Eija Terävä ehti polttaa lähes puoli vuosisataa, ennen kuin hän pääsi lopullisesti irti tupakasta. Siitä on aikaa nyt kaksi vuotta.
Lappajärveltä kotoisin oleva, mutta jo 1960-luvulla Helsinkiin muuttanut Eija Terävä, 70, aloitti tupakoinnin rippikouluikäisenä. Mukana touhussa oli myös kaksi vuotta nuorempi sisko, siis vain 13-vuotias.
– Kukaan ei houkutellut polttamaan. Se oli vain olevinaan tosi hienoa, sillä kaikki polttivat siihen aikaan. Me ei tiedetty yhtään mitään tupakoinnin vaaroista, ainoastaan että se oli syntiä, mikä vain lisäsi sen kiehtovuutta. Minä vain kerta kaikkiaan halusin ruveta tupakoimaan, Eija naurahtaa.
Koska Eija ja hänen pikkusiskonsa olivat vielä koululaisia, varat olivat vähissä. Niinpä neidit ostivat yhteisen askin ja panivat sen puoliksi. Eijan ensimmäisellä tupakkamerkillä oli karmea nimi, Life, suomeksi elämä, kun oikeampi nimi olisi ollut Death, kuolema. Lifea mainostivat monet filmitähdet, mikä varmaan osaltaan lisäsi mielenkiintoa.
Siskosten molemmat vanhemmat tupakoivat ja Eija arvelee, että he tiesivät jo varhain tyttöjen tupakoinnista. Koska sekä äiti että isä polttivat, asiasta ei kotona sen pahemmin keskusteltu.
Eija aloitti työuransa Helsingissä Hakaniemen liikekeskuksessa sijainneessa Primulan konditoriassa ja kahvilassa. Sittemmin hän suuntautui vallan muihin töihin, sillä hän opiskeli sosiaalikasvattajaksi. Työnantajana oli Espoon kaupunki ja Eijan jäädessä viisi vuotta sitten eläkkeelle hänen tittelinsä oli tehostetun perhetyön ohjaaja.
– Kyseessä oli uusi juttu, joka aloitettiin Espoossa vuonna 2010. Tavoitteena oli estää huostaanottoja. Työ tehtiin perheisiin.
Eija on ollut naimisissa, mutta eronnut. Liitosta on kolme aikuista tytärtä, ja lastenlapsiakin on kolme, kaksi poikaa ja tyttö. Eijan nykyinen asuinkumppani on kahdeksanvuotias koira Tuure, jota hän nimittää hellästi monirotuvalioksi.
– Kun menin töihin ja sain omaa rahaa, rupesin polttamaan askin päivässä. Olin jäänyt koukkuun jo 15-vuotiaana. Lopetin kuitenkin ihan huvikseni tupakoinnin pariksi vuodeksi 23-24-vuotiaana, sillä kyllästyin tupakan hajuun ja savuun. Silloin lopettaminen oli vielä helppoa. Sitten taas jostakin syystä aloitin.
”Lapset nalkuttivat ahkerasti”
Kukaan Eijan lapsista ei polta, ja he antoivat kautta vuosien ymmärtää, mitä mieltä he olivat äitinsä tupakoinnista. Eija puhuu suorastaan nalkutuksesta.
– Ne on mua kurmuttaneet niin kauan kuin jaksan muistaa. Ja kun lapsenlapset kasvoivat, he jatkoivat sitä, Eija nauraa.
Eija muistaa kuulleensa tupakoinnin vaaroista ensimmäisen kerran vasta 1970-luvun puolivälissä, kun samoihin aikoihin ruvettiin puhumaan myös alkoholin riskeistä.
