Kaarinan couperosa voi entistä huonommin

Kaarina RantaKun couperosa yleensä iskee posken kaikkein korkeimpaan kohtaan, opettaja Kaarina Ranta on tässä suhteessa loistava poikkeus. – Minulla sitä on ilmaantunut poskeen, mutta lähemmäksi nenänvartta. Kosmetologikin oli sen kanssa vähän ihmeissään.

Kerroimme Kaarina Rannan couperosan vastaisista toimista Terveys-Hymyssä 04/2007. Kaarina käytti jo tuolloin rovaniemeläisen Detrian arbutiinisarjaa, mutta uudistunutta seerumia hän on testannut vasta tämän vuoden alkukesästä lähtien. Ja on hyväksi havainnut.

– Minulla oli nuorena ja lapsena pisamia, jotka olivat vuosikymmeniä poissa, mutta nyt niitä alkoi taas alkukesästä syystä tai toisesta ilmaantua. Mutta kun rupesin käyttämään tätä uutta arbutiinia, pisamat katosivat. Myös couperosa pysyy tosi hyvin kurissa ja voi tosiaankin sanoa, että couperosalla menee paljon huonommin kuin kolme ja puoli vuotta sitten, hän nauraa.

Kaarina ehti työskennellä yli 30 vuotta lukion matematiikan ja fysiikan opettajana, mutta nyt hän on ollut vuoden päivät eläkkeellä. Kaarina on naimisissa radiotoimittaja Esko Rannan kanssa, joka hänkin on jo eläkkeellä.

Kaarina on alun perin kotoisin Kauhavalta, mutta hän muutti Rovaniemelle ”miehen perässä” jo 40 vuotta sitten ja sanoo viihtyvänsä Lapin maisemissa hyvin. Esko taas on kotoisin Pelkosenniemeltä, missä pariskunnalla on kesämökki. Pariskunta on katsellut toisiaan jo yli 40 vuotta ja heillä on kaksi aikuista lasta, yksi kumpaakin lajia. Tytär miehineen on ehtinyt tehdä Rannoista myös jo isovanhempia, ja lapsenlapsi on hiljattain täyttänyt vuoden.

Kun joulupukin kontista löytyi nelisen vuotta sitten Detrian silloinen arbutiinisarja, Kaarina alkoi kokeilla sitä. Hän testasi sitä kahden viikon Afrikan risteilyllä ja huomasi sen toimivan.

– Minulla on ollut ihan nuoruusvuosista asti taipumusta couperosa-ihoon eli ihoni on tyypillinen suomalainen ohut iho, jossa verisuonet ovat helposti pinnassa näkyvissä. Ihon pinta on ollut kuiva. Olen myös polttanut ihoani helposti auringossa.

Arbutiinisarja on kolmen ja puolen vuoden aikana uudistunut ja niinpä Kaarina sai tämän kesän alussa kokeiltavakseen uutta arbutiiniseerumia. Hän on erityisen iloinen siitä, että uutuustuotteen suojakerroin on kymmenen, jolloin se toimii myös aurinkoa vastaan.

– Sen luvataan tasoittavan ihon pigmenttiä ja hoitavan couperosaihoa. Maksaläiskiä minulla ei ole ollut juuri koskaan, mutta couperosa on kiusannut. Yleensä se iskee poskipäitten korkeimpaan kohtaan eli siihen mihin poskipunaa pannaan, mutta minulla couperosaa on ollut lähempänä nenänvartta.

– Ja vaikka olen käyttänyt tätä uutta arbutiiniseerumia vasta muutaman kuukauden, voin jo nyt sanoa, että couperosa voi huomattavasti huonommin kuin viimeksi. Eihän se koskaan ihan kokonaan katoa, mutta arbutiinin ja meikin avulla sen saa niin näkymättömäksi, ettei sitä huomaa kukaan ulkopuolinen.

Kaarina kertoo, että vuodenajoista kaikkein hankalin couperosan kannalta on talvi.

– Silloin on jo luonnostaan kalpea, vaikka couperosaa ei ehkä aina sillä lailla huomaakaan, kun on koko ajan pimeää ja ollaan pimeässä. Pakkanen ja tuuli ovat kaikkein pahinta, eikä couperosa tykkää paljosta saunomisestakaan – ja minä taas kun olen innokas saunoja. Ei sitä aina tule saunoessa suojattua.

Kaarina käyttää seerumia yleensä aamuisin.

– Koska sen suojakerroin on kymmenen, se on tarkoitettu nimen omaan päivää varten, jolloin aurinkokin saa hiukan paistaa. Laitan sitä päivävoiteen alle, ja hyvin menee. Jos en käyttäisi arbutiinia, couperosa näkyisi tietysti paljon selvemmin kuin nyt.

Kaarina on kokeillut uuden seerumin tehoa myös etelän auringossa.

– Olimme juuri viikon Italiassa, ja kuumaa riitti. Matkaseurueeseen kuului kaksi anoppia ja tyttären pieni perhe. Siellä tarvitsi arbutiiniseerumia aika usein, sillä lämmöstä ei ollut pulaa. Seuraavaa reissua ei ole vielä päätetty, sillä nyt täytyy yrittää toipua Italian matkasta. Olimme miehen kanssa kevättalvella myös Panamassa, ja kanava oli paikallaan. Seilasin ensimmäisen kerran Panaman kanavalla.

Kaarinan terveys on pitänyt hienosti, sillä mitään isompaa kremppaa ei ole ollut. Hän käy ahkerasti kuntosalilla, ja niin tekee myös aviopuoliso, joskin pariskunta treenaa eri saleissa.

– Ei sitä passaa samoilla saleilla juosta, Kaarina nauraa.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Timo Lindholm

Terveys-Hymy 09-10

Teksti:Detria
Avainsanat: arbutiini, couperosa, maksaläiskä

Kommentit

Oma kommentti