Jaakon silmäsairaus pysähtyi

Jaakko Korpi-Anttilalla on ollut silmäongelmia syntymästä asti, sillä hän näkee oikealla silmällä huonosti.
– Nyt ongelmia ilmaantui myös terveeseen silmään, mutta vaikuttaa siltä, että luontaistuote saattaisi olla pysäyttänyt silmänpohjanrappeuman etenemisen.

Terveys-Hymyn lukijat saattavat muistaa kirkkonummelaisesta Irmeli Korpi-Anttilasta kertoneen jutun, joka ilmestyi numerossa 4/2009. Irmeli ja hänen aviomiehensä Jaakko Korpi-Anttila ovat intohimoisia tanssin ystäviä, ja tuolloin oli juttua siitä, kuinka Irmeli oli saanut polvivaivansa kuntoon NutriLenk-nimisellä kalanrustovalmisteella.

– Me molemmat käytämme sitä yhä, insinöörieversti evp. Jaakko Korpi-Anttila, 71, kertoo.

– Se on tullut tarpeeseen, koska heinäkuussa tulin loukanneeksi polkassa jalkateräni. Äänestä päätellen jotakin meni rikki, ja sen takia klenkkaan yhä. Polvien puolesta minäkään en nykyään pärjäisi ilman NutriLenk Goldia.

Tahti ei hidastu

Tanssi pariskunnalta sujuu kuitenkin yhä. Lattareista suosikkeja ovat rumba ja salsa, perinteisistä hidas valssi. Jaakko viisasteleekin, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän hitaammista tykkää.

– Vaimo pitää tanssipäiväkirjaa, on pitänyt jo parikymmentä vuotta. Sieltä näkee, minkälainen vaate milloinkin on ollut päällä, ettei tule samaa asua samaan paikkaan kahteen kertaan peräkkäin. Varmaan me käydään edelleenkin vuosittain satakunta kertaa tanssimassa Tampere-Helsinki akselilla.

Jaakon tahtia ei ole pysäyttänyt edes eturauhassyöpä, joka on onneksi saatu kuriin. Eturauhanen leikattiin, ja nyt jatketaan sädehoidolla, mutta ennuste on kuitenkin hyvä. Mitään reseptilääkitystä Jaakolla ei ole.

Myös silmäosastolla on ollut ongelmia.

– Olen ollut syntymästäni asti vähän yksisilmäinen. Näen oikealla silmällä kauhean huonosti. Käyn säännöllisesti kerran vuodessa silmälääkärissä ihan sen takia, että terveessä eli vasemmassa silmässä säilyisi näkö. Pystyn huonommalla eli oikealla silmällä hahmottamaan ihmiset ja pystyn kävelemään ja vaikka vähän ajamaan autoakin, mutta siihen se jää.

Vasemmassakin vikaa

Silmä keskittää eri kohtaan kuin mihin hermonpää tulee.

– Nykyään tällainen vika pystytään jo korjaamaan leikkauksella, mutta minulle se olisi täytynyt tehdä jo lapsuudessa. Keskityspiste ei siis pelaa, ja nyt arvo on jo 3,5 plussaa.

Jaakon silmävaiva ei onneksi estänyt mittavaa armeijauraa, sillä hän on vasenkätinen ja tekee kaiken vasemmalla kädellä, muun muassa ampuu siltä puolelta.

– Kävin silmälääkärissä pari vuotta sitten, jossa todettiin, että vasemmassa silmässä on kaihia ja silmänpohjan rappeutumaa. Ruudut ja viivat eivät pysy enää ihan suorassa vaan mutkittelevat vähän. Silmälääkäri tutki silmänpohjat tarkkaan ja puhui jo leikkauksestakin ja passituksesta HUS:iin, mutta kun hän aikansa tilannetta selvitteli, hän totesi lopuksi, että antaa nyt vielä olla. Ei ruveta leikkaamaan.

Rappeutuma pysähtyi

Jaakko kävi uudestaan silmälääkärissä, kun vasen silmä rähmi.

– Sain noihin aikoihin kuulla myös uudesta Bellavista-nimisestä luontaistuotteesta, joka oli kehitetty nimen omaan silmävaivoihin. Olen nyt ottanut sitä vajaan vuoden. Kun menin uudestaan silmälääkäriin syys-lokakuun vaihteessa tänä vuonna, lääkäri katsoi silmänpohjaa ja totesi, ettei tilanne ollut muuttunut yhtään huonompaan suuntaan, ei edellenkään tarvita leikkausta. Silmälasit säilyivät arvoiltaan samoina kuin kaksi vuotta sitten.

Jaakko sanoo pohtineensa kovasti, mistä rappeutuman pysähtyminen voi johtua.

– En tosiaankaan tiedä. Olisiko se syystä tai toisesta pysähtynyt itsestään vai olisiko Bellavistalla voinut olla asiaan positiivista vaikutusta?

Lääkärille Jaakko ei uskaltanut puhua mitään, sanoi vaan syöneensä paljon mustikoita.

– Se on sitä paitsi ihan totta, koska Bellavista on mustikkatuote. Katselen tilannetta ainakin vuoden päivät, kuinka homma etenee. Jos se ei mene huonompaan suuntaan, aion ilman muuta jatkaa Bellavistalla.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuvat Matti Matikainen

Terveys-Hymy 12-14

Teksti:Mezina
Avainsanat: huono näkö, silmänpohjanrappeuma

Kommentit

Oma kommentti