Huippuvalmentaja ei jätä urheilua

Markku Leppänen on ehtinyt elämänsä aikana tehdä yhtä jos vähän toistakin. Nuoruudessaan hän on ollut myös SM-tason yleisurheilija, mutta saappaanheiton MM on hänelle rakkain saavutus.

Viimeiset 35 vuotta Keravalla asunut ”Make” , 67, väittää kuitenkin, ettei hän ole mistään kotoisin, koska kotipaikkakunta ennen Keravaa vaihtui tiuhaan tahtiin. Lohjalla hän kuitenkin on käynyt syntymässä.

Markku valmistui vuonna 1965 puusepäksi, mutta tällä kertaa puuseppää ei ammattimielessä kovin pitkään tarvittu, vaikka vanha laulu toista väittääkin.

– Puusepän taidoille on silti ollut käyttöä koko ajan, Markku naurahtaa.

– Erilaissa remonttitöissä kotona ja kavereita autellessa niille on ollut aktiivista käyttöä. Eli tarvittu on.

Markun seuraava ammatti oli liikunnanohjaaja 1970-luvun alussa, jonka jälkeen hän lähti opiskelemaan liikuntatieteitä Jyväskylän yliopistoon. Opinnot jäivät kuitenkin kesken, koska hän aloitti yleisurheiluvalmentajan uransa. Markku ehti silti vielä hankkia hierojankin paperit vuonna 1985. Ammattivalmentajan kurssin hän kävi päivittämässä vuonna 2000.

– Kuntosaliyrittäjänä toimin vuosina 1990–1995, mutta yritys loppui silloiseen lamakauteen, kun kaikesta piti säästää ja salimaksut tuntuivat olevan listan kärkipäässä. Kaikenlaista on tullut harjoiteltua vuosien varrella. Jos titteliä kysytään, en tiedä itsekään, mikä olisi sopivin. Se voisi olla vaikka entinen puuseppä, hän viisastelee.

Urheilun moni-ottelija

Markku on ollut koko ikänsä henkeen ja vereen urheilumiehiä. Ihan pienenä poikana hän hiihti kilpaa kaikki viikonloput, ja ennen armeijaa aika kului talvisin jääkiekon parissa ja kesäisin yleisurheilussa. Intin jälkeen hän alkoi panostaa yleisurheiluun entistä enemmän ja valitsi yllättäen lajikseen moukarinheiton.

– Katselin tilastoja ja huomasin, että siinä lajissa oli älyttömän huono taso. Niinpä otin lajikseni moukarinheiton, mikä sinänsä oli ihan järjetön ajatus, sillä aloitin lajin parikymppisenä nollapisteestä. Heittelin moukaria muutaman vuoden, mutta kun Pajulahdessa ja Jyväskylässä oli jo opiskelujen puolesta liikuntaa ihan tarpeeksi, vaihdoin lajikseni 10-ottelun, jota sitäkin harrastin muutaman vuoden. Loukkasin itseni 26–27-vuotiaana seiväshyppyharjoituksissa pahasti, sillä putosin kuopan viereen. Kaularangasta murtui kaksi nikamaa ja toisesta korvasta meni kuulo.

Markku ei kuitenkaan lopettanut 10-ottelua loukkaantumiseensa vaan veti vielä kertaalleen lajin läpi ennen kuin ripusti piikkarit naulaan. Kaiken lisäksi hän hyppäsi seipäässä ennätyksensäkin.

– Kymmenottelun ennätykseksi jäi senaikaisten pistelaskujen mukaan 6939 pistettä ja moukarissa paras tulos oli 66,64. Olin pari kertaa moukarissa Kalevan kisojen finaalissakin. Kilpailin sen jälkeen vielä myös painonnostossa ja voimanostossa, mistä minulla on joukkuekisoista muutama SM-mitali.

