa asuva Markku Lanamäki, 42, ajaa työkseen sellaista peliä, että sille on viisasta antaa tietä. Markku on ammatiltaan ajoneuvonosturinkuljettaja, jonka työkalun maksimikapasiteetti on 100 000 kiloa. Ajoneuvoalustainen nosturi itsessään painaa jo 75 tonnia ja sillä on pituutta omakotitalon verran. Hän huristelee koneensa kanssa pitkin maata ja toisinaan ulkomaillakin.

Markku on syntynyt Helsingissä, mutta laskee itsensä alun perin vaasalaiseksi. Hän kävi koulunsa Jurvassa ja Isossakyrössä ja asui Pohjanmaalla yli 30 vuotta, mutta sitten tuli ero ja pääkaupunkiseudulle muutto.

Myös Markun työnkuva muuttui koko lailla vauhdikkaasti. Hän on perusammatiltaan koristeveistäjäpuuseppä, mutta 90-luvun lama heitti hänet ensiksi metallisepän oppiin ja sieltä hiekkapuhaltaja-teollisuusmaalariksi. Kun hän löysi nykyisen vaimonsa Pirkanmaalta ja kun vaimo sai opettajan töitä Satakunnan ammattikorkeakoulusta, Markku löysi itsensä lopulta Mouhijärveltä.

Hänen nykyiseen talouteensa kuuluu vaimon lisäksi kolmevuotias snautseri Arvi. Ensimmäisestä liitosta Markulla on 16-vuotias poika. Markku on ikänsä pelannut autoremonttien kanssa, joten hänen siirtymisensä viitisen vuotta sitten tosi ison koneen rattiin ei ollut yllätys.

Kaikenlaista kolotusta

Ura oli kuitenkin tyssätä lyhyeen, sillä hän ajoi koneensa kanssa kolarin, jonka johdosta hänelle tuli niskarankatyrä ja koko vasen puoli halvaantui. Leikkaus onnistui, mutta se jätti jälkeensä tietynlaisia vaivoja. Niska tahtoi jäykistyä etenkin syksyn viileiden koittaessa ja Markku joutui hakeutumaan hierojalle. Näiden vaivojen takia hän joutuu silloin tällöin syömään särkylääkkeitä.

Muitakin terveysongelmia on ollut. Markku on ollut hyvin allerginen monille asioille kuten keväisin koivun ja tuomen siitepölyille ja keskikesällä nurmikon homepölylle. Ruoka-aineallergioista pahimmat oireet ovat aiheuttaneet kalaruuat ja sitrushedelmät.

– Minulla on ollut myös reumankaltaisia nivelvaivoja, joita on tutkittu, mutta kyse ei ole varsinaisesti reumasta, vaikka jonkinlaista tulehdustilaa todettiinkin. Suvussa reumaa on kuitenkin runsaasti. Vaivoja on tullut myös ammatistani johtuen, ja pahimmat kolotukset ovat olleet polvissa, varpaissa, sormissa ja selässäkin jonkin verran.

Myös Markun vaimolla Suvilla on ollut selkävaivoja, jotka Markun mukaan ovat urheiluvuosilta peräisin. Suvin työkaveri sattui kerran kehumaan Havupuu-uutejuomaa, joka hänen mukaansa oli oikein hyvä apu monenlaisiin kolotuksiin. Tästä innostuneena Suvi osti sitä koko laatikollisen.

– Syystä tai toisesta se hanke kuitenkin jäi puolitiehen, Markku kertoo.

– Katselin aikani, kun purkit lojuivat kaapissa, ja ajattelin sitten, että juon ne pois jos ei muuten niin huvin vuoksi.

Kaikki kivut katosivat

Joulun 2010 jälkeen Markku rupesi kiinnittämään huomiota siihen, että tavanomaiset sormien ja varpaiden kolotukset olivat vähentyneet.

– Niitä oli särkenyt vuosikausia, ja olin valitellut niistä vaimollekin jo monen vuoden ajan.

Kun kesä 2011 alkoi koittaa, siitepölyvaivat olivat selvästi vähäisemmät kuin aikaisempina vuosina. Niitä oli vielä jonkin verran, mutta ei kovin paljon edellisiin keväisiin verrattuna.

– Oli muutenkin mukava olla. Olen luonteeltani kevätmasentuja, jolle kevät on aina vuoden vaikeinta aikaa. Kaikki voimavarat on käytetty talven aikana. Nyt oli henkisestikin paljon mukavampi olla kuin ennen, ja sanoin jo vaimollekin, että olisikohan Havupuu-uutejuomalla ollut tähänkin jotain vaikutusta.

– Kun laatikko loppui, pyysin emäntää hommaamaan uuden. Ajattelin vielä piruuttani tutkia tätä asiaa lisää ja ottaa selvää, oliko kyseessä vain joku hetkellinen juttu vai mikä. Sitten tuli syksy 2011 ja odottelin taas perinteisiä särkyjä, mutta niitä ei tullutkaan. Koko viime talvena ei särkenyt ollenkaan, ei sitten niin mistään.

Pullo päivässä pirteyttää

Ihan ongelmitta viime talvi ei Markulta silti sujunut, sillä hän sairastui keuhkokuumeeseen. Lämpömittari näytti pitkälti yli 40 astetta.

– En kuitenkaan joutunut sairaalaan, vaan se meni kotona viikossa ohi. Lääkäri ihmetteli sitä kovasti. Normaalitilanteessa minun olisi pitänyt maata sairaalassa suurin piirtein tajuttomana.

Kaikkein konkreettisin muutos Markun elämässä tapahtui viime keväänä. Jo viikkokausia tiedotusvälineissä peloteltiin kaikkien aikojen siitepölykeväästä, ja sellainen totta totisesti tulikin. Mutta se ei koskenut Markkua.

– Emäntä ei ollut koskaan ennen herkistynyt, mutta nyt hänen oireensa olivat niin pahat, että hän joutui kaivelemaan kaapista vanhat allergia- ja astmalääkkeeni. Minulla ei ollut sitten niin minkäänlaisia oireita, ei niin mitään, ei sitten ensimmäistäään. Ei nenä vuotanut, ei hengitys vinkunut, ja kuitenkin olin koko kevään kaiket päivät ulkona.

Nyt Markun naapurit ja lähisukulaiset juovat Havupuu-uutejuomaa. Markku naureskeleekin saaneensa koko lähipiirinsä ryyppäämään.

– Itse en ole tarvinnut astma- ja allergialääkkeitä kahteen vuoteen. Viimeisetkin menivät viime keväänä, kun emäntä tarvitsi niitä. Nyt hänkin on alkanut juoda Havupuu-uutetta ja keväällä sitten nähdään, kuinka se on tehonnut.  Me ryypätään yhdessä joka päivä. Pullo päivässä pitää mielen virkeänä.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Kalle Parkkonen

Terveys-Hymy 1-03


Havupuu-uutejuoma

Turun yliopistossa tutkittu luonnon antioksidantti länsirannikon männystä. Tutkimuksiin perustuvien kemiallisten havaintojen ja havupuu-uutejuomaa käyttäneiden henkilöiden kokemusten perusteella sen hyvää tekevä sisältö ei ole pelkän uskon varassa.

Havupuu-uutejuoma

Teksti:Ravintorengas
Avainsanat: masennus, allergia, kipu, nivel, särky, rasitusastma, havupuu-uutejuoma, Karin havupuu-uutejuoma

Kommentit

Oma kommentti