Eturauhassyöpää voi estää ruokavaliolla

salaatti_th_by_tommi_tuomi_kuvaryhmäEturauhassyövän syntymistä voidaan ehkäistä sammuttamalla eturauhasen tulehdustilaa, kirjoittaa dosentti Heikki Korpela.

Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä. Suomessa uusien syöpätapauksien määrä on moninkertaistunut 60 vuoden aikana. Kun vuonna 1953 uusia syöpätapauksia oli vain 204, vuonna 2014 uusia syöpätapauksia todettiin jo 4600. Eturauhassyöpään liittyy eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu ja lähes joka toisella 50-vuotiaalla miehellä on suurentunut eturauhanen.

Eturauhassyövän esiintyminen vaihtelee suuresti eri puolilla maapalloa. Eturauhassyöpä on hyvin yleinen Pohjois-Amerikassa, Etelä-Afrikassa ja Pohjoismaissa, mutta harvinainen Japanissa, Intiassa, Thaimaassa ja Kaakkois-Kiinassa. Japanin Okinawan saarella eturauhassyövän ilmaantuvuus on ollut maailman pienin.

Eturauhassyövän vaaratekijöitä ovat muuan muassa perinnöllinen alttius, virusinfektiot, vatsaontelon rasvakudoksen tulehdus, liikalihavuus, maksan rasvoittuminen, runsas tupakointi ja sukuhormonien hapettumistuotteet sekä tulehdusta ja hapettumista estävien antioksidanttien puute. Sukupuolihormonit (testosteroni ja estrogeeni) vaikuttavat myös eturauhassyövän kehittymiseen. Uudet tutkimukset osoittavat, että testosteronista ja estrogeenistä syntyvät haitalliset hapettumistuotteet edistävät eturauhassyövän etenemistä.

Sairastumista voidaan ennustaa

Eturauhasyöpään sairastumista voidaan ennustaa tutkimalla perintötekijöitä ja mittaamalla veri-, virtsa- ja kudosnäytteestä eturauhassyövän indikaattoreita eli merkkiaineita kuten veren PSA (prostataspesifinen antigeeni). PSA:n lisäksi eturauhassyövän tärkeitä indikaattoreita ovat esimerkiksi DNA:n hapetusvauriot, happiradikaalien liikaeritys, sisäelinrasvan tulehdussolujen lukumäärä, tulehduksen välittäjäaineiden (sytokiinien) liikaeritys sekä rasvojen ja DNA:n fluoresoivat hapettumistuotteet. Eturauhassyövän etenemistä voidaan parhaiten ennustaa tekemällä kokonaisarvio eturauhassyövän tärkeistä indikaattoreista.

Eturauhasen syöpä voi edetä joko hitaasti tai nopeasti, mutta syövän etenemistä on vaikea ennustaa.

Uutta tietoa ravinnon ja eturauhassyövän välisestä yhteydestä on saatu Harvardin yliopiston ja Okinawan syöpätutkimuksista. Quebecin yliopiston syöpätautien ja biokemian professori Richard Beliveau kuvaa kirjassaan Ruokavalio ja Syöpä, miten ravinnolla voidaan hidastaa eturauhassyövän etenemistä. Ruoka ja juoma sisältävät sekä eturauhassyöpää aiheuttavia aineita (karsinogeenit ja mutageenit) että eturauhassyöpää ehkäiseviä suojaravinteita (antikarsinogeenit ja antimutageenit).

Marjat ja kalat avainasemassa

Yhdysvaltain Syöpäinstituutin ja Ruotsin Karoliinisen Instituutin tutkimusraportit osoittavat, että runsaasti hedelmiä, marjoja, kasviksia ja rasvaista kalaa sisältävä ruokavalio estää eturauhasen terveen solun muuttumista syöpäsoluksi. Ravinnon runsas omega-6-rasvahappojen saanti lisää, kun taas ravinnon runsas omega-3-rasvahappojen saanti vähentää syövän vaaraa. Eturauhassyöpää ehkäiseviä suojaravinteita ovat esimerkiksi E-vitamiini, D-vitamiini, seleeni, lykopeeni, kasviestrogeenit, flavonoidit ja omega-3-rasvahapot. Monet syöpää ehkäisevät suojaravinteet ovat antioksidantteja. Esimerkiksi E-vitamiini on tärkeä tulehdusta ja hapettumista estävä antioksidantti. Suuressa suomalaisessa SETTI-tutkimuksessa synteettistä alfatokoferolia sisältävä E-vitamiinipilleri (50 mg/vrk) vähensi eturauhassyövän ilmaantuvuutta 34 prosenttia ja ravinnon runsas alfatokoferolin saanti puolestaan vähensi merkittävästi eturauhassyövän kuolleisuutta. Uudet tutkimukset osoittavat, että tulehdusta sammuttavat E-vitamiinin muodot, gammatokoferoli, alfatokotrienoli ja gammatokotrienoli ehkäisevät eturauhassyöpää tehokkaammin kuin synteettinen E-vitamiinin muoto, alfatokoferoli.

Tutkimustietoa

Okinawan syöpätutkimukset ovat tuoneet uutta tietoa ravinnon ja eturauhassyövän välisestä yhteydestä. Okinawan niukkaenerginen kala- ja kasvispitoinen ruoka sisältää hyvin vähän syöpää aiheuttavia ravintoaineita, mutta runsaasti syöpää ehkäiseviä suojaravinteita. Tärkeitä syöpää ehkäiseviä suojaravinteita ovat tulehdusta ja hapettumista estävät polyfenolit eli fenoliset yhdisteet, kuten resveratroli, kurkumiini, epikatekiini, kversetiini, ellagihappo, klorogeenihappo ja antosyanidiini. Okinawalaiset saavat näitä kasvien fenolisia yhdisteitä eniten maailmassa ja lähes 20-kertaa enemmän kuin suomalaiset..

American Journal of Pathology-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan okinawalaismiesten vähäistä eturauhassyövän esiintymistä selittävät kolme ravintotekijää: 1. vähäinen energian saanti eli kalorirajoitus, 2. suuri tulehdusta ja hapettumista estävien suojaravinteiden (antioksidanttien) saanti), 3. vähäinen tulehdusta voimistavien ravintotekijöiden saanti. Nämä kolme ravintotekijää tehostavat toistensa vaikutuksia ja vähentävät eturauhassyövän vaaraa. Okinawan perinteinen ruokavalio sisältää hyvin vähän tulehdussoluja aktivoivia rasvoja ja proteiineja. Sen vuoksi Okinawan ruoka ei synnytä aterian jälkeistä tulehdustilaa eikä happiradikaalien liikaeritystä.

Terveys-Hymy 8-2016

 

Teksti:Heikki Korpela
Kuvat:Om-arkisto
Avainsanat: ruokavalio, eturauhassyöpä, psa, eturauhassyövän ennustaminen

Kommentit

Oma kommentti