Ei salille heti flunssan jälkeen

Flunssaisena lepopäivistä pihistäminen ei kannata.

Toipuminen pitkittyy kun nuha, lämpöily ja yleinen väsymys jäävät päälle. Salille kiirehtiminen puolikuntoisena on turhaa, sillä toipilaana liikunnalla ei ole hyötyvaikutuksia terveydelle. Liian aikainen liikkeellelähtö voi kostautua vakavilla jälkitaudeilla.

Terveystalon yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halosen mukaan flunssan alkaessa voimakkailla oireilla levätään päivä tai pari, mutta heti pahimpien oireiden hellittäessä lähdetään uudelleen rehkimään. Urheilun voi aloittaa turvallisin mielin vasta kun yleisoireita ei enää ole ja olo tuntuu terveeltä.

– Nyrkkisääntö on, että elimistöllä menee vähintään saman verran aikaa palautumiseen kuin flunssa on kestänyt. Reippaammasta liikunnasta kannattaa pidättäytyä useampia päiviä ihan jo siksi, ettei siitä ole terveydelle mitään hyötyä. Liikkumisen aiheuttamia myönteisiä muutoksia elimistössä ei pääse syntymään toipilaana, Halonen selventää.

Oireiden pitkittymisen lisäksi liian aikainen liikkuminen voi pahimmassa tapauksessa johtaa vakaviin jälkitauteihin. Tavallisimpia jälkitauteja ovat esimerkiksi korvatulehdus ja poskiontelotulehdus.

Teksti: Hymy
Avainsanat: flunssa, jälkitauti, urheilu

Kommentit

Oma kommentti