Aulikselta sujuu taas juoksu

Aulis Haapojalta sujuu taas maratonjuoksu. Selkärankareuma saatiin kuriin ja juoman avulla jalka nousee.

Viisikymppinen Aulis Haapoja alkoi työkavereittensa kanssa harrastaa maratonjuoksua muutama vuosi sitten, ja niinpä takana on jo neljä virallista ja yksi epävirallinen maraton. Hatunnoston arvoinen suoritus, ja vielä merkittävämmäksi asian tekee se, että Auliksella on parikymmentä vuotta sitten todettu selkärankareuma.

Aulis Haapoja on syntynyt ja elänyt koko ikänsä Seinäjoella. Hänen kotiosoitteensa Huuhkajantaival on nimensä väärti, sillä Aulis on havainnut kotimaisemissaan huuhkajan ja naapuri näki pari vuotta sitten, kuinka huuhkaja nappasi jäniksen. Kaikkien meidän on syötävä!

Reuma vaivasi

Terveysongelmia ei Auliksella ole ollut, selkärankareumaa lukuun ottamatta.

– Terveys on tällä hetkellä ihan ok, vaikka jo parikymmentä vuotta sitten minulla todettiin selkärankareuma, varaosamyyjänä työskentelevä Aulis kertoo.

– Siihen ei ole ollut aikoihin edes lääkitystä, sillä olen pitänyt itseni kunnossa liikkumalla. Pelaan tennistä kolme kertaa viikossa, kävelen ja talvisin myös hiihdän. Reuma on pysynyt aika hyvin kurissa.

Muutama vuosi sitten Auliksen työpaikalla syntyi idea Helsinki City Marathoniin osallistumisesta.

– Seinäjoella järjestettiin sellainen kuin Teron kymppi, ja olimme työmaaporukalla juoksukoulussa. Kun se meni hyvin, päätettiin jatkaa harrastusta, mutta totta kai minua alkuun hiukan hirvitti, kuinka pärjäisin, sillä en ollut juurikaan harrastanut pitkien matkojen juoksemista. Olin lähinnä pelannut erilaisia pallopelejä.

Juoma auttoi

Ensimmäisen kerran porukka starttasi Helsingissä maratonille kesällä 2013. Tavoite oli, että koko matka juostaisiin ja että aika jäisi alle viiden tunnin. Auliksella oli jo takana yksi epävirallinen maraton Lehtimäeltä joitakin vuosia sitten, mutta silloin matkan aikana myös käveltiin.

– Onneksi kaverini suositteli minulle Havupuu-uutejuomaa, jota rupesin juomaan lasillisen päivässä muutama viikko ennen maratonia. Kerroin juomasta työkavereillenikin, mutta he eivät innostuneet. Se oli siis kokonaan minun juttuni. Tavoite koko matkan juoksemisesta ja viiden tunnin alittamisesta toteutui. Työkaveritkin ihmettelivät, kuinka hyvin pärjäsin. Parhaimmillaan olen juossut matkan aikaan 4.32. Se on minulle ihan hyvä aika siihen nähden mitä olen juoksemista harrastanut.

Aulis ja kumppanit tähtäävät tänäkin vuonna Helsinki City Marathonille. Hän aikoo kuitenkin aloittaa jo nyt Havupuu-uutejuoman nauttimisen, ei enää paria viikkoa ennen.

– Sitä on nytkin jääkaapissa. Jos sitä rupean juomaan joka aamu, ehkä sen avulla sitten jaksan paremmin.

Terveys-Hymy 3-2017


 

Havupuu-uutejuoma

Turun yliopistossa tutkittu luonnon antioksidantti länsirannikon männystä. Tutkimuksiin perustuvien kemiallisten havaintojen ja havupuu-uutejuomaa käyttäneiden henkilöiden kokemusten perusteella sen hyvää tekevä sisältö ei ole pelkän uskon varassa.

Havupuu-uutejuoma

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Pauli Mörsky ja Lehtikuva
Avainsanat: havupuu-uutejuoma, juoksu, Karin havupuu-uutejuoma, maraton, reuma, selkärankareuma

Kommentit

Oma kommentti