Emännän ja koirien yhteinen apu

Mitä yhteistä on Marjut Hautasella ja hänen Shih Tzu -koirillaan Hobbitilla ja Elmerillä? Oikea vastaus: sama ravintolisävalmiste!

Muuramelaisella Marjut Hautasella, 47, on niin monta virkaa ja titteliä – nälästä ei ole tietoa – että ne eivät mahdu samaan käyntikorttiin. Niinpä Marjutilla on niitä kaksi.

– Minulla on opistotason koulutus ja työkseni olen tehnyt vaikka mitä, hän nauraa.

– Tällä hetkellä hoidan kahta yritystä. Minulla on oma toiminimi ja tuon maahan koirien turkinhoitoaineita ja -tarvikkeita. Joinakin iltoina ja viikonloppuisin teen myös koirien trimmauksia. Päivätyökseni hoidan Muuramessa metallialan yritystä, missä olen talouspäällikkönä. Vapaa-aikoinani toimin siis yrittäjänä ja oman yritykseni toimitusjohtajana.

Vapaa-ajan ongelmia ei siis ole!

– Minulla ei ole lapsia, mutta minulla on nämä koiralapset! Shih Tzu -rotuisia koiria on kaikkiaan seitsemän. Ikähaitari on yhden ja kahdentoista vuoden välissä ja kaikki koirat ovat uroksia. Tein aikoinani kuusi vuotta ihan työkseni koira-alan hommia eli trimmasin koiria ja myin koira-alan tuotteita näyttelyissä ja pidin nettikauppaa. Nettikauppa on edelleen toiminnassa, mutta näyttelyissä käyn vain omien koirieni kanssa.

Tassut alkoivat nousta

Marjut on perusterve nainen. Hänellä ei ole koskaan ollut vakavaa sairautta eikä hänellä ole mitään lääkitystä. Koirilla sen sijaan on ollut pieniä terveysmurheita.

– Hobbit-niminen koirani kärsi välilevyn pullistumasta ja sen toinen takajalka oli käytännössä halvaantunut. Annoin sille ensin muutaman viikon kipulääkettä ja pidin sen häkkilevossa, mutta sitten rupesin hakemaan jotakin pehmeämpää jatkohoitoa. Menin luontaistuotekauppaan, missä minulle suositeltiin Serrapeptaasia. Ajattelin, ettei se ole pahitteiksi itsellenikään, joten aloin ottaa yhden kapselin joka aamu.

Kaikki Marjutin naistenvaivat loppuivat tyystin, ja koira alkoi liikkua huomattavasti paremmin kuin ennen.

– Voi sanoa, että kummallakin alkoi tassu nousta. Minulla on ollut myös trimmauksesta aiheutuneita nivelvaivoja sormissa ja ranteissa, mutta nekin ongelmat katosivat.

Marjut on ruvennut antamaan Serrapeptaasia myös kaikkein vanhimmalle koiralleen, kohta 12 vuotta täyttävälle Elmerille, jota Marjut nimittää koirien älyköksi. Hän sanoo sitä unohtumattomaksi Elmeriksi sanan varsinaisessa merkityksessä.

– Elmeri oli vähän vaisu enkä oikein tiennyt, mikä sitä vaivasi. Ryhdyin antamaan sillekin Serrapeptaasia reilut puoli vuotta sitten, jonka jälkeen se piristyi huomattavasti. Koska se on uroskoira, voi hyvin olla, että sillä oli eturauhasvaivoja.

Kotiruokaa koirillekin

Nyt Elmerinkin tilanne on huomattavasti helpottanut.

– Hobbit, jolla oli välilevyn pullistuma, liikkuu nykyään täysin normaalisti. Sellainen ihminen, joka ei ole seurannut sitä, ei varmasti huomaa sen liikkumisessa mitään erikoista. Me kaikki kolme olemme saaneet selvää apua Serrapeptaasista. Kaikki seitsemän koiraa saavat joka aamu lihaköntin, mutta Serrapeptaasi on lihapalan sisällä vain Hobbitilla ja Elmerillä.

Marjut vannoo puhtaan ja lisäaineettoman kotiruuan nimiin.

– Syön terveellisesti ja samaa periaatetta noudatan myös koirille. Koiratkin syövät puhdasta kotiruokaa kuten riisiä, kauraa, kasvissoseita ja raakaa lihaa. Meillä ei harrasteta mitään valmisruokia.

Marjut ei ole keskustellut Serrapeptaasista lääkärin kanssa, mutta eläinlääkärille hän on asiasta maininnut.

– Hän ei ottanut kantaa, ei sanonut juuta ei jaata. Mutta minä hoidan sekä itseäni että koiriani luontaistuotteilla – ja hyvin tuloksin. Synteettisiä lääkkeitä ei meiltä kotoa juurikaan löydy!

Teksti Reijo Ikävalko

Kuva Petteri Kivimäki

Terveys-Hymy 4-14

Teksti: Hymy
Avainsanat: nivel, serrapeptaasi, välilevyn pullistuma

Kommentit

Oma kommentti