Toistakymmentä vuotta kakkostyypin diabetesta sairastanut Eija Lehtimäki teki radikaalin tempauksen: hän lopetti insuliinipistokset ja siirtyi uudenlaiseen pistoslääkitykseen. Paino putosi 10 viikossa 12 kiloa.
Kun Eija Lehtimäki sai vuonna 1998 sosiaaliohjaajan vakituisen viran Helsingin kaupungilta, hänet passitettiin rutiiniterveystarkastukseen. Hän meni sinne pahaa aavistamatta ja mielestään terveenä, ja niinpä lääkärin ilmoitus diabeteksesta oli aikamoinen järkytys.
– Ainoa kroonisempi sairaus oli kolmekymppisenä puhjennut astma, johon sain alkuvaiheissa lääkityksen, mutta astman oireet olivat alkaneet jo häipyä, kun diabetesdiagnoosi tuli. Suutuin lääkärille aivan hirveästi, koska en halunnut hyväksyä asiaa ja ilmoitin, etten rupea syömään lääkkeitä.
– Yritin pudottaa sokeriarvoja alkuun ruokavaliolla. Jos minulle olisi tuolloin kerrottu, että on olemassa sekä nopeita että hitaita hiilihydraatteja, olisin osannut toimia sen mukaan, mutta eihän noista asioista silloin vielä tiedetty. Minun olisi pitänyt välttää kaikkea makeaa, mutta en pystynyt, koska minulla on niin heikko luonne, Eija tunnustaa.
Insuliini nosti painoa
Tilanne sitten lipsui siihen, että Eija päätyi viimein lääkitykselle, ja insuliinipistokset aloitettiin.
– Oli pakko, sillä lääkäri varoitteli diabeteksen liitännäissairauksista. Tuudittauduin kuitenkin insuliinin myötä siihen, että saisin sen ansiosta syödä mitä tahansa, ja niin edelleen meni makeaa alas kaikessa muodossa.
Eija ei ole koskaan saanut pahaa hypoglykemiakohtausta, mutta muutaman kerran se on kolkutellut ovelle. On iskenyt kylmä hiki ja huono olo, jolloin oli pakko napata jotakin suuhun ja äkkiä.
– Insuliini kieltämättä pudotti sokeriarvoja, mutta sen ja syömisen rytmittäminen säännölliseksi osoittautui hyvin vaikeaksi. Töissä ei aina päässyt syömään silloin kuin olisi pitänyt, ja niin sokeriarvot alkoivat heitellä. Tuli hirveän kiukkuinen olo, ja sitten kun pääsi ruokapaikkaan, piti vetää kaksin käsin jotakin sellaista, mistä tiesi verensokerin nousevan nopeasti. Insuliinin myötä myös paino alkoi nousta.
Syyskuun puolivälissä tullut TV2:n Akuutti-ohjelma muutti kaiken.
– Siellä kerrottiin uudesta, insuliinin korvaavasta, Victozan-nimisestä ja pistoksina annettavasta diabeteslääkkeestä, ja minä tietysti kiinnostuin kovasti. Ohjelmassa haastateltiin diabetesta sairastavaa miestä, joka kertoi laihtuneensa sen avulla selvästi. Lääkärin kanssa keskustelun jälkeen sain reseptin ja korvasin insuliinin heti tällä uudella lääkkeellä.
Jotain outoa tapahtui
Kului viikko, mutta Eijan aamuiset paastosokeriarvot pysyivät silti entisellään. Hän soitti lääkärille, joka kehotti nostamaan annostusta. Jotakin outoa viikossa oli silti jo ehtinyt tapahtua, sillä puntari näytti neljää kiloa vähemmän. Se tietysti ilahdutti kovasti.
– Pientä edistystä alkoi ilmetä, mutta paastoarvot eivät silti olleet huippuhyviä. Kerran pääsin 6,4:ään, mutta yleensä lukemat pyörivät 7-8 kieppeillä. Diabeteksen rajaksi katsotaan kuusi.
Marraskuun lopulla Eijalla oli jälleen kerran kontrolli.
– Olin jo siihen mennessä laihtunut 12 kiloa ja kerroin lääkärille, että olo oli oikein hyvä, mutta ihmettelin silti korkeita aamuarvojani. Labratulokset kuitenkin osoittivat, että pitkä sokeri oli pudonnut yhdellä pykälällä – eli kun se oli aiemmin ollut kahdeksan, se oli nyt enää seitsemän.
– Lääkäri totesi, ettei mitään huolta ollut ja kehotti jatkamaan samalla tavalla. Sain puolen vuoden reseptin Victozaa. Kyseessä on tosin kallis lääke, sillä kuukauden annos maksaa 218 euroa eikä se ole toistaiseksi Kela-korvattava, mutta pidän sitä silti paljon parempana vaihtoehtona kuin insuliinia. Jos paino putoaa tätä tahtia, se tekee taatusti hyvää diabeteksellekin.
Eijalla on vuoden päivät ollut myös verenpainelääke, mutta toivottavasti hän pääsee irti siitäkin. Enteet ovat hyvät. Se määrättiin, kun painoa pääsi kertymään.
”Uskon myös ravintolisiin”
Eija uskoo vankasti viralliseen koululääketieteeseen, mutta yhtä lailla myös pehmeämpiin hoitomuotoihin ja täysipainoisen ravitsemuksen merkitykseen. Hänen syyttävä sormensa osoittaa tämän päivän ruokaa, joka ei enää sisällä niitä ainesosia, mitä pitäisi.
– Maaperä alkaa olla köyhää. Kun maahan kasvaa heinää, jota lehmät syövät, niin ne eivät saa siitä enää kunnon ravintoa. Ja kun minä pistän lehmää poskeeni, niin en minäkään siitä lehmästä kauheasti kostu. Niinpä syön ravintolisiä.
Eija kuuli jokin aika sitten radiosta tohtori Matti Tolosen haastattelun ja sanoo olevansa monessa asiassa aivan samaa mieltä hänen kanssaan.
– Olen jo monta vuotta syönyt kalaöljyä, ja nykyään otan tohtori Tolosen tuotevalikoimaan kuuluvaa CardiOmegaa. Otan myös Tolosen Berberiiniä ja Karnosiinia. Sen lisäksi syön päivittäin yli 50 mikrogrammaa D-vitamiinia. Ja jos en muista ottaa magnesiumia, yöllä alkaa vetää suonta. Olen siirtynyt ravinnossa myös pitkäkestoisiin hiilihydraatteihin.
Eija on tätä nykyä hyvin tyytyväinen elämäänsä. Hän ei koe, että diabetes rajoittaisi mitenkään hänen arkeaan.
– Kun insuliinin myötä kertyi kiloja, se tietysti rajoitti, sillä ei jaksanut liikkua. Nyt jo jaksaa. Kun kävelen portaita ylöspäin, en ole enää ollenkaan yhtä hengästynyt kuin 12 kiloa sitten.
Teksti:
Kuvat:
Terveys-Hymy 1-11
Kommentit
Oma kommentti