Arbutiini poisti couperosan!

Pirjo Ruotsalainen on saanut olla koko ikänsä terve, vain jo kolmenkympin kieppeillä alkanut couperosa on kiusannut. – Nyt onneksi löysin valmisteen, josta on selvää apua, hän iloitsee.

Kuopiossa syntynyt ja kotikaupungissaan koko ikänsä asunut Pirjo Ruotsalainen, 60, on ollut myös uskollisesti Kuopion kaupungin palveluksessa jo peräti 36 vuotta – eli hän aloitti vuonna 1980. Pirjo on käynyt kauppakoulun.

– Olen organisaatiomuutoksen jälkeen työskennellyt nelisen vuotta varaussuunnittelijana. Hoitelen liikuntapaikkojen varauksia. Olen vuosien mittaan työskennellyt Kuopion kaupungilla eri hallintokunnissa kuten asumistukipuolella, pelastuslaitoksella ja kouluvirastolla. Eläkkeelle on aikaa vajaat kolme vuotta.

Pirjo asustaa aviomiehensä Pentin, 58, kanssa tätä nykyä kahdestaan. Pentti on työkyvyttömyyseläkkeellä, sillä raskaat asfalttimiehen työt ovat johtaneet niska-, olkapää- ja selkävaivoihin.

Avioparilla on kaksi aikuista lasta, tytär ja poika, ja seuraavaakin polvea on jo kolme kappaletta, kaikki tyttöjä. Neidot ovat 14-, 10- ja yhdeksänvuotiaita.

Couperosa ainoa vaiva

Pirjo on siitä erikoinen kuusikymppinen, ettei hänellä ole mitään reseptilääkettä eikä vuosien varrella kohdalle ole osunut vakavia sairauksiakaan.

– Fyysinen ikä on 60, mutta henkinen 40, hän naureskelee.

– Toki pieniä nivelkremppoja on aika ajoin, mutta kai ne jo kuuluvat tähän ikään. Vain couperosa on kiusannut jo monta vuosikymmentä.

Sen kanssa ei naureskella.

– Se on ollut todellinen ongelma. Jo nuorena kosmetologilla käydessäni hän kehotti ohuen ihon takia välttämään tuulisia ilmoja, ulkoilua ja saunomista. Ja minä kun rakastan saunomista ja ulkonakin täytyy käydä, jos ei muuten niin karvaisten ystävien takia. Meillä on kaksi japaninpystykorvaa, 11-vuotias Jalo ja kuusivuotias Jasu.

Pirjo kertoo, että couperosaa oli havaittavissa jo hänen ollessaan kolmekymppinen. Sitä on ollut leuassa, poskissa ja nenänvarressa. Vuodenajoista hankalin on ollut talvi, jolloin se liittyy kylmiin viimoihin. Toki kesälläkin couperosa on hengissä, mutta se ei näy yhtä selvästi rusketuksen takia.

– Lääkärille asti en silti ole koskaan mennyt. Olen toki kysellyt laserhoidon hinnat ja tehon ja olen yrittänyt suojata kasvojani erilaisilla rasvoilla, mutta eivät ne ole couperosaan tehonneet. Rupesin nyt syksyllä googlaamaan, löytyisikö sitä kautta apua ja onko tähän ongelmaan ylipäänsä olemassa valmisteita. Sillä tavalla löysin Detria Arbutin Seerumin ja kävin ostamassa sitä Yliopiston apteekista.

Ei enää meikkivoidetta

Pirjo käytti sitä alkuun muutaman päivän, mutta kun mitään ei ottanut tapahtuakseen, hän luovutti hetkeksi. Sitten hän tarttui itseään niskasta kiinni ja aloitti säännöllisen käytön. Se kannatti.

– Olen nyt reilun kuukauden ajan käyttänyt seerumia joka ikinen päivä, joskus aamuin illoin, mutta useimmiten laitan sitä puhtaalle iholle yöksi. Siitä on ollut suurta apua. Kun aikaisemmin laitoin meikkivoidetta esimerkiksi leukaan, sieltä paistoi sinipunainen sävy meikkivoiteenkin läpi. Nyt niin ei enää käy. Couperosa on alkanut kadota ihan joka paikasta, poskipäistä ja nenänvarrestakin.

– Työkaveri on huomannut muutoksen, samoin aviomies. Aion ilman muuta jatkaa tämän tuotteen käyttöä. Ei se ihan kokonaan ole kaikkea couperosaa saanut hävitettyä, mutta aiempaan verrattuna muutos on ollut kuitenkin valtava. Maksaläiskiä minulla ei onneksi ole, mutta olen lukenut, että monet ovat saaneet niihinkin apua Detria Arbutin Seerumista.

– Olen tietoinen myös muista samaan tuotesarjaan kuuluvista valmisteista, siellä on päivä- ja yövoidetta sekä silmänympärysvoidetta, mutta en ole vielä toistaiseksi ehtinyt kokeilla niitä.

Terveys-Hymy 1-2017

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Hannu Miettinen
Avainsanat: couperosa

Kommentit

Oma kommentti