Kun Markulta kysyy, mikä on ollut hänen urheilu-uransa paras saavutus, hän heittää ilmaan aikamoisen pommin:

– Perinteisistä lajeista sitä on vaikea sanoa, mutta 1970-luvun alussa minulla oli saappaanheitossa maailmanennätys. Kun ruotsalainen kiekkojätti Ricky Bruch heitteli 42 numeron nokialaista vasemman jalan saapasta 45 metrin paikkeille, minä paiskasin sitä Pihtiputaalla kunnan mestaruuskisoissa 52,10. Se oli silloin maailmanennätys.

– Nyt ne heittävät varmaan jo 70 metriä, Markku huokaa.

– Sekin laji on mennyt välineurheiluksi. Minun aikanani kaikki heittivät samaa saapasta.

Omat kokemukset tekivät valmentajan

Markku arvelee, että hänen paras lajinsa olisi ollut 10-ottelu, mutta loukkaantuminen katkaisi uran. Hänellä ei ollut tuolloin omaa valmentajaa, treenaaminen tapahtui yksinään tai kavereiden kanssa. Urheilijanuorukaiset valmensivat toinen toisiaan.

– Tuolloin kiinnostuin valmentajan urasta, sillä tiesin omasta kokemuksestani, kuinka vaikeaa urheilijan on mennä yksin eteenpäin. Olisi hienoa, jos pystyisin valmentajana edesauttamaan jonkun uraa. Sille tielle olen jäänyt. Valmentaminen on elämäntapa, josta ei tahdo päästä eroon.

Markun valmennettaviin on kuulunut todellisia huippunimiä, joista mainittakoon vaikkapa kävelyn maailmanmestari Valentin Kononen, yli 90 metrin keihäsmies Seppo Hovinen, pituushypyssä Suomen mestaruuden voittanut Erkki Päivärinta ja kolmesti kolmiloikassa Kalevan kisoissa pronssille yltänyt Esa Tiainen.

– Pekka Suvitietä valmensin myös, hän saavutti muutaman SM-mitalin pituushypyssä ja kolmiloikassa. Valmensin pitkään myös kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelää 13,67 hyppääjästä 14,20 metrin hyppääjäksi, reilut kaksi vuotta.

Ravitsemusta ja ravintolisiä

Markku Leppänen on tehnyt jo pian 30 vuotta yhteistyötä A.Vogel Oy:n kanssa. Kaikki alkoi siitä, kun yrityksessä tarvittiin aikoinaan hierojan palveluksia. Tätä kautta myös ravitsemus- ja ravintolisäasiat ovat tulleet tutuiksi, ja tämän alan tietämystä jokainen valmentaja tarvitsee. Ihan kättelyssä Markku haluaa kumota pari sitkeää ennakkoluuloa.

– Usein ajatellaan, että kun treenaa paljon, silloin saa syödä mitä vaan. Ikään kuin kova harjoitus kuluttaisi kaiken syödyn, mutta asia ei ole ihan niin. Pitäisi pikemminkin ajatella niin, että mitä enemmän treenataan, sitä parempaa ja täysipainoisempaa ravinnon pitäisi olla – eli sellaista, mistä elimistö ihan oikeasti hyötyisi. Elimistö ei ole mikään polttomoottori.

– Ruuasta meidän pitäisi saada kaiken sen, mitä elimistö tarvitsee omaan huoltamiseensa ja uusiutumiseensa. Kaikki kudokset uudistuvat koko ajan, sillä sinua ja minua ei periaatteessa ole kahden vuoden päästä olemassa enää ollenkaan, sillä kaikki solut ovat vaihtuneet vähintään kertaalleen, monet useita kymmeniä tai jopa satoja kertoja. Tähän rakennusprosessiin tarvitaan kunnollista materiaalia. Huonoista aineksista ei synny mitään hyvää.

Markku painottaa myös ruokailurytmiä.

– Myös ruokailurytmin noudattaminen on hyvin tärkeää niin urheilijoille kuin muillekin ihmisille. Ei riitä, että syö kerran päivässä. Jos ruokailujen välit ovat liian pitkiä, elimistö menee säästöliekille eikä luovuta energiaa. Silloin kuljetaan koko ajan vähän vajaalla.

