Diabeetikkoja on turhan paljon

Suomessa on tällä hetkellä jo yli puoli miljoonaa diabeetikkoa. Ykköstyypin eli lapsuus- ja nuoruusajan diabetesta sairastaa 40 000 henkilöä, ja diagnosoitua kakkos- eli aikuistyypin diabetesta potee 240 000 ihmistä. Lisäksi ainakin 200 000 kansalaista sairastaa kakkostyypin diabetesta tietämättään. Molemmat diabetestyypit yleistyvät koko ajan huolestuttavaa vauhtia.

Ykköstyypin diabeteksen syitä tutkitaan koko ajan, mutta toistaiseksi ratkaisua ei ole löytynyt. Kakkostyypin diabetes sen sijaan on ehkäistävissä terveillä elämäntavoilla, joita ovat painonhallinta, riittävä liikunta ja hyvät ruokailutottumukset.

Diabeteksen hoitovertailussa Suomi on jäänyt valitettavan kauas kärkimaista, sillä Suomi löytyy vasta sijalta 14 juuri ennen Liettuaa ja Latviaa. Parhaiten tässä vertailussa menestyivät Tanska ja Iso-Britannia. Kaiken kaikkiaan hoitovertailussa oli 27 EU-maan lisäksi myös Norja ja Sveitsi. Diabeteksen hoitoraportin mukaan Suomessa ei ole riittävästi tietoa hoidon laadusta eri puolilla maata. Suomessa ei ole valtakunnallista diabetesrekisteriä niin kuin meitä vertailussa paremmin menestyneissä maissa. Muiksi syiksi mainitaan myös liikalihavuuden yleisyys ja koululiikunnan vähäisyys. Raportin tekijät eivät myöskään arvostaneet Suomessa toteutettuja ennaltaehkäisemistoimenpiteitä.

Teksti: Hymy
Avainsanat: diabetes

Kommentit

Oma kommentti