”Arbutiini hävitti ruusufinnin”

Sirkka Majaniemi huomasi vajaat kymmenen vuotta sitten, että molempiin poskiin alkoi ilmaantua kiusallista ruusufinniä. Hän kärsi myös poskien punoituksesta eli couperosasta.

Tamperelaisella Sirkka Majaniemellä, 65, on totta totisesti ollut isompiakin terveysmurheita kuin kasvojen iho-ongelmat, mutta yhtä kaikki nekin ovat kiusanneet hiljattain eläkkeelle jäänyttä lähihoitajaa.

Vaikein Sirkan terveysmurheista on liittynyt sydämen toimintaan, ja niinpä hänelle tehtiin sydänoperaatio vuonna 2006.

Viittä vuotta myöhemmin hänelle asennettiin oikeaan lonkkaan tekonivel, joka onneksi on pelannut erinomaisesti. Se ei rajoita elämää millään tavalla, joskin laskettelemaan Sirkka ei enää ole uskaltautunut.

Eikä tässä vielä suinkaan kaikki. Sydänlääkkeiden ohella hän joutuu käyttämään myös verenpaine- ja astmalääkkeitä.

Ei raskaita töitä

Verenpaineen ensitahdit ilmenivät jo viisikymppisenä, mutta lääkityksen hän sai vasta kun sydän alkoi reistailla. Astmalääkityskin kirjoitettiin sydänoperaation yhteydessä.

– Pystyn elämään koko lailla normaalia elämää, mutta raskaat työt eivät enää oikein onnistu. En pysty pitämään käsiä ylhäällä ja niinpä kotona esimerkiksi ikkunoiden pesu tuottaa hankaluuksia. Onneksi sydämestä johtuvat haitat ovat koko ajan vähentyneet.

Eikä tässäkään vielä kaikki, sillä Sirkka toimii eläkkeellä olevan aviomiehensä omaishoitajana. Mies sairastaa hyvin harvinaista lihassairautta, jonka takia lihaksista häviävät valkuaisaineet ja samalla myös voima lihaksista katoaa.

Pariskunnalla on kaksi lasta, tytär ja poika. Pojalla on jo isoja lapsiakin.

Näin naapurissa

Sirkka huomasi seitsemän, kahdeksan vuotta sitten kesällä, että molempiin poskipäihin alkoi ilmaantua ruusufinnejä. Jo aiemmin hän oli kärsinyt poskien punoituksesta eli couperosasta.

– Aurinko sen aiheutti. Punoitusta oli molemmissa poskipäissä aika runsaasti. Lääkäri kirjoitti lääkevoidetta, joka tepsi jonkin aikaa, mutta sitten oireet tulivat uudestaan. Punoitus pysyi poissa vain sen ajan, kun käytin voidetta, ja seuraavana kesänä ongelma oli taas entinen.

– Kesä oli ruusufinnin kannalta kaikkein hankalinta aikaa, kun taas talvella pakkasten takia couperosa nosti päätään.

Sirkan kasvoissa ei ollut maksaläiskiä, mutta naapurin rouvalla niitä oli.

– Hän kertoi saaneensa ne katoamaan Detrian arbutiiniseerumilla, jolloin ajattelin itsekin kokeilla. Nenänpielet olivat siinä vaiheessa aika punaiset. Ja siitä se apu löytyi. Aikaa tästä on kolmisen vuotta.

Kokeiltu kuumassakin

Sirkka siirtyi melko pian seerumista samaan sarjaan kuuluvaan päivävoiteeseen, jota hän edelleen sivelee puhtaalle iholle aamuin illoin. Silloin tällöin hän on käyttänyt myös yövoidetta.

– Päivävoiteella ongelmat pysyvät kurissa, hän toteaa.

– Nykyään sen paremmin ruusufinneistä kuin couperosasta ei ole enää oikein mitään jäljellä. Olen tosi tyytyväinen nykytilanteeseen ja viimeksi eilen kävin naapurin rouvan luona kiittelemässä. En ollut ennen hänen vinkkiään ikinä kuullutkaan, että arbutiini voisi toimia myös ruusufinniin.

Sirkka on testannut Detrian arbutiinisarjan päivävoidetta myös kuumassa ilmanalassa.

– Olin lähdössä Espanjaan lomalle ja otin sinnekin päivävoidetta mukaan kokeeksi. Halusin katsoa, toimiiko se samalla lailla kuin seerumi. Mitään iho-ongelmia ei tullut, vaikka oli aika kuumaa. Käytän päivävoidetta edelleen ihan samalla tavalla kuin alussa eli joka ikinen päivä. Tällä konstilla iho-ongelmat pysyvät poissa.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuva Mika Lahtonen

Terveys-Hymy 11-2015

 

Teksti:Detria
Avainsanat: arbutiini, couperosa, poskien punoitus, ruusufinni

Kommentit

Oma kommentti