Jaana hoiti keuhkokuumeen jälkisairaudet kurkumiinilla

Mainos

Akaassa asuva yksityisyrittäjä Jaana Pahikka-aho sairastui syksyllä 2016 keuhkokuumeeseen, joka hoitui antibiooteilla, mutta sen jälkeen iskivät jälkitaudit.

Terveys-Hymy on kirjoittanut Jaana Pahikka-ahosta, 48, kerran aikaisemminkin, numerossa 7/2017. Silloin hän kertoi Nordic Health Sprays– yrityksen vahvasta vihreästä magnesiumsuihkeesta, jolla hän torjui menestyksellisesti jalkojensa kramppaamista.
Jaana on ammatiltaan koulutettu jalkojenhoitaja, ja kun koulutettu jalkojenhoitaja alkaa testata omia jalkojaan, häntä on syytä kuunnella. Jaana Pahikka-ahon tapauksessa jalkakramppi lähti sananmukaisesti kävelemään, kiitos hänen mukaansa ottamansa magnesiumsuihkeen.
– Olin ystäväni kanssa kapuamassa Pispalan satoja portaita ja otin suihkepullon mukaan ihan varmuuden vuoksi, vaikka suhtauduinkin siihen aluksi epäilevästi. Pispalassa on 325 porrasta ensin alaspäin ja sitten saman verran ylöspäin. Kramppeja ei tullut, ja viime vuonna tein saman reissun vielä mieheni ja lasten kanssa. Tänä vuonna on tarkoitus tehdä samat kuviot.
Jaana on nyt ollut nelisen vuotta yksityisyrittäjä, sillä hän pyörittää yhden naisen hoitolaa nimeltä Jaanan Jalkahuolto. Sitä ennen hän ehti vaikuttaa 12 vuotta kaupan alla, joista 10 vuotta tavaratalon naisten vaateosaston vastaavana, mutta kun liike loppui ja kaikki saivat lähtöpassit, piti keksiä jotakin uutta.
– Asiakkaat ovat pääsääntöisesti yli kuusikymppisiä ja naisia. Teen paljon töitä vanhain- ja hoitokodeissa, mutta osa asiakkaista tulee myös omin jaloin luokseni. Asiakaskunnasta valtaosa on syystä tai toisesta ulkopaikkakuntalaisia, kai se johtuu toimipaikkani hiukan syrjäisestä sijainnista.
Jaana elää uusioperhettä, johon kuuluu miehen lisäksi neljä poikaa ja yksi tyttö. Lasten ikähaitari on laaja, 9-29 vuotta, mutta kolme vanhinta poikaa on jo lentänyt pois kotoa. Vanhempien ilona on enää kaksi iltatähteä.
Nykyään Jaana toimii myös Nordic Health Sprays -yrityksen tuote-esittelijänä, ja hän kiertää keikoilla ympäri Suomea. Jalkahoitola on auki sopimuksen mukaan. Vielä toistaiseksi hoitola työllistää häntä enemmän kuin keikkailu, mutta syksyn aikana tilanne saattaa muuttua.
Jaana on perusterve nainen eikä esimerkiksi reseptilääkkeistä ole tietoakaan. Syksyllä 2016 hän kuitenkin sairastui keuhkokuumeeseen. Siitä olikin leikki kaukana.

Kolmen viikon kuumeputki

Jaana kertoo olleensa kolme viikkoa kuumeessa ja heikkona. Antibiootit paransivat, mutta sen jälkeen iski koko joukko ikäviä jälkitauteja. Hän kertoo sairastaneensa käytännössä koko viime vuoden.
– Parempina päivinä jaksoin olla töissä, mutta kun jälkitaudit iskivät, oli pakko ruveta lepäämään. Minulle tuli korvatulehdus, silmätulehdus, poskiontelon tulehdus, kahdeksan flunssaa, hajusteyliherkkyys, ja kurkunpään tähystyksessä todettiin ärtynyt kurkunpääoireyhtymä. Minulle tehtiin allergia- ja astmatestit, mutta mitään varsinaista vikaa ei löytynyt. Korvatulehdukseen määrättiin antibioottikuuri, mutta se piti lopettaa jo kahden vuorokauden kuluttua, koska minulle tuli nokkosrokko.
– Kaikki röörit olivat tukossa. Räkää erittyi varmaan kymmeniä litroja, kaikki putket olivat limaa täynnä. Ääni meni, ja kaikki hajut ottivat nenään: hajuvedet, pesuaineet, tuoksukynttilät. En pystynyt menemään kaupan pesuaineosastolle ostamaan pesuaineita, sillä rupesin yskimään ja kakomaan, tuntui että tukehdun. Eräs asiakas tuli hoitolan ovelle ja pyyteli anteeksi, että oli syönyt valkosipulia, johon vastasin, että ei haittaa, en kuitenkaan haista mitään. Mutta kun rupesin tekemään jalkahoitoa, aloin vetää tosissani henkeä ja olin tukehtua.
Jaana teki aikamoisia lääkärikierroksia, ja hänelle määrättiin monenlaista lääkitystä. Oli allergialääkkeitä, närästyslääkkeitä ja nenäsuihkeita, mutta hän ei halunnut lääkitystä.
– Olen hyvin lääkevastainen ihminen, mutta jos minulla todetaan joku selvä sairaus, niin sitten olen valmis syömään lääkkeitä. Kun kerran ei saatu selville, mikä minua vaivaa, en halunnut ruveta koekaniiniksi.
– Papereihin tuli merkintä, että potilas kieltäytyy lääkkeistä ja käyttää kurkumaa, mistä tuntee saavansa apua ja oireisiinsa helpotusta. Totta joka sana, Jaana nauraa.

”Aloitin vuosi sitten syksyllä”

Kun tämän vuoden tammikuussa Jaana kävi korvalääkärin vastaanotolla ja röntgenissä, vastaukseksi tuli, että poskiontelot olivat täynnä ja otsalohko ummessa. Potilas itse ei tosin tuntenut olevansa lainkaan kipeä. Ei sitten niin minkäänlaisia oireita.
– Jatkoin kurkuman käyttöä enkä silloinkaan ottanut mitään lääkkeitä, niistin vaan. Kun toukokuussa otettiin uudet röntgenkuvat, minulle tuli sen jälkeen potilaskirje, jossa todettiin potilaan parantuneeksi.
Oliko tämä kaikki siis kurkuman ansiota?
– En osaa satavarmasti sanoa, minkä ansioksi lasken sen, mutta ainoatakaan lääkettä en hakenut apteekista. Olen ollut täysin terve siitä lähtien. Otan edelleen ihan päivittäisessä käytössä kurkumaa ja Nordic Health Sprayn vitamiinisuihkeita.
– En tiedä, voinko julistaa kurkuman parantaneen minut enkä julista koko maailmalle, että kaikki parantuvat kurkumasuihkeella, mutta minä ainakin henkilökohtaisesti koen saaneeni siitä aivan suurenmoista apua. En voi ruveta maailmanparantajaksi, mutta minua se on auttanut.
Tarkempia tietoja Jaanan käyttämistä valmisteista on www.nordichealthsprays.fi -internetsivuilla.

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Mika Lahtonen
Avainsanat: Jaana Pahikka-aho, keuhkokuume, kurkumiini

Kommentit

Oma kommentti