Huimaako hyvänlaatuisesti?

Mainos

Vian ei tiettävästi tarvitse olla kovin suuri, kunhan se on korvien välissä. Hyvänlaatuinen asentohuimaus on juuri tällainen vika.

– Se on hyvänlaatuinen siksi, koska se ei ole vaarallinen eikä se aiheudu mistään ikävästä asiasta. Huimaus syntyy sisäkorvassa, ja kyseessä on kaarikäytävän toimintahäiriö. Tasapainoelimessä on kaikkiaan kolme kaarikäytävää, jotka käytännössä aistivat kehon asentoa. Jos kaarikäytävän aistisolujen päälle kertyy sakkaa, se painaa aistisoluja, ja kun ihminen vaihtaa asentoa, painovoima ja sakka aiheuttavat aistiharhan.
– Yleensä seurauksena on karusellimainen huimaus, joka ilmenee tyypillisesti aamulla, kun nousee sängystä. Kieltämättä kyseessä on kelju vaiva. Päätä särkee, voi oksettaa, ja tasapaino heittelee niin pahasti, ettei pääse kunnolla edes kävelemään.
Toni Vänni sanoo ymmärtävänsä niitä, jotka hätääntyvät, kun vaiva ensimmäisen kerran iskee.
– Tosi usein ihmiset ovat pelokkaita ja hätääntyneitä, kun huimauksen lisäksi esiintyy pahoinvointia ja päänsärkyä. Yleensä näitä oireita luullaan aivoverenkiertohäiriöiksi, mutta minulla on tapana sanoa, että jos huimauksesta huolimatta pystyy kävelemään, silloin kyse harvemmin on mistään vakavammasta.
– Kyseessä on periaatteessa hyvin simppeli vaiva, jonka lääkärin on helppo tunnistaa. Se ei vaadi edes tarkempia tutkimuksia. Lääkäri tutkii ja selvittää perusasiat, ja asia on sillä selvä. Yleensä jo potilaan kertomus vaivan synnystä paljastaa, mistä on kysymys. Oireet ovat alkuun aika voimakkaita ja vaikuttavat jopa työkykyyn, kun ei pysty tekemään juuri mitään, mutta sitten ne laantuvat. Vuodenajalla ei ole tässä vaivassa merkitystä. Korvahuuhtelustakaan ei ole tähän ongelmaan apua.
– Se alkaa äkillisenä kiertohuimauksena, joka kestää muutamasta sekunnista pariinkymmeneen sekuntiin, ja aluksi oireet voivat olla hyvin voimakkaita, tuntuu kuin olisi karusellissa. Oireita ilmenee vain tietyissä asennoissa, esimerkiksi hampaita pestessä tai sängystä noustessa. Paikallaan oltaessa se ei vaivaa lainkaan, mutta kun kääntää päätä, se uusiutuu.
Mistään ihan lyhytaikaisesta riesasta ei valitettavasti ole kyse.
– Kokonaiskesto voi viedä jopa muutaman kuukauden, valitettavasti. Mutta se katoaa aikanaan yhtä nopeasti kuin on tullutkin. Se on tämän vaivan hyvä puoli.
Toni Vännin vastaanotolle Terveystaloon tulee hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta kärsiviä potilaita noin kahden viikon välein.
– Päivystyksessä tai terveysasemalla se on paljon yleisempää, asentohuimauspotilaita tavataan siellä päivittäin.

”Se tulee ja menee”

Hyvänlaatuinen asentohuimaus voi iskeä nuoriinkin, mutta tyypillisimmin se on 50-60-vuotiaiden vaiva. Naisilla se on pari kolme kertaa yleisempää kuin miehillä, mutta Toni Vänni arvelee osasyyksi sen, etteivät miehet hakeudu vastaanotolle yhtä herkästi kuin naiset.

– Kyseessä on joka tapauksessa hyvin yleinen vaiva, ja noin neljäsosa kaikista huimauspotilaista kärsii juuri hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta. Sitä voi esiintyä myös yhdessä Menierin taudin kanssa.
Asentohuimaus on sikäli mystinen vaiva, että sen ilmaantumista ei voi ennustaa eikä siihen ole olemassa ennaltaehkäisevää itsehoitoa. Joitakin apuvälineitä sen itsehoidossa on kuitenkin käytettävissä, ja niistä tärkeimmäksi Toni Vänni nimeää asentohoidon, jolla pyritään vaikuttamaan kaarikäytävien sakkaan.
– Yleisesti käytetty on ns. Epleyn asentohoito. Siinä siirretään pään asentoa ja yritetään saada sakkaa irtautumaan vääristä paikoista. Jos vaiva on vaikea, kannattaa hakeutua fysioterapeutin vastaanotolle, ja hän sitten neuvoo kotona tehdyt harjoitteet. Mennään vuoteeseen, noustaan ylös ja käännetään päätä.
– Muitakin asentohoitoja on, kuten vaikkapa Semontin ja Lembertin asentohoidot. Netistä löytyy runsaasti vinkkejä tämän vaivan hoidossa.

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Terveystalo
Avainsanat: Asentohuimaus, Tero Vänni

Kommentit

Oma kommentti