Miksi havupuu-uutejuomaa ei tutkita?

Tuomas KaasalainenKemian maisteri Tuomas Kaasalainen haluaisi tehdä väitöskirjan suurta suosiota kansan keskuudessa nauttivasta havupuu-uutejuomasta. Hanke on kuitenkin vastatuulessa.

Tuomas Kaasalaisen, 30, lähipiirissä oli syöpätapaus, joka käytti Siikaisissa valmistettua Ravintorenkaan Havupuu-uutejuomaa. Kaksi vuotta sitten kemian maisteriksi valmistuneen Tuomaksen piti alun perin ruveta tekemään väitöstään metabolisesta oireyhtymästä, mutta hän kiinnostui juomasta niin paljon, että alkuperäinen suunnitelma jäi.

Vaikka juomaa voisi ominaisuuksiensa perusteella lähteä tutkimaan useisiin länsimaisiin rappeumasairauksiin, Kaasalaisen kiinnostus kohdistuu syöpään.

– Huomasin, että juoman kemiallinen koostumus on niin mielenkiintoinen, että sitä kannattaisi tutkia enemmänkin. Tuoreen tieteellisen tutkimustiedon valossa tarkasteltuna juoma saattaisi hyvin soveltua syöpäpotilaan ravintolisäksi.

Ranskalaisen rannikkomännyn kaarnalla on saatu syöpähoitojen sivuvaikutuksia vähenemään, ja ainakin paperilla kotimainen juoma on ranskalaista versiota potentiaalisempi.

Havupuu-uutejuoma– Havupuu-uutejuomasta on vuosikymmenien saatossa kertynyt runsaasti käyttäjäkokemuksia. Kokonaan oman lukunsa muodostavat tapaukset, joissa potilas on joko oma-alotteisesti tai hoitavan lääkärin kehotuksesta aloittanut juoman nauttimisen siinä vaiheessa, kun hoidon lopettamispäätös on tehty tai hoitoja ei ole alkuunkaan voitu antaa – ja parantunut.

Tieteellisiä tutkimuksia kuitenkin kaivattaisiin, jotta selviäisi, onko juomalla todella vaikutusta vai selittyvätkö vaikutukset sattumalla.

– Niin sanotut ihmeparantumiset voivat toki olla sattumaa, mutta eivät välttämättä ole sitä. Syövän spontaani katoaminen on niin harvinainen tapahtuma, että tilastojen valossa niitä pitäisi Suomen kokoisessa maassa sattua kerran kahdessa ja puolessa vuodessa. Juoman käyttäjäkuntaan tapauksia mahtuu kuitenkin enemmän kuin pitäisi löytyä koko maasta.

Harmikseen Kaasalainen on saanut huomata, ettei tutkimusmaailmassa olla kiinnostuneita ihmisten parantumiskokemuksista.

– Eräs lääkäri-professori tiivisti asian minulle siten, että jos ihmisiltä lähtee kyselemään, niin joukosta löytyy niitäkin, jotka pitävät ruoskinnasta. Itse suhtaudun ihmisten parantumiskokemuksiin kriittisen uteliaasti. Yksi tai kaksi positiivista tapausta voi selittää sattumalla, mutta kymmenet positiiviset kokemukset antavat aihetta lähemmälle tarkastelulle.

Viimeisten puolentoista vuoden aikana Kaasalainen on aktiivisesti etsinyt yhteistyötahoja ympäri Suomea, mutta toistaiseksi tuloksetta.

– Olen kysynyt apua muun muassa Suomen Syöpäjärjestöjen ylilääkäriltä Matti Rautalahdelta, Suomen Onkologiayhdistyksen puheenjohtajalta Risto Johanssonilta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Pentti Huoviselta sekä Kuopion yliopiston tieteelliseltä rehtorilta Kalervo Väänäseltä. Vastaus on joka paikassa ollut sama: ei ole mielenkiintoa eikä edes tunneta ketään, jolta sitä saattaisi löytyä.

Varttuneempien tieteentekijöiden kanssa keskustellessa on käynyt selväksi, että patavanhoilliset uskomukset istuvat tiukassa: ravinnolla ei yksinkertaisesti uskota olevan kummoisiakaan terveysvaikutuksia.

– Eräät suomalaiset tieteentekijät ovat varsinaisia meedioita, sillä he tietävät uutejuomaan perehtymättä, ettei sitä kannata tutkia, Kaasalainen tuskailee.

