Anette on tyytyväinen mikroimeytyviin ravintolisiin

Anette Vaini-Antila työskentelee vaativissa johtoportaan työtehtävissä kansainvälisessä yrityksessä. – Olen pysynyt hyvässä iskussa hyvin imeytyvien ravintolisien ansiosta, hän kertoo.

Kauppatieteiden maisteri Anette Vaini-Antila, 47, asui pitkään Tampereella. Hän työskentelee kansainvälisessä FCG-yrityksessä sekä toimitusjohtajana että liiketoimintaryhmän johtajana ja hänen nykyinen työpaikkansa sijaitsee Singaporessa. Suomessa hän pyrkii käymään kuukausittain.

– Firma harjoittaa projekti- ja suunnittelutoimintaa ja koulutusta. Se toimii myös Suomessa, ei pelkästään ulkomailla. Olen ollut jo yli 10 vuotta tässä yrityksessä töissä. Siirryin hiljattain Singaporeen, mutta matkustan koko ajan muutenkin. Vuodessa matkapäiviä kertyy noin 200. Minulla on myös runsaasti erilaisia hallitus- ja muita jäsenyyksiä, joten stressitekijöitä riittää. Kaiken lisäksi mukana kulkee hirveä kunnianhimo liikkumiseen ja urheilemiseen.

Joitakin terveysmurheita

Koska Anette on ollut ikänsä liikkuja, urheiluvammoilta ei ole vältytty. Pahin urheilussa sattunut vamma vaati olkapääleikkauksen. Se tuli koripallosta, mutta nykyiset suosikkilajit ovat golf, kuntosali ja murtomaahiihto. Tasoitus golfissa on 17, mikä ei ole huono tulos ollenkaan.

Anettella on myös perinteisempiä terveysmurheita. Hän on kärsinyt aika ajoin pahasta migreenistä, johon on estolääkitys. Hänellä on myös verenhyytymissairaus, johon siihenkin on hyvä lääkitys. Onneksi mitään hengenvaarallista sairautta ei ole osunut kohdalle.

– Ja sitten on vielä keliakia, joka on vaivannut varmaan jo parikymmentä vuotta. Se löytyi muiden tutkimusten ohessa. Oli ilmennyt laihtumista ja aika pahoja iho-oireita. Minulle ehdotettiin gluteenitonta ruokavaliota, joka onkin toiminut. Sain sillä ihon kuntoon. Valitettavasti ulkomailla gluteenia tahtoo esiintyä aika monissa ruuissa eikä kaikkialla tunneta asiaa. Aasiassa käytetään myös paljon soijaa, joka sisältää gluteiinia.

Anette on pitänyt hyvää huolta ravitsemustasapainostaan myös luontaistuoteyritys FutMedin mikroimeytyvien, kielen alle laitettavien tuotteiden avulla. Ne ovat pienikokoisia ja mahtuvat menevän naisen käsilaukkuun, mitä Anette kiittelee. Muutenkin hän lentelee pitkin maailmaa pelkästään käsitavaroiden kanssa.

– Käytän eniten FutMedin tuotesarjaan kuuluvaa magnesiumia, mutta tuttuja ovat myös B12, sinkki ja biotiini, hän luettelee.

– Ne ovat eniten auttaneet yleiskuntooni. Matkustamiseen liittyy jatkuva jet lag eli vuorokausirytmin heittely, mutta olen silti jaksanut liikkua ja urheilla aktiivisesti. Magnesiumista huomaa, että sen ansiosta palaudun pitkiltä lennoilta paremmin. Usein jalat tahtovat olla aika tönköt yli 10 tunnin lentojen jälkeen. Käyn säännöllisesti esimerkiksi Uudessa-Seelannissa, joka on niin kaukana Suomesta kuin vain on mahdollista.

Edistää hiusten kasvua

FutMedin magnesiumtuote auttaa jalkojen vetreytymiseen.

– B12-vitamiini puolestaan auttaa yleiseen vireystilaan, sillä tässä työssä joutuu valvomaan aika paljon. On tärkeää olla koko ajan iskussa. Koska työni on stressaavaa, palkitsen itseni toisinaan suklaalla ja karkilla, mutta olen huomannut FutMedin sinkin hillitsevän makeanhimoa. Kyseessä ei ole mikään myytti, sillä olen todennut asian ihan käytännössä.

– Neljäs käyttämistäni FutMedin tuotteista on biotiini, joka tehostaa hiusten kasvua. Stressi on varmaan aiheuttanut hiustenlähtöä, mutta biotiini auttaa tähän uranaisen ongelmaan.

Anette on tuntenut jo pitkään FutMedin toimitusjohtajan Katri Niemen, ja kun Katri lähti luontaistuotealalle, Anette suostui testaamaan hänen valmisteitaan. Ja on ollut tyytyväinen.

– Olen käynyt mittauttamassa vitamiini- ja hivenainearvojani ja kaikki ovat ihan huippuluokkaa. Mistään ei ole puutoksia, mikä osoittaa sen, että Katrin valmisteet imeytyvät tehokkaasti.

Nyt on suorastaan pakko kysyä Anettelta, kuinka kauan hän aikoo jaksaa nykyistä tahtia. Ja osaako hän pitää ollenkaan vapaata!

– Jaa että vapaa-aika, hän naurahtaa.

– Nytkin rupesin heti siivoamaan, kun tulin kotiini kolmen viikon tauon jälkeen. Loman sattuessa en kuitenkaan lähde reissuun, silloin riippumatto ja hyvä kirja ovat paikallaan.

– Jaa että kuinka kauan aion jatkaa? Hyvä kysymys. Olen kysynyt sitä myös itseltäni, ja joskus ajattelin, että lopetan kun olen 10 vuotta tehnyt tätä työtä, mutta enpä vaan ole lopettanut. Mitä minä sitten tekisin? Työvuosia on vielä paljon edessä, joten miksi nyt lopettaisin, kun kaikki on kunnossa?

Terveys-Hymy 4-2017

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Anetten kotialbumi
Avainsanat: ravintolisä, keliakia, gluteeniton ruokavalio, magnesium, hiusten kasvu, gluteeni, hyvä yleiskunto, biotiini, mikroimeytyvä ravintolisä

Kommentit

Oma kommentti