Arbutiini pitää ihon kunnossa

Tarja Kunnakselle alkoi viidenkympin kieppeissä ilmaantua couperosaa poskiin ja maksaläiskiä muualle kasvoihin. Hän haki sopivaa luontaista tuotetta, löysi arbutiinin ja on käyttänyt sitä jo toistakymmentä vuotta.


Kaupallisella alalla työskentelevä helsinkiläinen Tarja Kunnas, 62, suunnittelee lähiaikoina jo eläkkeelle siirtymistä. Hänen vuotta vanhempi aviomiehensä on jo eläkeläisten kirjoissa. Pariskunta on ollut naimisissa 40 vuotta ja heillä on kaksi aikuista lasta, poika ja tyttö, jotka ovat kumpikin vaihtaneet menestyksellä ammattia.

– Poika on toiminut tietokonelalla, mutta opiskelee parhaillaan yliopistossa biologian maisteriksi. Kaksitoista vuotta Lontoossa asunut tytär on varsinainen menestystarina, sillä hän luki siellä tietokoneinsinööriksi, mutta vaihtoi alaa ja valmistui psykologian tohtoriksi.

– Se oli tosi kova juttu, sillä hakijoita oli 4000, joista 23 pääsi ja vain neljä on valmistunut. Hän on ensimmäinen Pohjoismaista.

Kumpikin on ollut sen verran kiireinen, ettei Tarjasta ole tullut isoäitiä. Toivo kuitenkin vielä elää, vaikka hän arveleekin, että nykyajan nuoret ovat pysyvän parisuhteen perustamisen suhteen hyvin valikoivia.

Viidenkympin vaiva

Tarja kertoo olevansa perusterve ihminen, mitä nyt kymmenkunta vuotta sitten todettiin koholla oleva verenpaine, joka kuitenkin pysyy lääkityksellä kurissa.

Jotain pientä kremppaa jokaisella kuitenkin on, ja Tarjan kohdalla kyse on ollut kasvojen ihosta. Ongelma ei kuitenkaan ole koskaan ollut niin paha, että hän olisi mennyt ihotautilääkärin puheille.

– Kun 50 vuotta tuli täyteen, rupesin huomaamaan poskissani ylimääräistä punoitusta, joka osoittautui couperosaksi. Samoihin aikoihin poskien taakse ilmaantui myös maksaläiskiä. Rupesin hakemaan jotakin sopivaa luonnontuotetta, koska en halunnut ruveta käyttämään kovia meikkejä. Se oli ehdoton periaatteeni. Sitten satuin lukemaan jostakin Detrian arbutiinista ja päätin kokeilla. Siitä lähtien olen käyttänyt sitä säännöllisesti ja olen ollut hyvin tyytyväinen.

Ihan heti ei tietenkään tapahtunut yhtään mitään, mutta pikku hiljaa iho-ongelmat alkoivat kadota.

– Olen käyttänyt koko sarjaa hyvin pedantisti eli joka päivä aamuin illoin puhtaalle iholle, ja painotankin säännöllisen käytön merkitystä.

Kaikki käytössä

Detrian arbutiinisarjassa on neljä erilaista ihotuotetta: seerumi, silmänympärysvoide, yö- ja päivävoide, ja Tarja käyttää niistä jokaista. Mitään varsinaista niksiä uusille kokeilijoille hänellä ei ole, mutta hän painottaa edelleen arbutiinin käytön järjestelmällisyyttä.

– Ei se toimi, jos sitä vain silloin tällöin läiskii iholle, hän toteaa.

– Olen ollut arbutiiniin tosi tyytyväinen, sillä en halunnut mitään kauheita liftingejä tai kuorimisia viimeiselle iholleni, hän nauraa.

Kosmetologilla Tarja käy korkeintaan pari kertaa vuodessa, mutta he eivät ole oikein innostuneita arbutiinista, koska myynnissä on omat tuotteet.
Sen kummempia harrastuksia Tarjalla ei ole, ellei työtä lasketa.

– Sauvakävelen silloin tällöin. Ja kolmen kilometrin työmatkani teen kävellen. Se on sitä hyötyliikuntaa.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 5-12

Teksti:Arbutin
Avainsanat: arbutiini, couperosa, maksaläiskä

Kommentit

Oma kommentti