Euroopan mestari Anni Vuohijoki pääsi krampeista

Anni Vuohijoella on ikää vasta 23 vuotta, mutta jo kaksi voimannoston nuorten Euroopan mestaruutta. Hän treenaa seitsemän kertaa viikossa ja löysi myös avun lihaskramppeihin.


Anni Vuohijoen ja hänen ystävänsä vedonlyönti on peräisin vuodelta 2007. Ystävä oli poliisikoulussa, missä Annin mielestä oli penkkipunnerruksessa naisille täysin naurettavat rajat.

– Se oli 37,5 kiloa. Kaveri heitti, etten varmaan koskaan pysty 80 kiloon. Sain vuoden aikaa, mutta koska sairastuin välillä, hän antoi kaksi kuukautta lisää, ja se riitti.

Anni on syntynyt Satakunnassa, josta hän lähti opiskelemaan rakennustekniikkaa Tampereen teknilliseen korkeakouluun. Tällä hetkellä hän on espoolainen ja tekee diplomi-insinöörin lopputyötään. Valmistuminen koittaa ensi syksynä.

Anni ei  ruvennut urheilemaan pystymetsästä. Hän on kasvanut urheilun parissa, sillä koko lähisuku aina mummosta lähtien on harrastanut urheilua. Toinen Annin veljistä oli aikoinaan ikäluokassaan maan parhaita kolmiloikkaajia. Anni kävi lukion Eurassa ja pelasi jalkapalloa tuolloin Raumalla.

– Jalkapallon jäätyä piti saada jotakin urheilua elämään, ja löysin itseni salilta. Tuohon aikaan oli mielekkäämpää treenata yksinään kuulokkeet korvilla. Sali on ollut minulle aina paikka, missä murheet väistyvät ja on hyvä olla.

Anni alkoi kehittyä voimannostajana noina vuosina. Häntä hiukan arvelutti voimannostajaksi ryhtyminen, sillä hän pelkäsi lihaskasvun myötä muuttuvansa miehen näköiseksi. Kaikki Annin tuntevat tietävät kuitenkin, että pelko on ollut turha.

Voimannoston salat

Nyt on varmaan syytä selittää, minkälainen laji on voimannosto. Se eroaa painonnostosta melkoisesti.

– Siinä on kolme osiota. Ensinnäkin on jalkakyykky, jolloin painot ovat niskan takana. Mennään kyykkyyn ja yritetään nostaa painot ylös. Ennätykseni on 207,5 kg. Toinen laji on penkkipunnerrus, jossa ollaan selällään penkillä ja nostetaan painot suorille käsille. Ennätykseni tässä lajissa on 125 kg. Kolmas osio on maastaveto eli otetaan painot maasta ja nostetaan ne ylös niin että selkä on suorana. Tässä lajissa ennätykseni on 195 kg.

Yksissä kisoissa Anni on nostanut yhteistulokseksi ennätyksekseen 512,5 kg, mutta jos eri osien ennätykset laskisi yhteen, se tekisi 527,5 kg.

– Olen vain kerran onnistunut saman kilpailun aikana parantamaan kaikkia ennätyksiäni.

Anni sanoo suoraan, että maailman huippu on jossakin 550 kilon tuolla puolen, mutta toisaalta hänellä on vielä aikaa kehittyä. Eniten korjaamista tässä vaiheessa on penkkipunnerruksessa, missä treeneissä nousee huomattavasti suurempia määriä kuin kisoissa. Kyseessä on siis henkisen puolen ongelma, mutta se varmasti oikenee.

– Minulle ei ole koskaan edes tarjottu dopingia, sillä kantani on yleisessä tiedossa. Lajin eteen kannattaa tehdä kaikkensa ilman vippaskonsteja.

Anni on jo melkoinen tekijä voimannostorintamalla, sillä hän on nostanut itsensä nuorten Euroopan mestariksi vuosina 2010 ja 2011. Ensimmäinen mestaruus tuli Norjassa, toinen Englannissa. Hän kilpailee alle 63 kilon sarjassa ja nykyään jo aikuisissa.

Krampit ongelmana

Entä kuinka salilla olevat nuoret uroot suhtautuvat pienikokoiseen, mutta väkivahvaan nuoreen naiseen?

– Periaatteessa ihan hyvin, Anni nauraa.

– Tosin ehkä joitakin nuoria mieshenkilöitä vähän hämmentää, kun nainen treenaa voimaa. Kaikenlaista juttua totta kai kuulee.

Anni kertoo olevansa kisakaudella melko tarkka syömistensä suhteen, mutta muina aikoina pahempia periaatteita ei ole. Kaikki uppoaa, mutta toisaalta myös paljon palaa, sillä Anni tekee noin seitsemän treeniä viikossa, jokainen kestoltaan kaksi tuntia.

– Käytän myös ravintolisiä. Syön proteiinijauhoja jonkun verran ja otan myös vitamiineja ja hivenaineita. Erityisen kiinnostunut olen ollut Terveyssiskojen  BetterYou-magnesiumsuihkeista. Minulla on ollut ongelmana, että juon liian vähän, jolloin reidet kramppaavat hyvin helposti.

Anni on käyttänyt magnesiumsuihketta jo toista vuotta. Se pitää krampit poissa ja auttaa myös palautumaan.

– Rullaluistelin ja pyöräilin tosi aktiivisesti koko kesän, joten kroppa oli kovilla, mutta kramppeja ei tullut, vaikka treenasin kaksikin kertaa päivässä. Magnesiumsuihke sitä paitsi säästää kroppaa, niin ettei magnesiumia tarvitse imeyttää mahalaukun ja suoliston kautta. Myös monet urheilua harrastavat kaverini ovat ruvenneet käyttämään sitä.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 5-12

Teksti: Hymy
Avainsanat: kramppi, lihaskramppi, magnesiumsuihke, voimannosto

Kommentit

Oma kommentti