Heikki Iivonen oli täysin terve mies aina siihen saakka, kunnes hän sai Espanjasta vatsataudin. Seurauksena oli neliraajahalvaus ja puoli vuotta pyörätuolissa.
Kun Heikki Iivoselta, 64, otettiin erilaisia arvoja, ne olivat niin hyvät, että lääkäri kehotti laittamaan paperin seinälle. Heikin äiti on 87-vuotias eikä syö mitään lääkkeitä, joten geenipuoli on kunnossa.
– Vain jokin kihtiin viittaava arvo oli hiukan koholla, mutta kihtiä minulla ei ole. Verenpaine on tällä hetkellä 119/80 eli nuoren pojan arvot, kolesteroli on alle viiden ja verensokerikin pyörii kuuden paikkeilla. Olen hiukan ylipainoinen ja olen yrittänyt laihduttaa, mutta siinä kaikki.
Heikki on koulutukseltaan tietoliikenneinsinööri, mutta jo lopettanut puhelinhommat. Hän osti vuonna 1993 Tervakosken Puuhamaan lähellä sijaitsevan 120 vuotta vanhan kartanon, jossa on 20 hirsihuvilaa. Tervaniemen kartano toimii ensisijaisesti yritysten kokouspaikkana, siellä vietetään paljon häitä sekä muita perhejuhlia ja loma-aikoina on perhelomailua.
Heikillä on ollut ensimmäisestä liitostaan kaksi tytärtä, mutta toinen tytöistä on kuollut. Nuorempi on vaikuttanut jo kolmisen vuotta Kanadassa. Heikki piti naisystävänsä kanssa yhtä nelisen vuotta, ero tuli heinäkuussa 2008.
– Tapasin sen jälkeen Tervaniemessä moskovalaisen Allan. Alla on 48-vuotias, koulutukseltaan kemisti ja ranskan kielen tulkki. Minä olen puolestani Nokialla töissä ollessani asunut Ranskassa, joten käyttökielenämme on ranska. Menimme naimisiin vuosi sitten joulukuussa, joten ehdin olla Allan tavatessani poikamiehenä vain kaksi vuorokautta!
– Tämmöistä elämä on, Heikki huokaa. – Se ottaa ja antaa. Kun tapasin Allan, hän tuntui ihmisenä täysin oikealta ja luonteeltaan aivan ihastuttavalta, joten miksi olisin ruvennut odottelemaan sen kauempaa?
Heikillä on asunto Espanjan aurinkorannikolla Fuengirolassa ja hän käy siellä kymmenkunta kertaa vuodessa. Elettiin loppuvuotta 2003, kun Heikki olisi halunnut syödä grillattuja katkarapuja, mutta kun niitä ei ollut, hänelle ehdotettiin eräänlaista katkarapucocktailia, joka oli katkarapujen ja majoneesin seos. Sen alla oli jääkulho, jonka tehtävänä oli estää pilaantumista.
– Oletan, että sain siitä vatsataudin, Heikki kertoo. – Kun tulin Suomeen, vatsatauti vain jatkui ja jatkui. Jouduin tietysti tutkimuksiin ja Meilahdessa todettiin, että kyseessä oli kampylobakteeritulehdus, joka johti monihermotulehdukseen.
– Neurologit kertoivat, että oma suojamekanismini yritti tuhota tätä tulehdusta, mutta koska bakteeri oli kemialliselta rakenteeltaan samannäköinen kuin omat hermosoluni, elimistöni meni jotenkin sekaisin. Tauti lähti etenemään vauhdilla ja hermosoluja tuhoutui, jolloin sain täydellisen neliraajahalvauksen.
Sairaus eteni hyvin dramaattisten vaiheiden kautta.
– Jouduin yhtiökokouksessa Tervaniemessä välillä menemään yläkertaan, jolloin ihmettelin, miksi minun täytyy ottaa tukea kaiteesta, jotta pääsisin rappuset ylös. Ja kun istahdin tuoliini, horjahdin pahemman kerran. Huono olo alkoi vaivata ja ihmettelin, mikä kumma minulla oli.
