Bertel on selättänyt kolme syöpää

Bertel NordqvistBertel Nordqvist on sairastunut peräti kolme kertaa syöpään, mutta hän on selvinnyt voittajana joka kerta. Elämässä ei tällä hetkellä ole mitään rajoituksia.

Vöyrin Tuckurin kylässä Vaasan liepeillä asuva ja vaikuttava Bertel Nordqvist, 72, on tehnyt elämäntyönsä kuljetusalan yrittäjänä. Hänellä on ollut viisi kuorma-autoa. Bertel jäi kuitenkin 58-vuotiaana osa-aikaeläkkeelle kuljetusosakeyhtiöstään; hänen poikansa Berndt oli työskennellyt yhtiössä jo vuodesta 1980.

Bertelin vaimo Ulla-Maj, 69, on työskennellyt perheyrityksen konttorissa. Vain pariskunnan tytär ei ole ollut mukana kuljetusliikkeen toiminnassa. Bertelillä ja Ulla-Majlla on kolme lastenlasta, joten mahdollisia jatkajia on jo seuraavassakin polvessa.

Bertel oli terve mies aina vuoteen 2007, jolloin hänellä todettiin paksusuolensyöpä. Se leikattiin, ja suolesta otettiin pois hyvänlainen pätkä. Asian piti olla sillä selvä, mutta ikävä kyllä seuraavaksi ilmaantui kolme etäispesäkettä maksaan. Bertel kuitenkin unohdettiin byrokratian sokkeloihin peräti kahdeksaksi kuukaudeksi.

Hänen paperinsa hautautuivat jonnekin eikä mitään tapahtunut, ennen kuin Bertelin tytär alkoi soitella sairaalaan. Lopulta operaatio toteutettiin juhannuksen jälkeen, ja  maksasta leikattiin pois kolmannes.

Koiralle kanssa!

Havupuu-uutejuomaBertel sai sairaalassa sytostaatti- ja sädehoitoa, mutta hän piti huolta terveydestään itsekin. Hän oli alkanut juoda Havupuu-uutejuomaa pullollisen päivässä aina hoitojen välillä. Niinpä hän joi sitä runsaasti myös ennen maksaleikkausta, jotta hän olisi ollut sen koittaessa mahdollisimman hyvässä iskussa. Lääkärit eivät suositelleet juomaa nautittavaksi hoitojen aikana, sillä yhteisvaikutuksista ei ollut tietoa.

– Ulla-Majn veljen vaimo Eeva oli lukenut juomasta internetistä ja ruvennut itsekin juomaan sitä. Eeva antaa sitä myös koiralleen, eikä kummallakaan ole syöpää, Bertel naureskelee.

Tuli uusi kesä, ja Bertel meni jälkitarkastukseen. Ikävä kyllä jälleen kerran löytyi syöpäsoluja, nyt suolistosta edellisessä suolistoleikkauksessa syntyneestä saumakohdasta. Bertel tietysti huolestui toden teolla ja ihmetteli ääneen, että onko edessä vielä kolmaskin leikkaus.

Bertel jäi odottamaan uutta leikkausaikaa ja jatkoi Havupuu-uutejuoman nauttimista, mutta leikkausta ei tarvittukaan: syöpäsolut olivat koteloituneet. Varmuuden vuoksi Bertel sai kuitenkin vielä sädehoitoa.

– Minun oma näkemykseni on vahvasti se, että koska join säännöllisesti ja jatkuvasti kaikki sallitut ajat Havupuu-uutejuomaa, oma vastustuskykyni nousi niin paljon, että se torjui syöpäsolut.

Kolmas kerta toden sanoi

Bertel on nyt siis voittanut syövän peräti kolmasti.

– Kolmas kerta toden sanoi! Kaikki on saatu pois. Kaksi vuotta olen ollut täysin puhdas.

Bertel uskoo Havupuu-uutejuomaan kuin pässi suuriin sarviinsa.

– Minulla ei ole mitään muuta lääkettä ja uskon siihen 99-prosenttisesti. Juuri nyt olen terve, mutta eihän tulevaisuudesta kukaan tiedä. Enkä osaa ihan varmasti sanoa, onko kaikki ehdottoman varmasti juoman ansiota vai onko kyse lujasta uskostani siihen. Olen kuitenkin juomaan tyytyväinen ja jatkan edelleen sen ottamista. Juon aamuisin ison kahvikupillisen. Olen saanut sen ansiosta runsaasti pirteyttä ja energiaa täysipainoiseen elämään. Minulla ei ole mitään rajoituksia.

Bertel ajaa edelleen sekä autoa että maansiirtokoneita. Hän hoitaa yhä kaikki asiansa itse ja toimii ikään kuin kuljetusliikkeen vanhimpana.

– Kunhan vain saan antioksidantteja, niin solujen hapettumis- ja vanhenemisprosessi hidastuu ja jaksan tehdä kaikenlaista.

Bertel kertoo mainostavansa juomaa minne ikinä meneekin.

– Kerron siitä eri tilaisuuksissa, kokouksissa, seminaareissa, kursseilla ja leireillä. Selitän kaikille, että juoma auttaa kaikkeen muuhun, paitsi ei huonoon taloudelliseen tilanteeseen, hän viisastelee.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Mikko Lehtimäki

Terveys-Hymy 3-12


Havupuu-uutejuoma

Turun yliopistossa tutkittu luonnon antioksidantti länsirannikon männystä. Tutkimuksiin perustuvien kemiallisten havaintojen ja havupuu-uutejuomaa käyttäneiden henkilöiden kokemusten perusteella sen hyvää tekevä sisältö ei ole pelkän uskon varassa.

Havupuu-uutejuoma

Teksti:Ravintorengas
Avainsanat: havupuu-uutejuoma, Karin havupuu-uutejuoma, paksusuolensyöpä, syöpä

Kommentit

Miksi Havupuu-uutetta ja muita luontais tuotteita ei tutkita? Koska lääkeyhtiöt eivät hyötyisi niistä mitään. Ja kenen nuorassa lekurit ovat sen lauluja laulavat. Kaikkea kannattaa kokeilla silloin kun on syöpä ym. eikä lääkärit osaa kumminkaan auttaa.

Tämä on valtava ihme! Havupuu-uutejuoman ylivoimasta on niin paljon todisteita, että on pakko uskoa: se on syöpälääkkeitä voimakkaampi lääke, ja parantaa vieläpä melkein minkä tahansa muun sairaudenkin! Alan tästä eteenpäin juoda sitä joka päivä!

Terveisiä perseestä, kirjaimellisesti! Sairastin imusolmukesyövän 40 v sitten, join joka päivä maitoa. En kuitenkaan väitä maidon juomisen parantaneen tautiani. Tämä on taas näitä ravintolisä/ uutejuttuja, uskokoon ken tahtoo. Ei niitä kuitenkaan totena kannata markkinoida, syöpä on kuitenkin sen verran vakava sairaus!

Oma kommentti