Markku Leppänen kannattaa myös ravintolisiä.

– Jos tarvetta ilmenee. Ei se mikään automaatti ole. Jos päivittäisestä ravinnosta ei saa riittävästi kaikkea ja jos kulutetaan sen lisäksi paljon energiaa, silloin kehittymiseen ja palautumiseen tarvitaan ravintolisiä. Voi käydä niin, että vaikka ruoka olisi kuinka hyvää, siitä ei saada tarpeeksi esimerkiksi C- ja D-vitamiineja. Ravintolisiä voidaan tarvita myös sen takia, ettei ruuan kalorimäärä nouse liian suureksi.

Mahdollisimman luomua

Markku sanoo olevansa vakuuttunut siitä, että niin ruuan kuin ravintolisienkin pitäisi olla mahdollisimman lähellä luomua. Siksi yhteistyö Vogelin kanssa on jatkunut jo 1990-luvun alusta lähtien.

– Luomua aina kun vain mahdollista. Elimistö kyllä tietää, mikä ravintoaine on hyvää ja mikä vähemmän hyvää. Vogelin tuotteista suosittelen valmennettaville kolmea: Strathia, Echinaforcea ja Molkosania. Ne ovat kolme peruspilaria. Kaikki kolme valmistetta ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä voi käyttää jokainen ja koska tahansa. Niillä varmistetaan elimistön hyvinvointia ja toimintaa. Ne sopivat niin huippu-urheilijoille kuin muillekin ihmisille. Kaikilla on samat tarpeet.

Markku on seurannut huolestuneena nykyihmisten halua nopeisiin tuloksiin eli eräänlaisiin pikavoittoihin.

– Terveyden vaalimisessa ei niihin kannata uskoa. Naistenlehdet ovat tulvillaan kaikenlaisia ihmedieettejä, joilla yritetään mahdollisimman nopeasti saada asioita kuntoon, mutta moni julkkis on saanut huomata, ettei se mene ihan niin. Muutama viikko saattaa sujua hyvin, mutta kun katsotaan samoja julkkiksia parin vuoden päästä, niin he ovat entistä huonommassa kunnossa. Onneksi on hyviäkin esimerkkejä, joissa on huomioitu kokonaisuus ja se, että elämäntapamuutoksen tulee olla alunperinkin sellainen, että sitä voi noudattaa vaikka koko loppuelämänsä. Elämisen ja ruokailutapojen muutoksen on oltava pysyvää.

Markku täyttää muutaman vuoden päästä jo 70 vuotta, mutta hän ei anna sen hidastaa tahtia.

– En ole vielä päättänyt, mitä teen tulevaisuudessa, mutta jos tätä nyt vielä jatkaa 30 vuotta, voisi sen jälkeen jäädä oikeasti eläkkeelle. Nythän olen eläkkeellä vain leikisti. Terveyskin on kestänyt hyvin, mitä nyt muutama urheiluvamma on tullut vuosien varrella. Seiväsonnettomuuden jälkeen ei mitään vakavampaa. Olen pärjännyt ihan hyvin, vaikka toisella korvalla en kuulekaan mitään. Usein viisastellaan, ettei urheilija näe tervettä päivää, mutta väittäisin kuitenkin, että olen nähnyt niitä huomattavasti enemmän kuin sellaiset, jotka eivät ole koskaan urheilleet.

Eikä Markku ole suinkaan lopettanut urheiluharrastuksiaan.

– Ne ovat nykyään kuntoilupuolelta. Olen ollut neljä kertaa Sulkavan souduissa kirkkoveneporukoissa, olen hiihtänyt myös Finlandia-hiihdon ja juossut kolme maratonia. Joten hurja meno jatkuu, vaikka vauhti hieman hidastuu.

Terveys-Hymy 11-2016