Harri pitää hyvää huolta eturauhasestaan

Viiskymppinen Harri Hägg on toisenkin kerran katsellut vierestä, kuinka hiukan vanhemmat pelikaverit joutuvat käymään golfkentän puskaosastolla vähän väliä. Eturauhanen temppuilee.

Keravalainen Harri Hägg, 51, on vaimonsa Sirpan, 51, kanssa pyörittänyt omaa Beta Neon -nimistä yritystään jo 20 vuotta. He työllistävät myös viisi ulkopuolista.

– Olemme ulkomainonnan palveluyritys. Teemme valomainoksia ja banderollitelineitä, joihin kiinnitetään isoja mainoskankaita. Ennen omaa firmaa työskentelin myyntipäällikkönä yrityksessä, missä tein periaatteessa samoja hommia. Viitisen vuotta olin aikoinani myös myymässä opasteita ja vielä sitä ennen olin rakennuksilla töissä, Harri selvittää.

Harrilla on myös kaupallinen koulutus.

– Pyörimme pääasiallisesti pääkaupunkiseudulla ja olen aika paljon itse mukana asennuksilla.

Kunto on kova

Harri on aina pitänyt itsestään hyvää huolta.

– Urheilin nuoruusvuosinani melkein kaikkia mahdollisia lajeja, ja nuorena hurjana harrastin laskuvarjohyppyjäkin ja myös seinäkiipeilyä jonkin aikaa. Pystyn siis kiipeilemään aika hyvin eivätkä korkeat paikat tuota ongelmia. Kunnioitan niitä, mutta ne eivät pelota.

Harri on intohimoinen golfari ja hänen tasoituksena on kova, vain 11. Niinpä hän kiertää golfradan viikottain kolme, joskus neljäkin kertaa.

– Kun katselen vanhempia golfkavereitani kentällä, aika moni joutuu vähän väliä hyppäämään puskassa. Onneksi minulla ei ole ollut näitä juttuja. Olen tähän asti säästynyt miesten yleisimmältä vaivalta eli eturauhasen ongelmilta.

Varmuuden vuoksi

Harri on kuitenkin ollut kaukaa viisas, sillä hän on ottanut Vogelin Prostaforce-nimistä lääkettä jo vuosikausia. Ensimmäisen kerran hän muistaa kokeilleensa sitä kymmenkunta vuotta sitten.

– Käytän ihan samasta syystä kuulosuojaimia. Haluan kuulla vielä vanhempanakin. Käyn kerran vuodessa lääkärissä, missä tehdään kaikki tarvittavat testit, eikä mitään ongelmaa ole ollut. Toivon hartaasti, ettei tulekaan.

Harri ottaa Prostaforcea kuureittain. Hän ei osaa sanoa, ovatko kaaret pysyneet pitkinä sen ansiosta, mutta yhtä kaikki ne ovat yhä samanmittaisia kuin parikymppisenä.

– Olen nähnyt esimerkiksi Hartwall-areenalla tarroja, joissa sanotaan, että jos virtsaat tuon ja tuon viivan yli, sinulla ei ole mitään ongelmaa. Minulta se onnistuu helposti. Joudun työni vuoksi olemaan joskus hyvinkin pitkään nostolaitteissa julkisilla paikoilla. Sieltä ei niin vaan lähdetä asialle. Pystyn vallan hyvin olemaan koko päivän ilman että tarvitsee välillä käydä vessassa.

Yrittäjän paineet

Häggit tuntevat myös miehen, johon iski eturauhassyöpä.

– Hän on meidän yhteinen perhetuttumme, jolla tämä sairaus todettiin. Se leikattiin ja tilanne meni ohi, onneksi. Olen tietoinen, että jos jokainen mies eläisi 120-vuotiaaksi, jokaisella myös olisi eturauhassyöpä, mutta sitä vastaan kannattaa taistella ja käydä säännöllisesti tutkimuksissa. Jos se löydetään ajoissa, tilanne saadaan täysin korjattua.

Yksi reseptilääke Harrilla sentään on.

– Kyse on yrittäjille tyypillisestä sairaudesta eli liian korkeasta verenpaineesta. Joskus on liikaa töitä ja kun niistä pääsee irti, töitä on liian vähän. Sain lääkityksen puolitoista vuotta sitten. Olen golfkentilläkin yrittänyt opetella, että jos tulee huono lyönti, se ei kaada maailmaa. Jos yksi kierros menee piloille, se ei pilaa koko kesää.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuva Matti Matikainen

Terveys-Hymy 11-2015

Teksti: Hymy
Avainsanat: eturauhanen, eturauhassyöpä

Kommentit

Oma kommentti