– Kokenut lääkäri otti sydänfilmin ja teki monenlaisia kokeita, mutta joutui tunnustamaan, ettei hän osaa sanoa, mistä oli kyse. Hän passitti minut varmuuden vuoksi Meilahteen. Neurologi pyysi minua menemään kyykkyyn ja nousemaan ylös, ja kun en päässyt ylös, hän sanoi heti, että kyseessä on monihermotulehdus. Neljän tunnin kuluttua en enää pystynyt kävelemään. Jäin sairaalaan sille tielleni.
Heikille tehtiin kokeita yötä päivää ja hän joutui teholle. Hän sai viiden vuorokauden ajan lääkettä suoraan suoneen. Lääkitys toimikin, mutta raajojen hermot vaikuttivat menneiltä. Ajatus juoksi koko ajan kirkkaana ja samoin alakerta toimi kuten ennenkin, mutta edes varvastaan Heikki ei pystynyt liikuttelemaan.
– Kun pääsin tavalliselle osastolle huomasin, että isovarvas liikkui hiukan. Se oli ensimmäinen elon merkki. Seuraavaksi minut lähetettiin Koskelaan kuntoutukseen. Siltä ajalta muistan juhlatapauksen, kun pystyin ensimmäisen kerran kääntymään kyljelleni omin voimin.
Heikin toipuminen oli kuitenkin hidasta, sillä keho pystyy hänen mukaansa rakentamaan hermosoluja vain millin kuukaudessa. Kun hän pääsi toukokuussa 2004 kotiin, hän oli vielä pyörätuolissa, jota vaihetta kesti puoli vuotta. Syksyllä Heikki lähti sitten liikkeelle jo rollaattorilla.
– Siinä vaiheessa kun olin vielä Meilahdessa, juttelin sairaudestani Tervaniemessä töissä olleen Eija Sinelän kanssa. Hän tunsi tohtori Matti Tolosen. Eija soitti ja kertoi minun tilanteestani.
– Tolonen suositteli minua ottamaan E-EPA:a nelinkertaisen määrän eli neljä kapselia päivässä, Bio-Carnosinia kaksi tablettia päivässä ja sen lisäksi erilaisia vitamiineja. Mietin sitä itsekin, että jos kehon pitää rakentaa uudestaan hermosoluja, se tarvitsee rakennusaineita, mihin tavallinen ruoka ei välttämättä riitä.
Heikki alkoi parantua hyvin nopeasti.
– Vähensin jonkin ajan kuluttua annostani, mutta nyt olen liittänyt mukaan myös Berberiinin. Ainoaksi pikku ongelmaksi jäi vaiva vasempaan nilkkaan, missä yksi lihas ei toimi, koska siinä ei ole tarpeeksi voimaa. Ja sekin kiusaa vain jos on epätasainen maasto.
Kun Heikki aloitti tohtori Tolosen suositteleman kuurin, hän ei sairaalan puolesta saanut enää muuta kuin särkylääkettä ja nukahtamispillereitä. Nekin loppuivat jo Koskelan kuntoutuksen aikana.
– Kun aikuisella iällä joutuu opettelemaan uudestaan kävelemään, siinä ehtii miettiä monenlaisia asioita. Minua kävi kotona kävelyttämässä eräs hoitaja, joka totesi, että joku muu olisi minun tilanteessani luovuttanut, ollut pyörätuolissa koko loppuikänsä ja syönyt mielenterveyslääkkeitä. Hän sanoi, että tämänkaltaisessa toipumisessa myös henkisellä puolella on suuri merkitys.
– Ja hyvin suuri merkitys on ollut myös tohtori Tolosen minulle suosittelemilla valmisteilla. Uskon vakaasti, että niiden ansiosta keholla oli mistä rakentaa uusia hermosoluja. Joten tällä tarinalla on onnellinen loppu: minulla on uusi vaimo ja jalka nousee melkein vanhaan malliin!
Teksti:
Kuva: Miguel Vera
Terveys-Hymy 02-10
Kommentit
Oma kommentti