EU suosittaa kalaöljyä ruoan lisänä

Euroopan Unionin ravitsemuksen turvallisuudesta vastaava elin European Food Safety Authority (EFSA) suosittaa terveille ihmisille kalaöljyn omega-3-rasvahappoja enemmän kuin ravinto yleensä tarjoaa.


Vuonna 2007 EU antoi suosituksen kalaöljyn käytöstä raskauden aikana. Euroopan komissio oli äskettäin pyytänyt EFSA:lta kannanottoa muiden ihmisten kalaöljyn käyttöön, koska sen turvallisuudesta on esitetty erilaisia näkemyksiä. Saksa oli pyytänyt jo viime vuonna EU:ta määrittämään EPAn ja DHA:n turvalliset ylärajat, koska julkisuudessa esiintyy pelottelua kalaöljyn haitoilla.

Ehdottomia turvallisia ylärajoja ei voida asettaa, sillä kalaöljy ei aiheuta haittaa suurinakaan päiväannoksina, toteaa EFSA. 

”Kalaöljyn käyttöön ei liity haittavaikutuksia terveillä lapsilla eikä aikuisilla”, todetaan dokumentissa. Sen mukaan kalaöljyn jatkuva käyttö ei aiheuta haittaa – esimerkiksi verenvuotoriskiä, hapetusstressiä tai immuunijärjestelmän häiriöitä – edes viiden gramman päiväannoksella.

EPA:n + DHA:n annostelu 2–6 grammaa päivässä tai pelkän DHA:n annostelu 2–4 grammaa vuorokaudessa voi suurentaa LDL-kolesterolia noin 3 prosenttia, mikä ei aiheuta haittaa sydän- ja verisuoniterveydelle. Sitä vastoin pelkkä EPA ei lisää LDL-kolesterolia edes 4 gramman päiväannoksella. Tieto perustuu American Journal of Cardiologyssa vuonna 2011 julkaistuun Marine-tutkimukseen.

Lausunto puoltaa E-EPA:n käyttöä, jos LDL-kolesteroli huolestuttaa. EFSA suosittelee sydän- ja valtimotautien ehkäisyyn terveille ihmisille EPA:a + DHA:ta yhteensä 250–500 milligrammaa päivässä, mikä on enemmän kuin tavallinen suomalainen ruokavalio tarjoaa. Kalaöljyä tarvitaan siis ravintolisänä. ESFA:n dokumentti on esillä laajasti terveysuutisissa maailmalla.

EPA on turvallista 1,8 gramman ja DHA 1 gramman päiväannoksena jatkuvassa. EPA:n annos perustuu Japanissa tehtyyn maailman suurimpaan Jelis-kalaöljytutkimukseen, jossa lähes 10 000 ihmistä söi väkevöityä etyyliesteröityä EPA:a päivittäin viisi vuotta. Tutkimus mullisti käsitykset E-EPA:n merkityksestä etenkin sydän- ja verisuoniterveydelle.

Japanin terveysministeriö hyväksyy ja suosittaa 1,8 gramman eli 1800 milligramman päiväannosta, jota japanilaiset lääkärit määräävätkin potilailleen, vaikka sikäläinen ruokavalio sisältää monin verroin enemmän kala- ja muuta meriruokaa kuin suomalainen.

Eurooppalainen ruokavalio antaa EPA:a vain 14–180 mg päivässä sen mukaan kuinka paljon siihen kuuluu rasvaista kalaa. Vastaavasti EPA:a ja DHA:ta yhteensä saadaan noin 125–300 milligrammaa vuorokaudessa. Sairauksia hoitava annos on moninkertainen. Biologisesti suuntautuneet psykiatrit antavat potilailleen E-EPA:a 1–2 grammaa päivässä, eikä se aiheuta haittavaikutuksia, päinvastoin. Psykoosien ehkäisyssä ja hoidossa 2 gramman päiväannos on suositeltava, kirjoittaa lääkärilehti Duodecim tänä vuonna.

Nivelreuman lisähoitona vähintään 2,7 grammaa kalaöljyn omega-3-rasvahappoja päivässä voi vähentää kolmessa kuukaudessa nivelten kipuja, turvotuksia ja aamujäykkyyttä, kertoo puolueettoman Cochrane Instituutin uusi kriittinen meta-koontitutkimus. Siihen kelpuutettuihin satunnaistettuihin kliinisiin tutkimuksiin oli osallistunut 183 kalaöljyä ja 187 lumetta saanutta nivelreumapotilasta.

Sveitsin hallitus on kirjannut 250 milligrammaa EPA:a ja DHA:ta turvallisiksi päivittäisiksi määriksi terveelle väestölle ja 400 milligrammaa raskaana oleville ja imettäville naisille. Kalaöljyn tuottajien järjestö Global Organization for EPA and DHA Omega-3 (GOED) toteaa, että tietyt kalaöljyn terveysväiteanomukset – joissa päiväannos oli yli 2 grammaa – oli pantu jäihin, kunnes EFSA julkaisee kantansa omega-3:n turvallisuuteen.

Nyt kun kannanotto on julkaistu, aikoo GOED esittää terveysväitteiden hyväksymistä. Elintarvikkeiden ja ravintolisien markkinoijat eivät saa esittää terveysväitteitä ilman EFSA:n hyväksyntää. Suomessa asiaa valvoo Evira.

Teksti: Tohtori Matti Tolonen

Teksti:Matti Tolonen, LKT, dosentti
Avainsanat: DHA, EPA, kalaöljy, nivelreuma, omega-3-rasvahappo, psykoosin ehkäisy, sydän, verisuonisto

Kommentit

Oma kommentti