Emili kirjoitti kirjan perheen pienimmille: Kuinka lapset saa syömään terveellisesti?

Mainos

Kun Emili Osara ei löytänyt kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kertovaa lastenkirjaa, hän päätti kirjoittaa sellaisen itse. Kuvituksesta huolehti hänen ystävänsä Emma Sandström.

Jokainen vanhempi tietää, että joskus voi olla vaikeaa saada pikkuväki syömään terveellisesti. Myös uusiin makuihin totuttelu voi viedä aikansa – ajatellapa vaikka juureksia.
– Kaikki lähti oikeastaan siitä, että olen seurannut lasten ja perheiden hyvinvointia ja nämä asiat ovat hyvin lähellä sydäntäni, espoolainen Emili Osara, 43, kertoo.
– Olen lukenut paljon lastenkirjoja ja olen ollut myös kirjaston ahkera käyttäjä. Kaipasin kokonaispakettia, jossa olisi otettu lasten hyvinvointi monipuolisesti huomioon, mutta sitä ei tullut vastaan.
– Niinpä halusin itse kirjoittaa sellaisen kirjan, jonka nimeksi tuli Miisan ja Samun seikkailut. Halusin kirjoittaa kirjan, jossa kannustetaan positiivisella tavalla sekä fyysiseen että henkiseen hyvinvointiin. Syntyi satukirja, joka toivoakseni helpottaa vanhempien elämää ja jotta sen avulla saataisiin kannustettua lapsia ajattelemaan positiivisesti itseään ja muita sekä luontoa kohtaan.
– Päämääräni oli myös kertoa sadun keinoin, millaista olisi terveemmän ravinnon saanti ja mistä lapset voisivat saada supervoimia, jotka kasvattaisivat lapsen omaa voimaa. Ajatuksena on, että näin kannustetaan tekemään oikeita valintoja kaupassa ja että lapset huomaisivat vaikkapa kotimaiset marjat.
Kirja kuljettaa siis hyvinvointiteemoja. Sankarihahmoja on kaksi.
– He ovat Miisa ja Samu, iältään alakoululaisia. He kuuluvat auttajien heimoon ja tekevät päivittäin erilaisia pelastustehtäviä. Heillä on supervoimat: Miisa osaa lentää ja Samulla on supernäkö. Hän pystyy näkemään vaikka talojen läpi. Edellytyksenä supervoimilla kuitenkin on, että syö ja nukkuu hyvin, jolloin levätessä supervoimat aina kasvavat. Mutta jos iskee vaikka flunssa, supervoimat alkavat ehtyä, mikä tarkoittaa sitä, että silloin on levon vuoro. Näin sadun keinoin annetaan lapsille vinkkejä hyvinvointiin ja toivotaan, että ne juurtuisivat mukavalla ja hauskalla tavalla.
Kirjassa puhutaan myös ruoka-aineista. Mustikasta ja parsakaalista saa supervoimia, ja kalaa on syytä syödä pari kolme kertaa viikossa. Tärkeän C-vitamiinin lähteinä ovat appelsiini, mustaherukka ja tyrni. Niistäkin saa supervoimia.
Kirja on tarkoitettu 4-9-vuotiaille.

Emilin esikoiskirja

Espoolainen Emili Osara on elämänsä aikana tehnyt kaikenlaista, mutta aina hän sanoo olleensa kiinnostunut terveysasioista. Hän on ollut mukana monipuolisissa terveyshankkeissa. Hän työskenteli ulkoministeriössä monta vuotta, hän on ollut YK:ssa töissä YK:n Kehitysohjelmassa sekä YK:n AIDS-ohjelmassa. Hän on ollut mukana kehittämässä keinoja, joilla YK voisi tehdä yhteistyötä yksityissektorin kanssa. Emili on tehnyt töitä myös Suomen UNICEFilla. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri ja fytonomi.
– Olen tehnyt kehitysyhteistyöhön liittyviä julkaisuja, mutta tämä lastenkirja on lajissaan ensimmäinen.
– Nykyään vedän luontaistuotteiden verkkokauppaa nimeltä Lootuskauppa, jossa myydään ravintolisiä ja luonnonkosmetiikkaa. Haluan edistää kokonaisvaltaista hyvinvointia, hän kertoo.

Tarhalapset innoissaan

Emilin lastenkirja tuli markkinoille alkukesästä. Sitä myyvät tavalliset kirjakaupat ja se on myynnissä myös Emilin yrityksessä www.lootuskauppa.fi
– Kirja on saanut oikein hyvän vastaanoton. Kuulin juuri, että sitä oli luettu jossain päiväkodissa kolmevuotiaille. Lapset olivat olleet aivan innoissaan ja miettineet kovasti, mikä mahtaisi olla itse kunkin supervoima. Toivoakseni kirja kannustaa itsetunnon kohottamiseen ja omien vahvuuksien miettimiseen. Kirjassa puhutaan myös unelmoinnista sekä kannustetaan hyvään oloon ja mieleen. Unelmointi kannattaa aina. Haluan rohkaista lapsia henkisen hyvinvoinnin lisäämiseen fyysisen hyvinvoinnin ohella. Kirjassa puhutaan myös kiusaamisesta ja painotetaan sitä, että jokainen on yhtä arvokas.
– Kivaa palautetta on tullut monenlaisista suunnista, myös lasten isovanhemmilta, jotka ovat lukeneet kirjaa yhdessä lasten kanssa. Äidit ovat kertoneet, että nyt lapset on saatu innostumaan marjoista. Eräs lapsi ei ollut aiemmin ollenkaan kiinnostunut kirjoista, mutta tämän kirjan myötä hän on löytänyt lukemisen. Kaiken kaikkiaan palaute on ollut hyvin myönteistä.
Entä sitten Emilin kotijoukot?
– Minulla on kaksi kouluikäistä poikaa. Ovat tykänneet kovasti. Mielenkiintoa on lisännyt se, että kirjan sivuilla seikkailee mukana meidän Tassu-koiramme, joka on nelivuotias ja rodultaan havannankoira! Emili kertoo.

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Emili Osara
Avainsanat: Emili Osara, lastenkirja, Miisan ja Samun seikkailut

Kommentit

Oma kommentti