Erkki Aurejärven kohteena tupakkateollisuus

Erkki AurejärviTupakkateollisuuden leppymättömänä vastustajana tunnettu professori Erkki Aurejärvi on kirjoittanut pamfletin, jossa ruma sana sanotaan niin kuin se on.

Professori Erkki Aurejärvi, 70, toteaa pamfletin Tupakkateollisuuden kuolemankauppiaat olevan kirjoitettu puheenvuoroksi tupakkapoliittiseen keskusteluun.

–  Esityksen pohjana on aineisto, joka on vuosina 1988–2011 kertynyt minulle monista eri lähteistä.

Suomen tupakkateollisuus on 1960-luvulta lähtien ollut suurten kansainvälisten yhtiöiden määräysvallassa. Meillä ovat toimineet maailman suurimmat tupakkakonsernit Philip Morris, British American Tobacco ja R.J. Reynolds. Nämä konsernit ovat pitäneet Suomen savukemarkkinoita hallussaan ja niillä on ollut määräysvalta kaikissa tärkeissä asioissa, erityisesti lääketieteen kysymyksissä.

– Voidaan sanoa, että Suomi on tavallaan ollut Yhdysvaltojen osavaltio, professori Aurejärvi heittää.

– Savukkeet ovat laissa sallittuja tuotteita.  Ne ovat kuitenkin erityisasemassa siksi, että ne tappavat suuren osan käyttäjistään.  Lääketieteessä saatiin 1950-luvun alussa selvyys siitä, että savukkeiden polttaminen eli aktiivinen tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää ja useita muita tappavia tauteja. Ympäristön tupakansavun syy-yhteydestä keuhkosyöpään alkoi olla näyttöä 1950-luvun puolivälissä ja varmuus viimeistään 1970-luvulla. 

Kevytsavukkeetkin tappavat

Lääketieteen tulosten johdosta tupakkayhtiöt laskivat Yhdysvalloissa 1970-luvun alussa liikkeelle niin sanottuja kevytsavukkeita, joita yhtiöt markkinoivat täysin terveellisinä tai ainakin olennaisesti terveellisempinä kuin tavalliset savukkeet. Suomessa kevytsavukkeet saavuttivat suuren suosion vuodesta 1975 lähtien, kunnes kevytmarkkinointi vuonna 2002 kiellettiin kuluttajia harhaanjohtavina.

Kevytsavukkeet olivat yhtä tappavia kuin muutkin savukkeet, ja nämä tappavat ominaisuudet olivat tupakkayhtiöiden tiedossa jo 1970-luvun alussa.

– Suomen tupakkayhtiöt ovat markkinoineet savukkeita tupakkakonsernien antamien ohjeiden mukaisesti. Markkinointi on ollut harhaanjohtavaa ja selkeästi valheellista. Amer-Tupakka Oy, BAT Finland Oy ja Rettig Oy ovat väittäneet vastoin parempaa tietoaan vuoteen 2000 saakka, että savukkeiden polttaminen eli aktiivinen tupakointi on terveydelle haitatonta ja ainakin vuoteen 2004 saakka, että passiivinen tupakointi on vaaratonta ja vuoteen 2002 saakka, että kevytsavukkeet ovat haitattomia tai vain vähän haitallisia tuotteita.

Aurejärven mukaan Suomen tupakkateollisuus kauppasi savukkeita vilpillisin keinoin vuosina 1950–2004.  Tänä aikana savukkeet tappoivat Suomessa 250 000–300 000 ihmistä. Tämä on suuri lukumäärä, kun otetaan huomioon se, että Suomen väkiluku on tänä aikana ollut vain neljän ja viiden miljoonan paikkeilla.

Miehistä naisiin

Tehdasvalmisteiset savukkeet levisivät Suomessa laajaan käyttöön 1920-luvulla. Tupakoitsijoita olivat siihen aikaan pääasiassa miehet. Heidän tupakointinsa alkoi tulostua 1950-luvulla keuhkosyöpänä, kroonisena keuhkoputken tulehduksena, keuhkonlaajentumana ja useina muina tauteina.

Tupakkamiehet alkoivat yskiä verta, ja kun he lopulta menivät lääkäriin, heidän keuhkoputkiinsa työnnettiin koepalan ottamista varten jäykkä tähystin niin että he ulvoivat kivusta. Koepalan tutkimisen jälkeen lääkärit kertoivat tuloksen:

– Teillä on keuhkosyöpä. Ennuste on huono.

”Ennuste” tarkoitti sitä, että keuhkosyöpä tulisi tappamaan potilaan. Elinaikaa heillä oli yleensä enää vuoden verran, eikä kyseessä ollut hyvä vuosi. Syöpäkipuja ei kyetty juurikaan lievittämään 1950-luvun Suomessa. Kuolemaa odottaessaan syöpäpotilaat kärsivät sekä fyysistä tuskaa että henkistä kauhua. 

Tilanne oli sama vielä 1960- ja 1970-luvuilla ja hieman parempi 1980- ja 1990-luvuilla, mutta keuhkosyöpä on tuskallinen ja tappava tauti yhä 2000-luvullakin. Keuhkosyöpään ja muihin tupakkatauteihin on 1980-luvulta saakka alkanut kuolla myös naisia, joista suuri osa on ollut kevytsavukkeiden polttajia.

Syyllisiä etsimässä

Aurejärvi toteaa, että valheellisen lääketieteen lisäksi tupakkateollisuus ryhtyi vuodesta 1978 lähtien käyttämään propaganda-aseenaan terveysviranomaisten varoitusten naurunalaistamista sekä vastustajiin kohdistuvia henkilöhyökkäyksiä.

Totuus tuli eteen keuhkosyöpädiagnoosin myötä, jonka jälkeen tupakoitsijat yleensä ymmärtävät, että heidän ystäviään ovat lääkärit eivätkä tupakkayhtiöiden edustajat.

– Tupakkayhtiöissä tiedetään tarkasti, mitä sairaaloiden syöpä- ja keuhko-osastoilla tapahtuu. On varmaa, että myös Jukka Ant-Wuorisella, Lasse Lehtisellä ja Satu Kaarenojalla on ollut tietoja tupakkakuolemien tuskallisuudesta. Pidän heitä kuolemankauppiaina, professori Erkki Aurejärvi toteaa.

Jukka Ant-Wuorinen toimi Amer-Tupakan markkinointijohtajana 1980-luvulla ja toimitusjohtajana vuoteen 2004 asti. Lehtinen oli Amerin palveluksessa viestinnän ja yhteiskuntasuhteiden johtajana 1990-luvun alkupuolella, mutta hän jatkoi sitä vielä 2000-luvullakin. Satu Kaarenoja oli BAT Finlandin tiedotus- ja PR-päällikkö ja Tupakanlehden toimituksessa 1970-luvulta asti.

Vielä löytyy neljäskin nimi. Amerin ja BAT Finlandin lehtileikearkistossa on muun muassa arkkiatri Risto Pelkosen Terveys 2000 -lehdessä marraskuussa 1988 ilmestynyt kolumni.

– Pelkonen aloitti tupakoinnin nuorena, hän jatkoi tupakointia valmistuttuaan lääkäriksi vuonna 1958 ja vielä 2000-luvullakin, vaikka hänet nimitettiin arkkiatriksi vuonna 1995. Pelkonen on ansioitunut lääkäri, mutta vahvan nikotiiniriippuvuuden takia hän on puhunut tupakasta tyhmyyksiä.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 2-12

Teksti: Hymy
Avainsanat: Erkki Aurejärvi, keuhkosyöpä, tupakka, tupakkateollisuus

Kommentit

Oma kommentti