Helsingin Vuosaaressa asuva Irma Suominen on kärsinyt suonenvedoista ja erilaisista jalkasäryistä jo nuoruusvuosistaan asti. Vaivat kuitenkin muuttuivat aivan sietämättömiksi suonikohjujen ilmaantumisen myötä kuusikymppisenä. – Kyllä sen jo tässä iässä huomaa, että keho alkaa muuttua ruumiiksi, hän viisastelee.
Eläkkeellä oleva perushoitaja Irma Suominen kertoo olevansa 63-vuotias, vaikka hän naureskeleekin, ettei kahta saisi koskaan kysyä: naisen ikää ja miehen menneisyyttä. Merikarvialta kotoisin oleva Irma vakuuttaa, että sielu on iältään hädin tuskin kolmekymppinen.
– Olen kotoisin Merikarvian laidoilta ja aivan tavallisesta perheestä. Olen aina sanonut, että kotini oli rikas, mutta varaton. Niinpä en pystynyt käymään kuin keskikoulun, jonka jälkeen oli lähdettävä kiireesti töihin tienaamaan. Aloitin 17-vuotiaana tubiparantolassa sairaanhoitoharjoittelijana Harjavallassa, ja sen jälkeen olen kiertänyt varmaan kaikki Helsingin sairaalat ja olen ollut töissä muuallakin. Viimeiset parikymmentä vuotta työskentelin omakotisäätön vanhainkodissa Puotilassa.
Irma on ollut liike-elämässä työuransa tehneen Anttinsa, 64, kanssa naimisissa vuodesta 1976. Heillä on aikuinen poika, joka on näinä aikoina valmistumassa luokanopettajaksi.
Kun Irman isä tuli sodasta, hän toi mukanaan tubin, joka tarttui kahteen perheen tyttäristä. Irman ensimmäiset oireet ilmenivät jo kahdeksankuukautisena vauvana. Äiti hoiti keuhkotautista perhettä, ja onneksi kaikki paranivat, joskin jälkiä sairaus jätti.
– Voimieni päivinä en tiennyt keuhkoissa olevista arvista yhtään mitään, mutta näin vanhemmiten olen saanut aika helposti hengitystieinfektioita. Edellissyksynä minulla oli flunssa, jonka aikana yskin viisi viikkoa. Kovat pakkaset eivät sovi minulle ollenkaan. Tubin jäljet alkoivat vaivata vasta hiukan alle kuusikymppisenä, mutta eivät ne varsinaisesti rajoita elämääni. Käyn aina silloin tällöin kuvauttamassa keuhkoni, sillä hoitoalan ihmisenä tiedän, että ne ovat hyvä alusta syövälle.
Irma on muuten terve eikä hänellä ole mitään lääkitystä. Parina viime vuonna häntä ovat kuitenkin alkaneet kiusata jalat.
– Suonta veti hirveän helposti jo ihan nuorena. Olin tosi nuori, kun jouduin öisin välillä nousemaan kävelemään, mutta en silti lähtenyt tämän takia lääkäriin. Ihan viimeisen työvuoden aikana minulle ilmaantui hurjalla vauhdilla suonikohjuja, mikä tietysti oli merkki siitä, että nyt eläkkeelle ja äkkiä.
– Pohkeet olivat kipeät ja toisinaan kipu oli oikein syvälläkin, jolloin pelkäsin jo veritulppaa, mutta kun molempia jalkoja saattoi särkeä samanaikaisesti, oli pakko uskoa, että kyse oli jostakin muusta.
Sitten satuin pari vuotta sitten joillakin messuilla näkemään Relaxant-jalkavoiteen mainoksen ja ostin sitä. En halunnut ruveta syömään lääkkeitä ja ajattelin tästä voiteesta, ettei se ota jos ei annakaan. Hieroin sitä jalkoihini silloin tällöin, mutta en kiinnittänyt siihen alkuun sen kummemmin huomiota.
Kerran kun Irma tuli jostakin yöllä kotiin, jalat järjestivät kaikkien aikojen shown.
– En taatusti ollut kävellyt normaalia enemmän, mutta nyt jalkoja alkoi särkeä aivan mielettömästi. Kipu oli niin kova, että ihan oksetti. Molempia jalkoja särki, joten kyse ei taaskaan voinut olla tulpasta. Tuska oli sen verran ankara, etten alkuun päässyt enkä uskaltanut lähteä sängystä mihinkään. Mietin vain mielessäni, että verenkierrosta on kysymys.
– Sitten ihan yhtäkkiä muistin, että herrasväki, onhan minulla Jalka-Relaxant melkein käden ulottuvilla. Voitelin sillä molemmat jalat, istuskelin hetken sängyn laidalla ja siihen minä sitten nukahdin. Nukuin koko yön sikeästi ja aamulla herättyäni ihmettelin, ettei voi olla totta.
Irma arvelee, että jalkasärky kiusasi häntä tunnin verran. Jalka-Relaxant -käsittelyn jälkeen hän arvelee kuluneen korkeintaan vartin, kun nukkumatti otti omansa.
– Siitä lähtien olen ottanut voiteen avukseni aina, kun pohkeissa kiristää tai nilkan yläpuolella olevat suonikohjut ärtyvät hiihtoreissun jälkeen. Ja joka kerta se helpottaa välittömästi. Käytän sitä aina tarpeen ja tilanteen mukaan. Joskus voitelen jalat sillä monta kertaa viikossa, mutta joskus taas viikko menee niin, ettei tarvitse voidella kuin kerran tai kaksi.
Irman jalkoja ei varsinaisesti hänen mielestään ole krampannut, vaan niitä vain yksinkertaisesti särki. Kipu oli hänen mukaansa aivan mieletön, eikä sen aikana esimerkiksi nukkumaan meno tullut kysymykseenkään. Jalkoja ei voinut edes liikuttaa.
– Jos jalkaa kramppaa eli siinä on suonenveto, yleensä liikkeelle lähteminen auttaa, mutta tässä ei ollut mitään mahdollisuutta astua jalkojen päälle. Piti vain olla paikallaan ja kärsiä, Irma kertoo. – Mutta nyt onneksi nämä ajat ovat ohi.
Teksti:
Kuva:
Terveys-Hymy 03-10
Kommentit
Oma kommentti