Altti on potenut vitiligoa jo 25 vuotta

Altti Parviaisen vitiligo eli valkopälvitauti puhkesi jo neljännesvuosisata sitten, kun hän oli teini-iässä. – Yleisellä uimarannalla en ole käynyt kohta pariinkymmeneen vuoteen. Jos otan aurinkoa, alan muistuttaa seepraa.

Hämeenlinnalaisessa City-Vital luontaistuotekaupassa myyjänä työskentelevä Altti Parviainen, 41, on alun perin kotoisin Juice Leskisen maisemista Juankoskelta. Itse Juicea Altti ei koskaan oppinut tuntemaan, mutta sen sijaan Juicen Arvo-veli toimi koulussa Altin opettajana.

Altin urakehitys on ollut sanalla sanoen värikäs. Hän kiinnostui luontaistuotealasta jo vuonna 1990, jolloin hän haki oppisopimuspaikkaa luontaistuotekauppaan. Altin äidillä oli molemmissa jaloissa säärihaava ja poika yritti keksiä keinoja äitinsä vaivoihin, mutta siihen aikaan ei vielä pahemmin järjestetty alan koulutusta.

Kun ura luontaistuotepuolella ei tuolloin avautunut, Altti kävi Varkaudessa puuseppäkoulun, mutta alan töitä oli niin niukasti, ettei puuseppää tarvittu, vaikka laulu väittääkin toista.

– Toimin 90-luvun lopussa matkailuoppaana Puijolla ja Juankoskella ja Lumilinnassa, mutta sitten työpaikka eli Lumilinna sananmukaisesti suli alta. Onneksi huomasin, että luonteistuotekaupan myyjän koulutus alkoi Kiipulassa, ja sieltä sain todella hyvät pohjatiedot alalle.

Kiusallinen perintö?

Altti on nykyään koulutukseltaan fytonomi ja hän on kurssittanut itseään muutenkin. Hän ehti työskennellä kolme vuotta erään luontaistuoteyrityksen edustajana, jolloin työkenttänä oli koko Suomi. Lonkka ei kuitenkaan kestänyt jatkuvaa autossa istumista, ja niinpä hän aloitti vuosi sitten työt luontaistuotekaupassa. Altti on ollut alalla vuodesta 2000 ja hän on toiminut myös fytonomiyhdistyksen tiedottajana vuodesta 2007.

Koska Altti on vasta nelikymppinen, hänellä ei ole ollut mitään vakavia sairauksia, mutta terveysongelmia on silti riittänyt vitiligon eli valkopälvitaudin takia.

– Se alkoi 16-vuotiaana eli se on ollut minulla jo 25 vuotta. Kaikki alkoi pikku hiljaa. Aluksi selkään tuli valkoisia länttejä, ja siitä se rupesi leviämään. Luulen, että se alkoi mehiläisen pistosta, koska se aiheuttaa immuunireaktion. Mutta minulla on sellainenkin ajatus, että vitiligo olisi lähtöisin reumaperimästä. Siskolla on reumaa sorminivelissä ja mummilla oli aikoinaan myös reuma.

Altti on kotoisin varsinaisesta suurperheestä, sillä sisaruksia on kaikkiaan 13. Altti on toiseksi nuorin.

– Siskon tyttärellä on vitiligoa, ja yläasteikäisellä pojallanikin on pari täplää. Perinnöllisyys on vahvasti tässä vaivassa mukana.

Hoitoa ei olemassa

Altin oma vitiligo on koko ajan laajentunut. Valkoisia läiskiä on koko kehossa ja päässäkin on kohta, jonka jäljiltä hiukset ovat aivan valkoiset. Parturikampaajat kyselevätkin usein, onko Altti värjännyt hiuksensa.

– Kädet ovat aivan valkoiset ranteisiin asti, ja siksi olen 25 vuotta pitänyt kesälläkin pitkähihaisia paitoja, ettei tarvitse koko ajan selitellä. Jos kädet ruskettuvat, valkoiset kohdat loistavat kuin spitaalisella.

Vitiligon mukanaan tuomat ongelmat eivät ole pelkästään kosmeettisia.

– Ihosyöpäriski on kohonnut niissä kohdissa, mistä normaali pigmentti puuttuu. Läiskiä on vuosien varrella tullut koko ajan lisää, ja niitä kertyy yleensä niveltaipeisiin kuten sormiin, kyynärpäihin ja polviin. Kaikkein kiusallisimmassa paikassa se on ohimolla. Uimarannalla olen käynyt viimeksi vuonna 1994.
Ihmiset katsovat useimmiten Altin vitiligoa pitkään, mutta jos joku pysähtyy tuijottamaan vähän pitemmäksi aikaa, Altti kertoo, mistä on kyse. Ikäviä kommentteja ei ole juuri tullut, mutta onpa joku joskus kysynyt, tarttuuko se. Oikea vastaus tietysti on, ettei tartu.

Mitään hoitoa vitiligoon ei tähän asti ole ollut olemassa. Altti kehuu kuitenkin Paavo Airolan aikoinaan kirjoittamaa Voi hyvin -nimistä kirjaa, jossa asiasta puhutaan ja jossa nimetään joitakin vaivaan vaikuttavia aineita.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Juha Tamminen

Terveys-Hymy 7-13

Teksti: Hymy
Avainsanat: valkopälvitauti, vitiligo

Kommentit

Kiitos Altti ! Oli kiva lukea, että Hämeenlinnassa on muitakin seeproja kun minä.

Valkoisia tahroja tuppaa ilmestymään iholle ja jopa vaatteille, usein pitkien öiden jälkeen saa ihmetellä miksi ihon pigmentti on väistynyt.

Itselläni vitiligo on ollut 25 vuotta, alkoi teini-iässä. Alkoi rystysistä, levisi ranteiden alapuolelle, kyynärpäihin, kainaloihin ja nivusiin. Viime vuosina silmien ympärykset ovat tulleet ”leikkiin mukaan” ja se on ainoa häiritsevä asia koko taudissa, kun tuntemattomat tekevät omia diagnoosejaan jos en ole vetänyt ”naamaa” päälle. Muuten läikät eivät haittaa, en edes pala.

Oma kommentti