Ei tykytä sydän eivätkä aallot loisku

Pirkko AnttilaRaahessa luontaistuotekauppaa pitävä Pirkko Anttila yritti vaihdevuosivaivoihinsa jos jonkinlaista valmistetta, mutta kaikki turhaan. Sitten apu lopulta löytyi. – Asiakkaat kehuivat niin valtavasti erästä tuotetta, että oli pakko minunkin kokeilla. Ja se kannatti.

Pirkko Anttila on alun perin Lapin likkoja, sillä hän on syntynyt Sodankylässä. Pirkko on käynyt ravintolakoulun ja tehnyt nuoruudessaan ravintolatöitä, mutta 80-luvun lopulla hän piti viisi vuotta elintarvikekioskiakin.

Hänellä oli Raahessa myös kotiruokaravintola, mutta hän joutui luopumaan siitä, kun terveyden kanssa tuli ongelmia. Pirkko tunnustaa tehneensä vähän liikaa töitä ja olevansa työhullu, vaikka se tiettävästi on hulluuden lajeista kaikkein vaarallisinta – ainakin kirjailija Veikko Huovisen mukaan.

Pirkon aviomiehellä Markulla on ollut kohta 30 vuotta oma metallialan yritys, joka toimii Rautaruukin alihankkijana. Töissä on kuusi miestä. Yrittäminen on siis perheellä verissä.

Jossakin välissä Pirkko siis ehti naimisiinkin ja pyöräytti kaksi lasta, tyttären ja pojan. Poika perheineen asuu Siilinjärvellä, tytär Kokkolassa ja lapsenlapsia on kolme. Oma luontaistuotekauppa Pirkolla on nyt viidettä vuotta. Hänen lisäkseen Auringonkukassa häärii toinen myyjätär.

– Terveyspuoli on ihan kunnossa, Pirkko iloitsee.

– Harrastan punttisalilla käymistä ja lenkkeilen, mutta juokseminen ei enää oikein onnistu, kun polvi ronaa. Tykkään myös pyöräilystä, ja niinpä pyöräilen kesäisin mökkimatkat, 27 kilometriä siivu. Käytän runsaasti ravintolisiä kuten alfalipoeenihappoa, resveratrolia, kalaöljyä, ubikinonia ja eri vitamiineja.

Ikä tuo kuitenkin mukanaan kaikenlaista keljua, ja niinpä vaihdevuosivaivat ovat kiusanneet Pirkkoa jo lähes kymmenen vuotta. Oireet ovat ne klassiset: kuumia aaltoja, yhtäkkisiä hikoilukohtauksia, huimausta ja unettomuutta.

– Hormoneja en ole koskaan käyttänyt enkä aio niitä ottaakaan, kun tähän saakka olen päässyt. Kokeilin kaikkia mahdollisia luontaistuotteita ja yhdellä valmisteella pärjäsinkin jonkin aikaa. Sitten monet asiakkaat alkoivat kehua Mezinan Chelloa, mutta en ihan heti ruvennut itse kokeilemaan sitä. Lopulta oli pakko, kun palaute oli niin hirmu positiivista. En sitä paitsi ollut nukkunut pariin kolmeen yöhön. Sekin kannusti kummasti.

Pirkko aloitti Chellon nauttimisen helmi-maaliskuussa. Hän ei ehtinyt ottaa sitä kuin vajaan viikon, kun olo alkoi hellittää. Kun kolme viikkoa oli kulunut, hän alkoi tosissaan tarkkailla itseään, mutta vanhat ikävät vaivat eivät enää tulleet takaisin. Yötkin sujuivat nukkuessa.

– Huomasin ihmeekseni, että oloni oli aivan normaali, hän naurahtaa.

– Ei mitään ongelmia. Otan nykyään Chelloa kaksi tablettia päivässä, sillä en uskalla pudottaa annostusta. Nyt ei tykytä sydän eikä aallot läisky.

Pirkko toivoo uusilta kokeilijoilta kärsivällisyyttä. Ei Roomaakaan päivässä rakennettu.

– Pitkäjänteisyyttä tarvitaan aina. Ihan heti ei pidä odottaa tuloksia. Ekan paketin jälkeen ei vielä pidä tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Täytyy tunnustaa, että minultakin oli usko loppua, mutta päätin kuitenkin jatkaa, kun asiakkailta tuli niin mahtavaa palautetta.

– Ja hyvä oli, että jatkoin!

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Harri Hemmilä

Terveys-Hymy 7-10

Teksti:Mezina
Avainsanat: hormoni, kuumat aallot, vaihdevuodet

Kommentit

Olen käyttänyt nyt punaista Celloa kolme viikkoa, ottaen kaksi tablettia päivässä, voin todeta, ettei apua ole tullut. Yöhikoilu, huono nukkuminen , peitto pois, peitto päälle, ikkuna on auki ja makuuhuone on viileä.Tämän lisäksi myös päivällä tulee hikipuuskia.

Olen normaalipainoinen ja liikun päivittäin ja olen aina liikkunut paljon sekä syön terveellisesti. Lisäksi päätä on alkanut särkemään useammin, kun aloitin Cellon käytön, nyt alan miettimään, onko järkevä lopettaa koko Cellon käyttö, koska apua ei ole tullut ja päätä on ruvennut entistä enmmän särkemään. Olisi mielenkiintoista tutkia, onko päänsäryllä ja Cellolla vaikutuksia keskenään, vai onko jo tutkittu?

Chello oikeasti auttaa!
Minulla vaihdevuosioireet tulivat kesäkuussa ihan rytinällä. Luulin jo täysin sekoavani kun nukkuminen ei tuonut hikoilun ja jatkuvien heräämisten myötä mitään lepoa. Ostin Chelloa ja aloitin kaksi viikkoa ihan annostusohjeen mukaisesti. Olotila oli kuitenkin niin tuskallinen, että käytin lopulta 4 tablettia päivässä parin viikon ajan. Hikoilupuuskat ja kuumat aallot hävisivät! Nyt otan 2 tablettia päivässä, enkä ole yhtenäkään yönä herännyt hikoiluun saati valunut ”vettä” rnormaaliaskareissa. Suosittelen!

Oma kommentti