Anna-Marin atooppinen ihottuma hellitti

Anna-Mari FlinkAnna-Mari Flink on kärsinyt allergiaoireista ja erityisesti atopiasta koko ikänsä. Erityisen vaikeita ovat olleet talvet, jolloin hänen kasvoissaan on ollut kutisevaa ihottumaa. – Tämä talvi oli aivan erilainen, Anna-Mari iloitsee.

Helsingin Scandic-hotellin ravintolassa tarjoilijana työskentelevän vantaalaisen Anna-Mari Flinkin, 28, kotijoukkoihin kuuluu pelkkiä miehiä: aviomies Kari työskentelee paloturvallisuusalan myyntiedustajana, nuoriso-osastoa edustavat Eliel, 4, sekä Aamos, 2. Pariskunta on ollut naimisissa viisi vuotta.

Koska Anna-Mari on nuori nainen, hänellä ei ole koskaan ollut vakavia terveysongelmia eikä lääkitystä. Allergioita ja atooppista ekseemaa sen sijaan on riittänyt.

– Allergian kanssa pärjää, kun ei koske sitrushedelmiin, mutta atooppinen ihottuma on ollut riesanani niin kauan kuin muistan. Ensimmäiset oireet ilmenivät varhaislapsuudessa. Oli allergian oireita, oli taiveihottumaa, ja tilanne vain paheni, kun tulin murrosikään. Minulla on siitä lähtien ollut iho-ongelmia kaulassa ja kasvon alueella. Valkoista ja kutisevaa hilseilyä on ilmestynyt huulten ja nenän väliselle alueelle, samoin silmien väliin ja kulmakarvojen alapuolelle. Hilseilyä oli joskus todella paljon ja aika ajoin se kutisi kamalasti, Anna-Mari kertoo.

– Ihottuman alla oleva iho oli ärtynyt, kipeä ja punainen. Esimerkiksi saunominen on ollut minulle syksyllä ja talvella täysi mahdottomuus. Kokeilin marraskuussa saunassa käymistä, mutta lopputulos oli aivan hirveä: revin ja raavin itseäni ja jouduin lähtemään kesken kaiken pois. Olin aivan raivona, koska iho meni taas hetkellisesti pahempaan kuntoon.

Lääkärit eivät ole antaneet Anna-Marille toivoa tilanteen paranemisesta. Kosteusvoiteita ja hydrokortisonia on vuosien varrella kulunut litrakaupalla.

– Minulle on sanottu suoraan, ettei asialle voi tehdä mitään, hän huokaa.

– En ole käynyt koskaan valohoidossa tai yrittänyt saada atopiaa kuriin ravitsemuksellisin keinoin, kuten vitamiineilla, hivenaineilla ja rasvahapoilla. Olen vain yrittänyt sinnitellä talviajan, sillä kesällä atopia on ollut huomattavasti parempi. Se alkaa aina joka syksy, kun ilmat kuivuvat, eikä iho tykkää siitäkään, kun yhtenä päivänä on pakkasta kymmenen astetta ja toisena plus nolla. Kovat pakkaset ovat pahimpia.

Anna-Marin äidillä oli nuorena omat iho-ongelmansa, mutta ne ovat hellittäneet iän myötä. Kummallakaan Anna-Marin pojalla ei ole iho-oireita.

– On minulla muitakin allergioita kuin sitrushedelmät, jotka tekevät kasvoni entistä punaisemmaksi ja kutisevammiksi. Heinien siitepölykään ei ole hyväksi. Olen pölyallergikko ja oireita aiheuttavat myös eläimet. Tämän takia meille ei koskaan tule kotieläimiä, vaikka pojat kuinka haluaisivat, Anna-Mari kertoo.

Iho parani

Viime marraskuussa Anna-Marin atopia äityi pahaksi.

– Olin juuri vaihtanut työpaikkaa ja sain marraskuun puolivälissä hoidettavakseni pieksämäkeläisen Vitacom Pharma Oy:n illallisen. Tilaisuuteen osallistui parikymmentä henkeä, lääkäreitä ja asiantuntijoita. Kyse oli firman uutuustuotteesta Immolinasta. Kun vieraat lähtivät, jäi tilaisuuden emäntä, toimitusjohtaja Sinikka Heimonen juttelemaan kanssani ja kiittelemään hyvin sujuneesta illasta. He halusivat palkita minut jotenkin ja halusivat antaa uutuustuotettaan kokeiltavaksi. Minä tietysti avasin suuni ja kerroin kärsineeni koko ikäni pahasta atooppisesta ihottumasta.

– Vitacomin ihmiset tietysti innostuivat ja yllyttivät minua kokeilemaan Immolinaa. Minulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia enkä ollut aikaisemmin käyttänyt luontaistuotteita.

Anna-Mari ryhtyi syömään Immolina-kapseleita päivittäin, joinakin päivinä kaksi, joinakin vain yhden.

– Kun olin syönyt ensimmäisen 48 kapselin paketin, huomasin, että iho oli tullut pikku hiljaa paremmaksi, ja kun kaksi kuukautta kuurin alusta oli kulunut, parantuminen oli jo ihan selvää. Eikä ilmastoollut ainakaan muuttunut parempaan suuntaan!

Anna-Mari kertoo ottavansa Immolinaa nyt 1–2 kapselin päivävauhdilla. Iho on lähes oireeton ja niin hyvä, että hän uskalsi helmikuun alussa mennä saunaan.

– Mitään ongelmia ei tullut. Totta kai atopia vielä toisinaan tuntuu, mutta ei sitä enää huomaa. Tämä talvi on ollut täysin uudenlainen, sillä minun ei ole tarvinnut enää kärsiä. En ole käyttänyt kertaakaan hydrokortisonivoidetta. Käytän enää tavallista peruskasvovoidetta enkä sitäkään tarvitse yhtä paljon kuin ennen. Laitan sitä kasvoihini vain illalla, kun aikaisemmin lisäilin sitä pitkin päivää, vaikka se ei hilseilyyn juuri auttanutkaan.

Kun Anna-Marilta kysyy, voisiko hänen atopiansa hellittämiseen olla muuta syytä kuin Immolina, vastaus tulee kuin tykin suusta.

– Ei voi! En ole muuttanut mitenkään elämän- tai ruokailutapojani. Vuosi sitten toukokuussa rupesin kasvis-kala-ruokavaliolle, mutta se ei vaikuttanut atopiaani mitenkään, koska marraskuussa juuri ennen Immolina-kuurin aloittamista iho oli tosi paha. Uusi ruokavalio on tehnyt muuten hyvän olon, mutta ihottumaan sillä ei ole ollut merkitystä.

Myös Anna-Marin yöt ovat muuttuneet normaaleiksi.

– Kutiava ihottuma vaikutti myös yöuniin. Jos satuin yöllä heräämään, aloin rapsuttaa ihoani, vaikkei siitä hyötyä ollutkaan. Se oli ikuiselta tuntunut kierre. Minulla oli vaikeuksia myös unen saamisessa illalla. Olin jotenkin levoton, nykyään nukahdan vaikeuksitta. Vaikuttaa siltä, että Immolina on rauhoittanut sekä ihoni että minut!

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Miguel Vera

Teksti:Reijo Ikävalko
Avainsanat: allergia, atopia, ihottuma, Immolina

Kommentit

On tosi hyvä vinkki,itselläni ja lapsillani on vaikea atooppinen ihottuma. ollaan kokeiltu kaikkea, tuloksetta. Saisinko tarkempia osoite tietoja, mistä voin ostaa. Kiitos vinkistä

Oma kommentti