– Astetta jyrkemmän kannan uutteen tutkimista vastaan otti ylilääkäri Johansson. Hänen mukaansa sen tutkiminen syöpäpotilailla olisi suorastaan rikollista. Perusteluksi hän mainitsi, ettei tiede ole löytänyt uutteesta tekijää, joka saattaisi kohentaa potilaan terveydentilaa. Tiedemiehet on vuosikymmenien saatossa koulittu etsimään luonnosta ainoastaan sellaisia aineita, jotka kykenevät tappamaan syöpäsoluja ja sitä kautta tuhoamaan kasvaimia. Kymmenien vuosien tutkimuksesta huolimatta ei etäispesäkkeitä lähettäneeseen syöpään ole tämän ajatusmallin pohjalta keksitty parannuskeinoa.

Suomessa syöpään menehtyy vuosittain lähes 3000 ihmistä. Siitä on tullut työikäisten yleisin kuolinsyy. Nyt pitäisikin tosissaan alkaa miettiä uusia ratkaisuja leikkausten, sädehoidon ja solumyrkkyjen rinnalle.

– Yksi mahdollisuus olisi keskittää enemmän tutkimuksellista huomiota niihin potilaisiin, joiden sairaus on hävinnyt ilman kasvaimen suoraan tuhoamiseen tähtääviä hoitoja. Tieteellisen kirjallisuuden perusteella voidaan sanoa varmuudella, että ihmisillä on sisäänrakennettu mekanismi, joka pystyy nujertamaan syövän, mutta kukaan ei vain tiedä, kuinka mekanismi toimii.

Oikeanlainen ravinto saattaisi olla avaintekijä.

Vaikka kotimaassa tie on ainakin toistaiseksi pystyssä, ei Kaasalainen ole kuitenkaan heittänyt kirvestä kaivoon. Hän on kääntynyt tutkimushankkeensa kanssa ulkomaisten yliopistojen puoleen. Syy on se, että mennään Suomesta sitten itään tai länteen, niin luonnonkeinojen käyttöön sairauksien parantamisessa suhtaudutaan positiivisemmin kuin Suomessa.

– Tutkimus aikanaan osoittaa, kuinka havupuu-uutejuoma menestyy vertailussa syöpälääkkeiden kanssa. Nykytiedon valossa voi kuitenkin jo nyt todeta varmaksi, että männynkuorella on muutakin arvoa kuin lämpöarvo.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Ilkka Pietarinen

Terveys-Hymy 09-10


Havupuu-uutejuoma

Turun yliopistossa tutkittu luonnon antioksidantti länsirannikon männystä. Tutkimuksiin perustuvien kemiallisten havaintojen ja havupuu-uutejuomaa käyttäneiden henkilöiden kokemusten perusteella sen hyvää tekevä sisältö ei ole pelkän uskon varassa.

Havupuu-uutejuoma

Teksti:Ravintorengas
Avainsanat: havupuu-uutejuoma, ihmeparantuminen, Karin havupuu-uutejuoma, syöpä

Kommentit

Miksi tuota juomaa enää pitäisi tutkia, kun jo tiedetään että se parantaa kaikki syövät, ruton, isorokon, hyppykupan ja ilmastonmuutoksen ja tekee kaikki autuaaksi?

Olen käyttyänyt havupuu uute juomaa,kun minulla todettiin vatsan alueella 2 isoa kasvainta.Ne alustavissa tutkimuksissa epäiltiin pahanlaatuisiksi. Aloin heti käyttää havupuu uute juomaa. Syöpäarvoni olivat koholla ja leikkaukseen pääsin nopeasti. Vajaassa kuukaudessa. Veriarvoni nousi ja syöpäarvoni laski 2 viikossa huimasti.
Sain myös haavaani sairaala bakteerin. Bakteeriin olisi tehonnut vain penisiliini, mutta olen allerginen penisiliinille.Joten haava hoidettiin paikallisesti. Nautin havuupuu uute juomaa n.3 dl päivässä haavanhoitoaikana.Haava on parantunut.Toipuminen leikkauksesta on tapahtunut nopeasti.
Havupuu uute juomaa nautin edelleenkin 1-2 dl päivässä. Yleiskuntoni on palautunut normaaliksi, ehkä vähän paremmaksikin kuin ennen leikkausta. Kasvaimet olivat kuitenkin hyvänlaatuisia ja ne saatiin pois kokonaan. Jatkohoitoja ei tarvinnut ei sytostaattia eikä sädetystä. Nyt olen jo työelämään palannut.Uutejuomasta ei ole minulle ollut haittaa, mutta hyötyä on paljon ja jatkan uutteen juomista jatkossakin.

KÄYTIN HAVUPUU- UUTEJUOMAA SÄÄNNÖLLISESTI MUUTAMA VUOSI SITTEN. SUURIN VAIKUTUS MINULLE SILLÄ OLI SE, ETTÄ PÄÄSIN UNEEN VAIVATTOMAMMIN KUIN ILMAN JUOMAA. NUKAHTAMINEN ONNISTUI PAREMMIN.

Oma kommentti