– Mutta ei neuvolassakaan puhuttu tupakasta vielä tuolloin yhtään mitään, kun sain kaksi nuorempaa tytärtä vuosina 1980 ja 1981. Menin yhdessä isäni kanssa tupakan vieroituskurssille, kun odotin toista lastani. Hän lopetti minun tukenani, mutta minähän aloitin heti polttamisen uudestaan jonkin ajan kuluttua synnytyksestä. Olen kuitenkin lopettanut tupakoinnin aina jokaista lasta odottaessani. Silloin se on ollut muita kertoja helpompaa.
– Isä elää vielä. Äitikin lopetti jossakin vaiheessa, mutta poltti kuitenkin pitkään itseltään salaa. Äiti on jo kuollut, ja todennäköisesti tupakalla oli osuutta, sillä hän sairasti sydän- ja verisuonitauteja.
– Kun menin töihin ohjaajaksi lastenkotiin, siellä ei ollut taukoja, ei kahvituntia, ei ruokatuntia, ei mitään pausseja. Työ oli kuitenkin aika rankkaa. Osa porukasta kävi lastenkodin takana tupakalla ja menin aluksi heidän seurakseen, jotta saisin edes pienen tauon työstä. Siitä se tupakointi sitten taas kerran lähti.
Eija kokeili jossakin vaiheessa myös nikotiinivalmisteita, mutta ne eivät sopineet hänelle. Hän kävi myös syväsuggestiossa, mutta hypnoosikaan ei saanut lopettamaan tupakointia.
Sitten hän näki lehdessä ilmoituksen, missä haettiin koehenkilöitä aivan uudenlaisen tupakastavieroitusvalmisteen testiryhmään. Eija tarttui tilanteeseen. Kyse oli Acetium-nimisestä pillerimuotoisesta tuotteesta.
Acetium auttoi lopullisesti
Eija vastasi ilmoitukseen ja pääsi mukaan ryhmään. Hän ehti olla siinä mukana useita kuukausia, kunnes tuli kesäloma.
– Unohdin Acetiumit kotiin, kun lähdin mökille, ja niin tipuin pois tutkimuksesta. Olin vähentänyt tupakointia Acetiumin avulla jo viiteen päivässä. Jonkin ajan kuluttua sain kuulla, että Acetium on tullut kaupallisille markkinoille. Kävin ostamassa sitä ja niin sain vihdoin tupakanpolton lopetettua.
– Acetium on siitä hyvä, että pilleri otetaan aina kun tupakoi. Ei tarvitse tehdä mitään isoja päätöksiä, kunhan vain muistaa pillerin ja imee sitä tupakoinnin ajan. Mitään muuta ei tarvitse tehdä, ja vähitellen tupakointi vähenee ja jää kokonaan pois. Alkuun minulta kului varmaan 20-30 tupakkaa ja pilleriä päivässä, kunnes määrä putosi kahteen tai kolmeen. Muutama kuukausi siinä meni, ja yhtenä aamuna huomasin, ettei tupakointi enää kiinnostanut.
Eija sytytti tupakan viimeisen kerran 21.10.2018 eli kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen hän ei ole sortunut kertaakaan, sillä hän tietää omakohtaisten kokemustensa kautta, ettei se kannata. Yksi tupakka käynnistää useimmiten kaiken uudestaan. Ajatus vain silloin tällöin polttamisesta on tuhoon tuomittu.
– En enää edes ajattele tupakkaa. Vaikka joudun sellaiseen ystäväporukkaan, missä poltetaan. Nyt se on loppu, ei tunnu enää missään.
Eija on huomannut lopettamisen myös terveydentilassaan.
– Ei ole ollut kahteen vuoteen flunssia. Viitisen kiloa tuli painoa lisää, mutta sen kanssa tehdään töitä. Ja jälkikasvu on ollut tosi tyytyväinen, enää ei tarvitse nalkuttaa.
– Acetium on kyllä hieno juttu. Kaikki sujuu, kunhan vain muistaa ottaa pillerin joka kerta kun tupakoi. Ei ole pakkoa eikä tule vieroitusoireita, joita on tullut, kun aiemmin olen lopettanut polttamisen, Eija kertoo.
Kommentit
Oma kommentti